Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela vaatii, että Suomi sitoutuu aikailematta hyväksymään komission esittämät toimet.
Komissio esittää EU–Israel-assosiaatiosopimuksen osittaista jäädyttämistä ja sanktioita osalle radikaaleista israelilaisministereistä ja väkivaltaisille siirtokuntalaisille.
”Nyt on Suomen aika toimia, eikä vain laahata jalkoja, kuten tähän asti on tehty.”
– Israelin suorittama kansanmurha Gazassa on saatava pysäytettyä kansainvälisillä toimilla. Kun EU nyt vihdoin ryhtyy toimiin, tulee Suomen ulkopoliittisen johdon selkeästi ja vahvasti tukea kaikkia komission esittämiä pakotteita ja vaatia kansainvälisen oikeuden kunnioittamista, Koskela sanoo.
Von der Leyenin mukaan jäsenmaiden erimielisyys on tähän asti estänyt konkreettiset päätökset, mikä on kasvattanut kansalaisten turhautumista. Koskelan mukaan Suomen ei pidä olla osa jarruttavaa joukkoa.
– On Suomen uskottavuuden ja arvojen mukaista puolustaa ihmisoikeuksia. Nyt on Suomen aika toimia, eikä vain laahata jalkoja, kuten tähän asti on tehty, Koskela vaatii.