Yksi näiden vaalien polttavista puheenaiheista on ollut aktiivimalli. Oikeistopuolueiden masinoiman aktiivimallilain tarkoituksena oli ”kannustaa” työttömiä sorvin ääreen työttömyysetuutta leikkaamalla ja sen se on toden totta tehnytkin. Vuonna 2018 toistasataatuhatta suomalaista työtöntä menetti vähäistä toimeentuloaan aktiivimallileikkurin vuoksi.

Näin ei tulisi olla. Suomessa on suhteessa avoinna oleviin työpaikkoihin moninkertaisesti enemmän työttömiä ja on sanomattakin selvää, ettei työttömäksi jäänyt tehdastyöntekijä voi hakea ylilääkärin virkaa. Aktiivimallin pahin ongelma on siinä, että työtön menettää työttymysetuuttaan tilanteessa, johon hän ei pysty itse siihen juuri vaikuttamaan. Kokoomuksen Juhana Vartiainen tokaisi aikoinaan, että kyllähän tämä nyt on kurinpitotoimi työttömille. Eli ilmeisesti ainakin hänen maailmassaan lyödyn lyöminen on se reitti, jolla yhteiskuntaa rakennetaan kestävälle pohjalle?

Julkisessa keskustelussa työttömistä puhutaan harmaana massana, eikä heille tunnuta suotavan edes ihmisarvoa, mistä aktiivimallin kaltainen kepulikonsti hyvin kertoo. Silti jokainen työtön on yksilö, oikea ihminen, eikä ole olemassa mitään universaalia totuutta, miksi kukainenkin on työttömyyteen ajautunut. Suomi on sivistysvaltio, eikä sivistysvaltioon kuulu yhden ryhmän eriarvoistaminen koiran asemaan. Meidän tulisi kunnioittaa kaikkia kansalaisiamme ja turvata heidän pärjäämisensä silloin, kun elämä kulkee vastakarvaan. Tämän vuoksi nöyryyttävät aktivointitoimet tulisi purkaa ja keskittyä aidosti kannustaviin ja kestävälle pohjalle rakennettuihin ratkaisuihin työttömyyden suitsimiseksi.

Välitetään toisistamme sen verran, että vaadimme muutosta.