Ei ole ihme, että nuori saattaa aamulla punnita tarkkaan, kannattaako 25 asteen pakkasessa lähteä kouluun parin tunnin opetuksen takia. Loppuaika on niin sanottua itseopiskelua, joka saattaa niin nuorella kuin vanhemmallakin helposti mennä johonkin mielekkäämpään ajanviettotapaan. Miksi haluaisimme runnoa ammatillista koulutusta muottiin, jossa oppilaan ei ole hyvä ja mielekäs opiskella? Erityisesti alaikäiset ammattiin opiskelevat tarvitsevat edelleen tukea niin kotona kuin koulussa, ja ilman selkeää ja johdonmukaista opetusta nuoret voivat joutua tuuliajolle ja jopa jättää koulun kesken. Kaikkea vastuuta opettamisesta ja oppimisesta ei voi sysätä myöskään työharjoittelupaikkoja tarjoaville yrityksille, vaikka paras oppi tietenkin tulee työkokemuksen kautta.

Minkälainen kuva nuorelle muodostuu työajoista, ja miten hän sopeutuu siirtyessään työelämään? Mediassa hehkutetaan kilpaa, kuinka tämän päivän työelämä on muuttunut ja työntekijä voi joustavasti päättää työnsä tekemisestä. Ehkä joillain aloilla näin, mutta varsinkin perinteisemmillä työnteon alueilla tällainen ajattelu on silkkaa utopiaa. Epäilen, että vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suurin osa työnantajista määrittelee milloin ja missä työ tehdään. Kilpailukyky-yhteiskunnassahan kasvava trendi on ollut ennemminkin se, että työaikaa vain pidennetään entisestään ilman vastaavaa palkkakompensaatiota.

Olen sitä mieltä, että nuoriin on satsattava ja lisättävä rahaa koulutukseen. Ei tämän päivän nuori eroa meistä keski-ikäisistä. Olimme mekin joskus nuoria, koulua käytiin 6−8 tuntia päivässä ja tällaisia meistä on tullut.