Teksti Salla Nazarenko
Kuvat Aki Roukala, Katja Tähjä
Aarne Ukkola, 64, hitsaaja, Helsinki
”Hitsausalalla puhutaan tänä päivänä paljon robotiikasta. Esimerkiksi laivojen osia tehdään muualla kuin kokoonpanotelakalla, jossa laiva kasataan. Robotiikka sopii hyvin hitsaamiseen isojen määrien bulkkituotannoissa, mutta Suomessa sellaista on aika vähän. Yksittäisten osien valmistuksessa robotti ei saavuta samanlaista tarkkuutta kuin ihminen, joten esimerkiksi minun työtäni robotit korvaisivat toistaiseksi huonosti.
Suomessa puhutaan tiettyjen alojen työvoimapulasta, mikä koskee myös ammattitaitoisia hitsaajia. Monista muista maista tulevat hitsaajat eivät ole oppineet tekemään työtä samalla tavalla itsenäisesti kuin Suomessa nykyään tehdään. Tuotannon ohjauksessa toimihenkilötyö on vähentynyt, ja vastuu kokonaisuuksista ja työn johtamisesta on siirtynyt hierarkiassa alaspäin. Aikaisemmin telakalla työ oli niin sanotusti kaulasta katki: ajatustyö tehtiin yläkerrassa ja alakerrassa me vain hitsasimme. Nykyään on toisin. Tämä on tiimityötä, jossa on paljon vastuuta ja jota tehdään varsin itseohjautuvasti.
Olen työskennellyt hitsaajana 44 vuotta ja tehnyt koko urani ajan samoja töitä samassa paikassa, vaikka työnimikkeitä on ollut kymmenkunta erilaista. Suuri muutos työvuosieni aikana on ollut siirtyminen urakkatyöstä tuntityöhön. Myös tekniikka ja hitsausmenetelmät ovat kehittyneet.
Jään pian eläkkeelle. Fyysinen kuormitus on näinä vuosina vähentynyt, mutta henkinen kasvanut. Se asettaa työhyvinvoinnista huolehtimiselle uudenlaisia vaatimuksia.”
Heidi Kekkonen, 54, tilitoimistoyrittäjä, Oulu
”Olen koko kirjanpito- ja tilitoimistourani ajan valmistautunut alan digitalisoitumiseen. Ensimmäisen kerran kuulin sanan verkkolasku 1990-luvun alussa ollessani töissä julkishallinnossa. Pikku hiljaa sähköiset verkkolaskutusjärjestelmät yleistyivät, mutta pitkään työtä tehtiin niin, että laskujen lähetys ja vastaanotto tapahtuivat verkossa ja kaikki muu manuaalisesti.
Kymmenen vuotta sitten perustin oman tilitoimistoni. Alusta asti olen pyrkinyt siihen, että kone tekee kaiken, mitä koneen on mahdollista tehdä. Näinä vuosina on tapahtunut hurja siirtymä: nyt käytössä on täysin integroitu järjestelmä. Asiakas voi tehdä paljon itse. Kymmenistä asiakkaistani vain kaksi lähettää minulle enää kaiken materiaalin paperilla. Pyrin siihen, että asiakkaani ovat valmiita toimimaan sähköisessä ympäristössä.
Ennen kirjanpidon ansaintalogiikka perustui siihen, että asiakas maksoi kirjausten tekemisestä. Tähän perustuu myös muutoksen haaste. Minua kirjausten tekeminen ei enää kiinnosta, sillä kone tekee ne huolellisemmin. Yllättävän moni asiakas kuitenkin haluaa maksaa nimenomaan kirjanpidon vienneistä.
Seuraavaksi odotan, että kone oppii tekemään loputkin kirjaukset automaattisesti, jolloin minun työni on pääasiassa taloussuunnittelua asiakkaiden kanssa.
Tietotekniikassa on haasteensakin. Minulla on asiakkaina nörttipoikia, jotka ovat digimaailmassa kuin kotonaan. He eivät esimerkiksi halua käyttää perinteisiä pankkeja, joten uudenlaisiin maksujärjestelmiin on sopeuduttava.
Lisäksi on muistettava, että kone tekee työnsä juuri niin hyvin kuin ihminen on sen ohjelmaan koodannut. Järjestelmän tekemiä virheitä on vaikea löytää.
Kirjanpitäjän työ on muuttunut kovasti: enää emme voi istua koneella nuttura kireällä numeroita tarkistamassa. Meidän on oltava sosiaalisia, opittava uutta ja oltava aktiivisessa kanssakäymisessä asiakkaiden kanssa.”
