Kampanja oli hienosti nousujohteinen: varsinaisena vaalipäivänä ääniä tuli viidennes enemmän kuin ennakkoon. Vain joitakin vuosia lisää kampanja-aikaa, niin pitäisi jo pakata laukkuja 😺.

On politiikalla marinoitu olo. Suosittelen kaikille, kannattaa ainakin kerran elämässään kokeilla. Omat kärkiteemat (minulla suuryritysten veronvälttely ja veroparatiisit) tulevat tuttuakin tutummiksi ja samalla oppii valtavasti uutta. Kaduilla ja toreilla kohtaa monenlaista väkeä. Täällä asuu pohdiskeleva ja keskusteleva kansa. Kampanjaväestä ja muista ehdokkaista saa paljon uusia, mainioita ystäviä. Omaa rahaa meni lomamatkan verran.

Keräsimme ääniä yhteiseen laariin, saimme oman edustajamme Euroopan parlamenttiin. Ja sitten voitettiin kultaa lätkässä ja mentiin torille.

Kiitos äänestäneille ympäri Suomea!

Tiimiläiseni eivät kertaakaan nähneet toisiaan, mutta teimme yhdessä hienot kampanjamateriaalit. Huippuporukka!

Nyt lepään aamupäivän (kuva). Tämänkin opin kampanjoidessani: Rantalan peltojen viljelyssä käytetty suorakylvö vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta ja sitoo hiilidioksidia maaperään.