Hallitusohjelmaan on kirjattu sakon muuntorangaistuksen käytön lisäämisen arviointi. Sakon muuntorangaistuksessa maksamaton sakko muunnetaan ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Käytäntöä ovat kritisoineet tuomioistuimet, poliisi, tutkijat sekä rikosoikeuden, kriminaalipolitiikan ja vankeinhoidon asiantuntijat.
Sakkovangit ovat muuhun väestöön ja muihin vankeihin nähden huomattavan heikossa sosiaalisessa asemassa.
– Sakon muuntorangaistus on tehoton keino puuttua rikollisuuteen. Lisäksi se on yhteiskunnalle kallista ja kuormittaa jo valmiiksi tiukoilla olevia tuomioistuimia turhaan. Käytäntö ei hyödytä ketään. Siksi hallitusohjelmakirjaus on lähinnä moralistinen, toteaa Koskela.
Sakkovangit ovat muuhun väestöön ja muihin vankeihin nähden huomattavan heikossa sosiaalisessa asemassa. Muuntorangaistus kohdistuu pääasiassa pienituloisiin, ja sakkovankien joukossa on paljon asunnottomia, päihdeongelmaisia ja työttömiä.
– Muissa Pohjoismaissa sakon muuntorangaistuksen käyttö on erittäin vähäistä tai siitä on luovuttu täysin. On absurdia, että samaan aikaan Suomessa päätetään kulkea täysin toiseen suuntaan, etenkin, kun hallitus kaikissa muissa yhteyksissä korostaa pohjoismaisen mallin noudattamista, Koskela sanoo.
Myös Suomessa muuntorangaistuksen käyttöä vähennettiin 1980-luvulta lähtien, kunnes vaalikaudella 2015-2019 käyttöä jälleen lisättiin oikeusministeri Antti Häkkäsen johdolla. Asiantuntijat kritisoivat muuttunutta linjaa tuolloin kovasanaisesti.
– Vankeusrangaistuksen tulisi olla kriminaalipolitiikan viimesijainen keino. Sakon muuntorangaistus on käytännössä köyhyydestä ja huono-osaisuudesta rankaisemista ja sen lisäämisen selvittäminen herättää kysymyksiä hallituksen kriminaalipolitiikan eetoksesta. Aikooko hallitus hoitaa asunnottomuutta ja köyhyyttä vankilassa? Koskela kysyy.
Kirjallinen kysymys
sakon muuntorangaistuksesta
Eduskunnan puhemiehelle
Sakon muuntorangaistuksessa maksamaton sakko muunnetaan ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Sakon muuntamista vankeudeksi on vähennetty 1980-luvulta lähtien. Vuonna 2007 toteutetulla muutoksella enintään 20 päiväsakon suuruiset rangaistusmääräysmenettelyssä annetut sakot säädettiin muuntokelvottomiksi. Pian tämän jälkeen vuonna 2008 toteutettiin lainmuutos, jolla muuntomahdollisuus poistettiin kaikista rangaistusmääräysmenettelyssä annetuista sakoista. Vaalikaudella 2015–2019 muuntorangaistuksen käyttöä kuitenkin jälleen lisättiin oikeusministeri Antti Häkkäsen johdolla, huolimatta tuomioistuinten, poliisin, rikosoikeuden, kriminaalipolitiikan ja vankeinhoidon asiantuntijoiden sekä tutkijoiden esittämästä kritiikistä.
Tutkimusten mukaan sakkovangit ovat muuhun väestöön ja muihin vankeihin nähden huomattavan heikossa sosiaalisessa asemassa. Ne, jotka päätyvät suorittamaan sakon muuntorangaistusta, ovat pääosin syrjäytyneitä ja vakavasti terveysongelmaisia. Muuntorangaistus kohdistuu pääasiassa pienituloisiin, ja sakkovankien joukossa on paljon asunnottomia, päihdeongelmaisia ja työttömiä. Sakon muuntorangaistusta suorittamaan tulevat vangit ovat terveydentilaltaan huonommassa kunnossa ja tarvitsevat usein enemmän terveyspalveluja kuin vangit keskimäärin. Ei ole tavatonta, että sakkovanki saapuu ensin päihtyneenä vankilaan poliisiautolla ja lähtee sitten ambulanssilla sairaalaan. Asiantuntijat ovatkin kuvailleet muuntorangaistusta köyhyydestä ja huono-osaisuudesta rankaisemisena, kun vankeusrangaistuksen tulisi olla kriminaalipolitiikan viimesijainen keino. Lisäksi muuntorangaistusta on kuvattu epäoikeudenmukaisena, syrjäytymistä lisäävänä sekä kalliina ja tehottomana toimenpiteenä.
Sakon muuntorangaistus on rikollisuuteen puuttumiseen tehoton, mutta yhteiskunnalle kallis keino. Tutkimustiedon mukaan muuntorangaistuksella ei ole vaikutusta alttiuteen syyllistyä rikoksiin. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan vuonna 2008 toteutettu rangaistusmääräyssakkojen muuntokielto ei puolestaan ainakaan lisännyt varattomien rikollisuutta. Muuntorangaistusta käytetään sellaisiin rikostyyppeihin ja se kohdistuu lähinnä sellaisiin tekijöihin, joiden kohdalla rangaistusuhkalla on vähäinen merkitys tekoihin. Keskeisinä tekijöinä rangaistusten kasautumisessa ovat todennäköisesti syrjäytyminen ja päihde- ja muut terveydelliset ongelmat. Usein kyse on henkilöistä, jotka putoavat yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkopuolelle. Muuntorangaistus on tehoton keino myös siksi, että päihdekuntoutus on hankalaa vankilasta käsin. Keskeistä olisi puuttuminen esimerkiksi asunnottomuuteen ja päihdeongelmiin.