Manishkumar Chauhan, 43, ruokalähetti, Helsinki
”Olen työskennellyt Woltin ruokalähettinä kolme vuotta. Yleensä teen töitä neljästä kuuteen tuntia päivässä, viikonloppuisin 6–8 tuntia. Teen töitä toiminimellä, sillä vähän yli 7000 euroa vuodessa tienaavan täytyy ottaa eläke- vakuutus ja perustaa yritys.
Ruokalähetin työ on joustavaa ja sopii hyvin esimerkiksi opiskelijalle, joka ei tarvitse kuin 500–1000 euroa kuussa, mutta kokopäivätyöksi tästä ei ole. Palkka on pieni ja vuosi sitten se laski entisestään – ilman että sitä perusteltiin meille läheteille mitenkään. Aiemmin palkkani oli arkisin 10 euroa ja viikonloppuisin 12 euroa tunnilta. Nykyään tienaan arkena kahdeksan ja viikonloppuisin 10 euroa tunnilta. Palkka ei sisällä mitään vakuutuksia tai etuja. Tämän bisnesmallin pitäisi mielestäni muuttua, sillä nykyisellään ihmisille ei makseta riittävästi.
Minulla on kaksi maisterintutkintoa, joista toinen Suomesta ja toinen kotimaastani Intiasta. Olen opiskellut kansainvälistä liiketoimintaa. Nyt olen perustamassa omaa turismiyritystä. Teen lähetin työtä elättääkseni itseni, kunnes oma yritykseni alkaa tuottaa.
Vaikka palkkani on todella pieni, ruokalähetin työn joustavuus on sopinut minulle hyvin. Saan itse päättää työajoista. Tein töitä kuuden kuukauden ajan ja säästämilläni rahoilla opiskelin Joensuussa kuusi kuukautta. Aiemmin jaoin Helsingin Sanomia. Se oli raskasta työtä, sillä työaika oli aamukahdesta aamukuuteen. Sen jälkeen ei ole voimia tehdä mitään muuta.
Teen työtäni polkupyörällä, mutta kun saan ajokortin, hankin oman auton yhdessä liikekumppanini kanssa. Auto ei ole kovin kätevä Helsingin keskustassa, jossa olen tähän asti toiminut. Siellä polkupyörä on ruokalähetin paras kulkuväline. Auton pitäminen käy myös kalliiksi, erityisesti kun palkka on niin pieni.”
Päivi Isosaari, 59, Porvoo, julkinen oikeusavustaja
“Digitalisaatio on muuttanut työtäni valtavasti. Olen toiminut nykyisessä tehtävässäni vuodesta 1993 ja työskennellyt sitä ennen muun muassa käräjätuomarina ja asianajajana. Olen nähnyt ajat, jolloin käytettiin kalkkeripaperia ja korjauslakkaa. Nykyään kaikki toimii huomattavan paljon nopeammin. Ihmiset voivat esimerkiksi varata ajan oikeusaputoimistoon internetissä. Voimme myös keskustella asioista sähköpostitse ja lähettää papereita skannattuina liitteinä. Osassa kunnista voi jopa ottaa Skypellä yhteyden kauempana sijaitsevaan oikeusaputoimistoon.
Kerran olin avustajana videoyhteydellä käytävässä oikeudenkäynnissä, jossa minä ja päämieheni olimme Porvoossa ja itse oikeudenkäynti tapahtui Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Tilanne oli niin elävä ja vuorovaikutteinen, että hetkittäin unohtui, ettemme oikeasti olleet samassa huoneessa.
Asian kääntöpuoli on, että resursseja on vähennetty. Esimerkiksi Loviisassa, joka kuuluu oman työpaikkani Itä-Uudenmaan oikeusaputoimiston toimintapiiriin, on oikeusavustaja tavattavissa vain kerran kolmessa viikossa. Osa ihmisistä ei myöskään vieläkään osaa käyttää internetiä, joten heille muutos on ongelma.
Resurssipula myös kumuloituu. Kun poliiseja on liian vähän, syyteharkinta hidastuu, ja kun syyttäjiäkin on liian vähän, jonot oikeusapuun kasvavat. Tässä mielessä työni on muuttunut vuosien varrella henkisesti kuormittavammaksi. Ajatus siitä, että digitalisaatio korvaa ihmistyötä, on tässä mielessä mennyt yli. Koneet eivät tee päätöksiä eivätkä harkintaa ihmisen puolesta. Ja esimerkiksi rikoksen uhrin neuvontaa ei kone voi koskaan korvata. Silloin tarvitaan elävä, hengittävä ihminen, joka ymmärtää ja on läsnä.
Pääosin digitalisaatio on kuitenkin positiivinen asia. Jokainen juristi rakastaa Googlea ja Finlexiä. Tiedon hankinta on helpottunut valtavasti.” ●