Kansainväliset opiskelijat Suomessa

Teksti: Topias Tolonen

Suomessa puhutaan paljon siitä, että koulutuksen ja korkeakoulutuksen tulee olla
yhdenvertaista ja että sen tulee antaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet
kouluttautumiseen. Jostain syystä kuitenkin tasa-arvoisen koulutuksen ideaali murenee
nopeasti, kun siirrämme keskustelun kansainvälisiin opiskelijoihin. Yksi räikeimmistä
tasa-arvoa heikentävistä mekanismeista on opiskelijoiden jakaminen ensimmäisen ja
toisen luokan opiskelijoihin kansalaisuutensa perusteella joidenkin onnekkaiden
opiskelijoiden saavan koulutuksensa ilmaiseksi toisten joutuessa maksamaan
pahimmillaan lähes 20 000 euroa vuoden koulutuksesta.

EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuja perustellaan usein
koulutuksen kustannuksilla, joita ei saada verovaroin perittyä takaisin opiskelijoiden
lähtiessä Suomesta valmistumisen jälkeen. Koska korkeakoulutuksen tarkoitus ei ole
valmistaa opiskelijoita kuuliaisiksi veronmaksajiksi vaan saada opiskelija tuottamaan
sivistystä itselleen ja yhteisölleen, tämä lähtökohta on jo valmiiksi ongelmallinen.
Argumentissa on kuitenkin myös muita ongelmia. International Student Barometer
2017 -tutkimuksen mukaan valtaosa syistä, miksi opiskelijat lähtevät Suomesta
valmistuttuaan liittyvät rakenteellisiin ongelmiin, esimerkiksi rasismiin ja byrokratiaan.
42% vastanneista ilmoittaa lähtönsä syyksi sen, etteivät suomalaiset työnantajat ole
kiinnostuneita ulkomaalaisista työntekijöistä, 32% ilmoittaa kokevansa itsensä
epätervetulleiksi, 23% ilmoittaa syyksi työlupaongelmat ja 22% ilmoittaa syyksi
oleskelulupaongelmat. Tarve kansalaisuuteen perustuvalle jaottelulle
lukukausimaksuista vaikuttaa itseaiheutetulta ja on osittain helposti purettavissa.
Usein kansainvälisten opiskelijoiden kiusaaminen ei lopu lukukausimaksuihin:
sairaudesta johtuva opintosuorituksen viivästyminen saattaa johtaa oleskeluluvan
perumiseen, lukukausimaksun lisäksi opiskelijalla tulee olla rahaa tilillä koko
opiskeluajan elättämiseen opintojen alussa. Kansainvälisten opiskelijoiden oikeusturva
on siis merkittävästi heikompi kuin suomalaisilla opiskelijoilla ja lisäksi vaadittu
varallisuus on moninkertainen suomalaisiin opiskelijoihin nähden. Kansainvälisiin
opiskelijoihin kohdistuvat vaatimukset eivät olisi hyväksyttyjä suomalaisille
opiskelijoille sillä suomalainen haluaa, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua.
Eriarvoistavan politiikan jatkamisesta tulee kuitenkin selväksi, että tämä tasa-arvoinen
koulutuksen ideaali ei ole suunniteltu olemaan tasa-arvoinen kaikille.

Kansainvälisten opiskelijoiden syrjinnän lisäksi monet suomalaiset vähemmistöjen
edustajat kokevat toiseuttamisen tunteita korkeakouluissa: valtaosa suomalaisten
korkeakoulujen opiskelijoista on valkoihoisia ja tulee korkeista sosioekonomisista
taustoista: suomalainen korkeakoululaitos ei ole monimuotoinen, ja
korkeakouluyhteisöt ovat usein sokeita harjoittamalleen arkipäiväiselle rasismille ja
valta-asetelmien ylläpidolle. Korkeakoulut tarvitsevat selkeät ohjeet tehdäkseen
korkeakouluista monimuotoisemmat: rakenteellisten ongelmien tunnistaminen ja
ratkaiseminen sekä eritaustaisten ihmisten läsnäolo muun muassa ylimmissä johdoissa,
oppimateriaaleissa ja opiskelijärjestöissä ovat ensisijaisen tärkeitä kriteereitä hyvin
johdetun korkeakoulukentän ja suomalaisen tieteen tulevaisuudelle. Suomalaisen
korkeakoulukentän ei tule olla monokulttuurinen eikä sen pidä palvella sitä.

Suomen sisäisten kansainvälistymishaasteiden lisäksi kansainvälinen tiedeyhteisö
muuttuu vauhdilla: painopiste tutkimuksen huipussa on siirtymässä kohti Kiinaa,
eurooppalainen korkeakoulukenttä vaikuttaa alati vähemmän dynaamiselta ja lisäksi
koulutuksen mahdolliset tulevat huippumaat Afrikassa sekoittavat pakkaa entisestään.
Sekä OECD:n listaamat tiedettä, teknologiaa ja innovaatioita koskevat megatrendit, että
hollantilaisen Bert van der Zwaanin korkeakoulutusta vuonna 2040 kuvaava
esseekokoelma kertovat kansainvälisen yhteistyön tulevan olemaan yhä entistä
tärkeämmässä roolissa koulutuksen tulevaisuudessa. Globaalit ongelmat, kuten
ilmastonmuutos, vaikeat kansainvälisen politiikan haasteet sekä kasvavasta ja
ikääntyvästä väestöstä huolehtiminen vaativat ihmiskunnan käyttöön parhaan
mahdollisen tieteen ja tutkimuksen. Meillä ei ole varaa poteroitua omiin kuvitelmiimme
suomalaisen koulutuksen ylivertaisuudesta tai edes eurooppalaisen koulutusalueen
voittokulusta: globaali yhteistyö, koulutuskenttää radikaalisti muuttavat ideat ja vapaa
sekä avoin tieto tulevat olemaan ihmiskunnan selviämisehdot. Näiden selviämisehtojen
etsimisessä Suomella ei ole varaa tuudittautua harhaisiin kuvitelmiinsa
ylivertaisuudesta tai tunkkaisten status quo’iden säilyttämisen tärkeydestä, ja siksi
korkeakoulujen kansainvälisyys, monikulttuurisuus ja edustuksellisuus tulevat
tarpeeseen maailmaa pelastaessa.

On selvää, että koulutuksen tasa-arvo ei toteudu kansainvälisten opiskelijoiden eikä
vähemmistöjen kohdalla. Juurisyyt näihin ongelmiin löytyvät syrjivistä käytänteistä,
haluttomuudesta myöntää omat virheensä ja tuudittautumisesta menneisyyden
valikoituihin onnistumisiin, ja näitä juurisyitä on helppo korjata jos vain tahdomme
niin: EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten lukukausimaksut on poistettava, oleskelulupien
eriarvoistavat vaatimukset tulee poistaa ja oleskeluluvat tulee laajentaa koskemaan
myös valmistumisen jälkeistä aikaa, suomalaisten korkeakouluyhteisöjen tulee
tarkastella syrjiviä rakenteitaan kriittisesti ja lisäksi Suomen tiedeyhteisön tulee
perustua lähtökohtaisesti kansainvälisyyteen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Osa
näistä tavoitteista vaativat pitkäaikaista työstöä, mutta osa näistä on helppo laittaa
alulle alkavalla eduskuntavaalikaudella.