– Muutosta voidaan pitää merkittävänä ja se herättää kysymyksiä valmistelun laadusta. Kun lisäksi useat asiantuntijat kyseenalaistivat 60 prosentin dynaamiset vaikutukset jo vuosi sitten, herää kysymys, miksi VM piti luvusta niin tiukasti kiinni, Koskela sanoo.
Lakiesitys yhteisöveron laskemisesta 20 prosentista 18 prosenttiin on nyt lausuntokierroksella. Lakiluonnoksessa todetaan muun muassa, että “yhteisöveron vaikutuksia talouskasvuun on vaikea arvioida empiirisesti”, ja että “empiirisiin tutkimuksiin perustuvilla arvioilla itserahoitusasteesta sisältyy huomattavaa epävarmuutta”. Koskelan mukaan tämä eroaa tavasta, jolla vaikutuksista on aikaisemmin puhuttu.
– Ministeriö myönsi jo vuosi sitten, että arvioon liittyy suurta epävarmuutta ja kansliapäällikkö Juha Majanen kutsui julkisuudessa arviota konservatiiviseksi. Siitä huolimatta ministeriö päätyi arvioimaan itserahoitusasteen huomattavasti yläkanttiin, millä oli luonnollisesti vaikutus julkiseen keskusteluun, Koskela sanoo.
Kysymys yhteisöveroalennuksen itserahoittavuudesta on hyvin merkittävä Suomen julkisen talouden kestävyyden kannalta. Liiallisen alijäämän menettelyssä olevan maan kannalta on huomionarvoista, että jopa Euroopan komissio on todennut yhteisöveroalennusten olevan kalliita ja tehottomia kasvutoimia.
”Puhumme nyt veroalennuksesta, joka annettaisiin suuryritykselle aikana, jona pienituloiset on leikattu henkihieveriin.”
– Poliittisesti puhumme nyt veroalennuksesta, joka annettaisiin suuryritykselle aikana, jona pienituloiset on leikattu henkihieveriin. Valtiovarainministeriön ylisuuri arvio vaikuttaa päätöksen hyväksyttävyyteen ja sitä puoltaviin argumentteihin. Tosiasiallisesti tässä on kuitenkin käynyt niin, että oikeistohallitus on valmis poraamaan lähes miljardin reiän valtion tulopohjaan ja perusteli päätöstä huterasti arvioiduilla luvuilla, jotka ovat tulleet valtiovarainministeriöstä, Koskela sanoo.
Koskela huomauttaa, että parlamentaarisessa velkajarrutyöryhmässä on sovittu valtiovarainministeriön vaikutusarviointien kehittämisestä. Toistaiseksi kehittämistyöstä ei ole olemassa juurikaan viitteitä.
– Yhteisöveroalennukseen liittyvien arvioiden epävakaus alleviivaa tarpeen olevan ilmeinen. Sitä ennen on kuitenkin selvitettävä riippumattomia asiantuntijoita kuullen valtiovarainministeriön toiminta itserahoitusasteen arvioinnissa liittyen veroalen dynaamisiin vaikutuksiin. Kyse on merkittävästä poliittisesta päätöksestä, jota tullaan maksamaan vielä pitkään, Koskela päättää.