– Stora Enson aikaansaama raakkutuho toimi karuna osoituksena siitä, että pelkät suositukset tai vapaaehtoisuuteen perustuvat sertifikaatit eivät riitä luonnon suojelemiseksi, Kivelä toteaa.
– Metsälainsäädäntö sisältää nykyisellään aivan liikaa tulkinnanvaraisuutta luonnon monimuotoisuuden tosiasialliseksi turvaamiseksi. Siksi suojavyöhykkeistä on tehtävä laillisesti sitovia, Kivelä jatkaa.
Lakialoitteessa esitetään paitsi yleistä, 30 metrin suojavyöhykettä herkkien vesistöjen rannoilla oleviin metsiin, myös laajempaa, vähintään 50 metrin suojavyöhykettä raakkuvesistöjen läheisyyteen. Suojavyöhykkeet ovat raakulle elintärkeitä, sillä ne suojaavat vesistöä haitallisilta kiintoaineilta sekä säätelevät veden lämpötila- ja valoisuusolosuhteita. Luonnontilaisissa vesissä viihtyvä raakku on erittäin uhanalainen eikä enää lisäänny sen useimmilla esiintymispaikoilla.
”Metsälainsäädäntö sisältää nykyisellään aivan liikaa tulkinnanvaraisuutta luonnon monimuotoisuuden tosiasialliseksi turvaamiseksi.”
– Raakku on ekosysteeminsä avainlaji. Vaarantamalla raakut vaarannetaan koko vesistön ja niitä ympäröivien metsien monimuotoisuus moninkertaisesti, Kivelä muistuttaa.
Vasemmistoliitto ehdottaa metsälain muuttamista myös siten, että suojeluvelvoitteiden noudattamisesta aiheutuvan taloudellisen haitan luokittelua ”vähäiseksi” tai ”ei-vähäiseksi” ajantasaistetaan. Maanomistajalle merkittäväksi katsottu taloudellinen haitta oikeuttaa poikkeusluvan hakemiseen, jolla luonnonsuojelusta voidaan joustaa.
–Merkittäväksi haitaksi katsotaan nykyisin niin pieni summa, että käytännössä kaikki metsäalueet, joihin tarvitaan suojavyöhyke, ylittävät arvoltaan tuon summan. 90-luvulla määritelty katto ei ole enää tarkoituksenmukainen. Se on päivitettävä vastaamaan inflaation ja kattohintojen kehittymistä, Kivelä sanoo.