1. Me olemme kansa, sinun tärkein tehtäväsi on palvella meitä. Sinulla on valta vain, jos kansa niin sallii.
2. Älä käytä väärin kansan, palveltavasi nimeä.
Älä väitä tekeväsi kipeitä leikkauksia, jotta kansa voisi paremmin. Älä kerta kaikkiaan väitä tekeväsi mitään kansan parhaaksi, kun oikeasti kumarrat EU-eliittiä, suuryritysten tahtoa, ja päätöksesi hyödyttävät vain hyvin rikkaita, joilla jo ennestään on paljon.
3. Älä valehtele.
Älä oikeuta toimiasi epätosilla väittämillä maan taloustilanteesta, velkaantumisvauhdista, kestävyysvajeesta, hintakilpailukykykuilusta, EU:n vaatimuksista. Älä väitä, että ei ole vaihtoehtoja.
4. Älä tapa.
Pienituloisten elinikä on kymmenen vuotta suurituloisten elinikää lyhyempi. On rakenteellista väkivaltaa syöstä eri päätöksillä ihmisiä kestämättömiin tilanteisiin, joissa ei ole varaa huolehtia itsestään. Huolehdi heikoimmista.
5. Turvaa hyvinvointi.
Talouskasvu hinnalla millä hyvänsä ei edistä kansalaisten hyvinvointia. Raha on hyvää vain silloin, kun se palvelee ihmisiä. Onnelliset ihmiset ovat tuottavia. 90-luvulta alkanut kilpailuvaltion malliin siirtyminen pitää katkaista ja kääntyä takaisin kohti suomalaista hyvinvointivaltiota.
6. Älä tee talousrikosta.
Ei ole oikeudenmukaista, että suurituloiset voivat verosuunnitella itsensä vapaiksi velvollisuuksistaan osallistua yhteiskunnan ylläpitoon, ja tehdä tätä helpottavia päätöksiä. Verovälttelystä aiheutuva haitta muille yhteiskunnan jäsenille on mittava ja kiistaton, kun julkisille palveluille täytyy näin ollen löytää rahoitusta muualta.
7. Älä myy kansalaisten omaisuutta.
Metsämme, vetemme, liikenneverkkomme, yhtiömme, sosiaali- ja terveyspalvelumme jne. eivät ole kaupan.
8. Kunnioita luontoa.
Älä ohjaa rahaa ympäristölle haitallisiin tukiin. Kalliiden ja moniongelmaisten ydinvoimalahankkeiden sijaan panosta uusiutuvaan energiaan.
9. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Työttömät eivät ole laiskoja, eivätkä turvapaikanhakijat toisen luokan ihmisiä, joita ei koske samat oikeudet kuin muita. Kaikilla ihmisillä on itsestäänselvästi arvo, myös heillä jotka eivät tuota mitään. Älä luo vastakkainasetteluja ihmisten välille.
10. Älä riistä kansalaisen palkkaa, toimintamahdollisuuksia, ihmisoikeuksia äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Joka näitä käskyjä rikkoo, tulee tuntemaan kansan katkeruuden.