Muuntorangaistuksen tuomitseminen edellyttää perustuslain nojalla tuomioistuimen päätöstä, ja sen käytön lisääminen lisää tuomioistuimissa normaalissa rikosprosessissa käsiteltävien asioiden määrää ja aiheuttaa siten poliisille, syyttäjälaitokselle ja tuomioistuinlaitokselle lisäresurssitarpeita. Tilanteessa, jossa tuomioistuinten akuutti resurssikriisi uhkaa kotimaista oikeusvaltiota, ei tällainen ole järkevää. Vankimäärän kasvattaminen lisäisi myös Rikosseuraamuslaitoksen voimavaratarpeita.
Sakon muuntorangaistuksen laajentamisen perustelut ovat olleet pitkälti moraalisia. Muutosta ajanut Sipilän hallituksen oikeusministeri Häkkänen perusteli laajentamista lain kunnioittamisella ja rangaistusjärjestelmän uskottavuudella. Useat oikeusoppineet kritisoivat Häkkäsen argumentteja, mutta myös koko muuntorangaistuksen periaatetta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio kommentoi lakiuudistuksen aikoihin, että muuntorangaistus sinänsä on järjestelmänä epäoikeudenmukainen. Lisäksi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi laajentamista tehottomana. Tolvanen kantoi huolta myös kasvavista kustannuksista, kun sakkovankeja tulisi vankiloihin laajentumisen myötä aiempaa enemmän.
Myös eduskunnan lakivaliokunta on pitänyt tavoiteltavana sitä, että sakon muuntamisesta vankeudeksi yleensä luovutaan ja että muuntorangaistus tuomitaan vain poikkeustapauksissa. Valiokunnan mukaan on periaatteellisesti ongelmallista, että varallisuusseuraamus muunnetaan ankarammaksi vapauteen kohdistuvaksi rangaistukseksi sakon maksamatta jäämisen vuoksi. Valiokunta on myös todennut, että muuntorangaistuksen piiriin valikoituu useimmiten päihdeongelmaisia, asunnottomia ja aidosti varattomia henkilöitä. Valiokunta on katsonut, että tällaisten henkilöiden säilyttäminen suljetuissa vankiloissa on epätarkoituksenmukaista sekä heidän itsensä että vankeinhoitolaitoksen näkökulmasta. Lisäksi valiokunta on katsonut, että muuntorangaistuksen sijasta tulisi pääsääntöisesti pyrkiä käyttämään yhdyskuntapalvelun tyyppisiä seuraamuksia tai päihdehuollon piiriin kuuluvia toimenpiteitä.
Lakivaliokunta onkin painottanut päihdekuntoutuksen sekä erilaisten kuntouttavien toimintaohjelmien tarvetta. Eduskunta edellyttikin vuonna 2019 hyväksymällään lausumalla selvitettäväksi mahdollisuuksia kehittää ja laajentaa muuntorangaistukseen tuomittujen sijoittamista ulkopuoliseen laitokseen päihdehuoltoon ja mahdollisuuksia varmistaa tarvittavien päihde-, sosiaali- ja terveyspalvelujen jatkuvuus riittävän ajan laitossijoituksen ja muuntorangaistuksen suorittamisen jälkeen.
Siitä huolimatta, että useat tutkijat, poliisi, tuomioistuinlaitos ja Rikosseuraamuslaitos ovat vastustaneet sakon muuntorangaistuksen käytön lisäämistä, on pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan kirjattu: “Yksinkertaistetaan menettelyä ja arvioidaan lisättäväksi sakon muuntorangaistuksen käyttöä tilanteissa, joissa sakkoa ei saada perittyä.” Toisin sanoen hallitus suunnittelee käyttävänsä kallista ja tehotonta toimenpidettä aiempaa enemmän ja aiempaa kevyemmin perustein. Tämä herättää kysymyksiä hallituksen kriminaalipoliittisesta linjasta ja kustannusvaikuttavuuden tunnistamisesta. Lisäksi Suomi kulkisi sakon muuntorangaistuksen käytön lisäämisen myötä täysin päinvastaiseen suuntaan muista Pohjoismaista, joissa sakon muuntorangaistuksen käyttö on erittäin vähäistä tai siitä on luovuttu täysin.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä tavalla hallitusohjelman kirjausta sakon muuntorangaistuksen menettelyn yksinkertaistamisesta ja käytön lisäämisestä arvioidaan ja miten pohjoismainen konteksti otetaan arvioinnissa huomioon? Onko vankila oikea paikka hoitaa asunnottomuudesta, köyhyydestä, päihdeongelmista ja erilaisista henkisistä ja fyysisistä sairauksista kärsiviä ihmisiä? Mikä on se kriminaalipoliittinen eetos, jolle sakon muuntorangaistuksen käytön lisäämisen arviointi perustuu?
Helsingissä 3.10.2023
Minja Koskela /vas