Raha ei tuo onnea, sanotaan. Kiistattomasti sen puuttuminen tuo kyllä epäonnea. Liian moni on rahan vuoksi jopa päättänyt omat tai jonkun muun päivät. Vähävaraisuus on arjen kanssa kamppailua. Työ on monelle koko elämän itseisarvo – ja toisaalta taas monelle kaikkea muuta. Tunnen useita, jotka ovat löytäneet onnellisuuden ja elämän sisällön ihan muusta, esimerkiksi muita auttavasta vapaaehtoistyöstä.

Elämässä on niin paljon muutakin kuin työ. Pätkä- tai projektityö mahdollistaa sen, että aikaa ja voimavaroja jää muuhunkin. Tästä syystä olen ihmetellyt sitä, miksi osa-aikaista tai projektiluontoista työntekijää ikään kuin rangaistaan siitä, että työnteko ei olekaan peruskaavan mukainen? Byrokratiaa eivät kaikki jaksa. Paradoksaalista kyllä, eniten papereita ja lomakkeita on täytettävänä sillä, jolla on vähiten siihen voimia. Tällä erää sekä työn saaminen että samaan aikaan työnantajapuolella työvoiman hankkiminen on turhan monimutkaista ja suorastaan pakottaa ’sumplimaan’.

Itse tunnen parhaiten ruohonjuuritason taide- ja kulttuurialan työllisyyskentän. Freelance, kevytyrittäjä, osuuskunta tms. taustaisia taiteilijoita ja kulttuurihyvinvoinnin osaajia halutaan nykyään toimimaan myös uusille kentille. Silti, aina vaan suurin osa tämän kentän toimijoista painii talousmurheiden kanssa. Jos ja kun työtä on, alkaa armoton mietintä, miten laskutus ja muu byrokratia hoituu. Osuuskuntien kautta toimiessaan taiteilijat on usein tulkittu yrittäjiksi, jolloin pienikin ansio on vaarantanut sosiaaliturvaa. Pätkä- ja projektityöhön tottuneet toimijat vieroksuvat yrittäjyyttä. Liian moni erittäin taitava alansa taitaja tekee ’elääkseen’ täysin muun alan työtä.

Perustulon ajatteleminen saa haaveet lentoon. Väitän, että perustulo toisi taide- ja kulttuurialalle paljon mahdollisuuksia ja voimavaroja. Alkaisi syntyä paljon uutta! Perustulosta hyötyisivät erityisesti vajailla, satunnaisilla ja pääosin palkkiopohjaisilla työtuloilla toimivat taiteilijat, freelancerit ja muut luovat ihmiset. 800 euron perustulo tarkoittaisi uutta yrittäjyyttä, mahdollisuutta opiskella, tehdä pätkätyötä. Se tukisi itsensä työllistäjiä ja pienyrittäjiä, sekä parantaisi jokaisen suomalaisen mahdollisuutta päivittää osaamistaan läpi työuran. Perustulo estäisi pelon tulojen romahtamisesta ja tyhjän päälle jäämisestä.

Kyse on ennen kaikkea ihmisyyden kunnioittamisesta. Ilman jatkuvaa viranomaisten kanssa käytävää kamppailua tilille joka kuukausi ennustettavasti tuleva rahasumma kohentaisi aivan varmasti pitkään työttömänä tai pätkätyöllä eläneiden ihmisten elämisen laatua. Tällä on suora vaikutus sekä mielen että kehon kokonaisvaltaiseen terveyteen. Osa pitkäaikaistyöttömistä ei ikinä kuntoudu kokopäivätyöhön, silti halutaan olla hyödyksi. Tästä syystä haaveilen siitä päivästä, kun Suomi siirtyy perustulomalliin. Lisää hyvinvointia, voimavarojen vapauttamista ja onnellisempaa elämää. Kaikille.

Piia Kleimola, teatteri- ja draama-alan toimija, yrittäjä, Kaakon eduskuntavaaliehdokas, vas (sit)