Vasemmistoliitto julkaisi tänään joukon toimenpiteitä, joilla puolue vahvistaisi seksuaalioikeuksia ja jokaiselle kuuluvaa oikeutta seksuaaliseen koskemattomuuteen sekä keholliseen itsemääräämisoikeuteen. Aihe on noussut Oulun traagisten tapahtumien myötä voimakkaasti julkisen keskusteluun.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen peräänkuuluttaa riittävän tehokkaita keinoja, jotta keskustelu todella johtaisi seksuaalirikollisuuden laskuun ja itsemääräämisoikeuden paranemiseen.
– Kun haluamme vahvistaa ihmisten seksuaalista koskemattomuutta, meidän on kohdistettava huomio itse asiaan: seksuaalista itsemääräämisoikeutta koskevaan lainsäädäntöön ja seksuaalirikoksia ruokkiviin asenteisiin, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen sanoo.
Tähän asti keskustelu on Sarkkisen mukaan kulkenut osin sivuraiteilla.
– Poliittiset intressit eivät saa ajaa turvallisuuden ohi. Ehkäistäksemme jatkossa Oulun tapahtumien kaltaisia tragedioita, meidän on kehitettävä raiskauslainsäädäntöämme ja madallettava seksuaalirikollisuuden ilmoituskynnystä vahvistamalla uhreille tarjottavaa tukea, Sarkkinen vaatii.
Kehollinen itsemääräämisoikeus vaatii toteutuakseen myös laajempia toimia
Vasemmistoliiton mukaan seksuaalinen ja sukupuolinen itsemääräämisoikeus ja kehollinen koskemattomuus vaatii toteutuakseen Suomessa myös laajempia uudistuksia. Yhtenä kiireisimmistä uudistuksista esiin nostetaan Suomen translaki, joka loukkaa räikeästi transsukupuolisten ihmisoikeuksia ja josta Suomi on saanut useita kansainvälisiä huomautuksia.
– Translakimme on tällä hetkellä kansainvälisten ihmisoikeussitoumuksiemme vastainen. Sen uudistamisella on kiire. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ennen sukupuolen juridista vahvistamista on puistattava ja antiikkinen, Sarkkinen sanoo.
Ohjelmassa vaaditaan lisäksi lasten kehollisen koskemattomuuden vahvistamiseksi intersukupuolisten lasten sukuelinten ei-lääketieteellisten leikkausten lopettamista sekä tehokkaampia toimia tyttöjen ympärileikkaamisen ehkäisyyn.
Vasemmistoliitto esittää lisäksi toimia seksuaaliterveyden tasa-arvon parantamiseksi. Puolue esittää nuorten maksuttoman ehkäisyn laajentamista koko maahan, seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden parempaa saatavuutta ja kuukautissuojien verotuksen alentamista.
Lue koko Seksuaalioikeudet ja itsemääräämisoikeus kuuluvat kaikille -ohjelma.