Mus­ta­jär­vi vaa­tii Nii­nis­töl­tä suo­ran vas­tauk­sen: On­ko Suo­mi luo­vut­ta­mas­sa Yh­dys­val­tain ase­voi­mien käyt­töön Suo­men aluei­ta?

Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi perää ulkopoliittiselta johdolta vastausta siihen, neuvotteleeko Suomi parhaillaan sellaisesta puolustussopimuksesta Yhdysvaltain kanssa, joka mahdollistaisi Yhdysvaltain asevoimille suomalaisalueiden tukikohtamaisen käytön.

– Kun presidentti Niinistö sanoi Ylen haastattelussa, ettei sotilasliitto Nato ole tällä vuosituhannella perustanut ainoatakaan uutta tukikohtaa Eurooppaan, niin hän jätti kertomatta, että yksittäiset Nato-maat ovat näin tehneet. Mustajärvi muistuttaa, että Britannia on juuri perustanut sotilastukikohdan Norjaan.

Myönteisenä Mustajärvi pitää sitä, että ensimmäistä kertaa julkisuudessa Niinistö kertoo Suomen parhaillaan neuvottelevan Yhdysvaltain kanssa ”samantyyppisestä” puolustussopimuksesta, jonka Norja on Yhdysvaltain kanssa tehnyt.

– Ruotsin televisiolle antamassaan haastattelussa Niinistö sanoo pitävänsä puolustussopimusta suurena muutoksena, jopa melkeinpä suurempana kuin Nato-jäsenyyttä.

Mustajärvi viittasi Yhdysvaltain kanssa pohdinnassa jo keväällä olleeseen puolustussopimukseen myös toukokuisessa eriävässä mielipiteessään Nato-jäsenhakemuksesta päätettäessä. Media ei juuri ole ollut kiinnostunut valmisteilla olevasta puolustussopimuksesta.

Omassa puolustussopimuksessaan Norja on luovuttanut Yhdysvaltain asevoimien käyttöön neljä suurta aluetta. Kyse on kolmesta sotilaslentokentästä ja rannikolla sijaitsevasta laivasto- ja sukellusvenetukikohdasta.

Yhdysvallat aikoo käyttää Norjan luovuttamia alueita myös raskaiden aseiden ja asejärjestelmien varastointiin. Yhdysvallat on esittänyt maamme ulkopoliittiselle johdolle halunsa perustaa asevarastoja myös Suomeen.

– Kysynkin presidentti Niinistöltä, aikooko Suomi luovuttaa Norjan tapaan maamme alueita Yhdysvaltain asevoimien käyttöön?

Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson kertoi tammikuussa Sälenin turvallisuuskonferenssissa, että Ruotsi neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltain kanssa puolustussopimuksesta. Ruotsin hallitus pohtii parhaillaan, mitä alueita se aikoo antaa Yhdysvaltain asevoimien käyttöön.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kyse olisi mm. Tukholman ja Göteborgin lähellä olevista alueista, mahdollisesti myös Pohjois-Ruotsissa sijaitsevasta laajasta maa-alueesta.

Ruotsin puolustusministerin mukaan puolustussopimuksen avulla voitaisiin amerikkalaisjoukoille rakentaa kriisitilanteita varten jo etukäteen ”tukikohtamaiset olosuhteet”. Puolustussopimus toisi sotatilanteessa amerikkalaisjoukot paikalle nopeammin kuin mihin Nato byrokraattisena organisaationa kykenee.

– Myös presidentti Niinistö viittasi samaan Ylelle antamassaan haastattelussa, toteaa Mustajärvi.

Uudesta puolustussopimuksesta on myös käytetty nimitystä Isäntämaasopimus 2.

Poiketen aikaisemmasta Naton kanssa solmitusta isäntämaasopimuksesta uusi sopimus Yhdysvaltain kanssa on allekirjoittajamaita oikeudellisesti velvoittava.