Nokialle kaavailtiin tuhannen oppilaan yhtenäiskoulua Penttilänpuistoon. Saimme Nokian Vasemmiston voimin peruttua kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen, ja uusi koulu toteutetaan pienempänä yksikkönä nykyisen lukion tontille. Alla voitokkaassa taistossa käyttämiämme perusteita, joilla vaikutimme muun muassa paikallislehdessä.

Tuhannen oppilaan koulu on aivan liian suuri. Kouluja suunniteltaessa pitäisi ottaa huomioon ennen kaikkea oppilasturvallisuus ja kuunnella etenkin pienten koululaisten ja heidän huoltajiensa ääntä. Samoin kasvatuksen ammattilaisten mielipidettä ei ole otettu huomioon. On järjen vastaista rakentaa iso koulu todella ahtaaseen paikkaan kapean Vihnuskadun varteen, missä naapurina on ikäihmisten asuntoja.

Miten liikenne sujuisi Penttilänpuistoa ympäröivillä kaduilla? Sitä ei ole selvitetty. Liikenneratkaisuille ei ole minkäälaista suunnitelmaa eikä hintalappua. Vihnuskatu on kapea. Hälytysajoneuvot käyttävät sitä, joten hidasteita ei voi laittaa. Kadulla on myös joukkoliikennettä. Tuhannen oppilaan koulu työntekijöineen toisi kadulle jättö- ja noutoliikennettä, huoltoajoa, työpaikkaliikennettä, henkilöautoja, mopoautoja ja pyöriä.

Monitoimihallin  rakentamista emme vastusta. Mutta ei voi olla niin, että kaupunki sitoutuu vuokraamaan yksityisen hallin tiloja arkipäivisin klo 8 ja klo 16 välillä ja vieläpä niin, että vuokra perustuu kiinteistösijoittajan tuottotavoitteeseen.

Koulupäiviä on vuodessa 190 ja liikuntatunneilla opetetaan myös muita lajeja kuin koripalloa, salibandya ja lentopalloa. Syksyisin ja keväisin oppilaat yleisurheilevat, suunnistavat ja pelaavat jalkapalloa ja pesäpalloa. Talven aikana oppilaat uivat , luistelevat, pelaavat jääkiekkoa ja hiihtävät.

Tässä mennään takapuoli edellä puuhun. Koulu tehdään monitoimihallin takia.

Tähänkin saakka Kankaantaan ja Nokianvirran koulujen oppilaat ovat ehtineet siirtyä urheilualueelle välitunnin aikana.

Suunnitellut monitoimihalli ja yhtenäiskoulu tuhoavat olemassa olevia kunnallisia liikuntapaikkoja. Jopa maailmalla mainettu tuonut frisbeegolf-rata, juuri kunnostetut koripallo- ja tenniskenttä ja  ulkojääksi tarkoitettu hiekkakenttä jäävät tämän alueen alle. Nämä ovat niitä liikuntapaikkoja, joita seuroihin kuulumattomatkin lapset ja nuoret voivat käyttää.

Maakuntakaavassa alue on virkistys- ja ulkoilualuetta. Penttilänpuisto on yksi Nokian hienoimmista alueista ja osa pitkää Nokian taajaman läpi kulkevaa viherverkostoa. Kaavamuutoksen ja valitusten myötä riskinä on, että joka tapauksessa Nokianvirran koululle joudutaan hankkimaan väistötilat.