Ikääntymispolitiikassa pitää huomioida ikäihmisten moninaisuus. Kaikki ikäihmiset eivät tarvitse vanhuspalveluita, ja monet eläkeläiset ovat merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia ja erilaisten palveluiden kuluttajia. Ikäihmiset eivät ole yhteiskunnallinen menoerä tai taakka, vaan valtava yhteiskunnallinen voimavara, jonka osallisuutta pitää edistää ja osaamista hyödyntää. Samalla on äärimmäisen tärkeää, että yhteiskunta varautuu kasvavaan hoivatarpeeseen huolehtimalla vanhuspalveluiden riittävistä resursseista ja valvonnasta.

Jokaisella oikeus tehdä työnsä hyvin. Peruspalveluiden aliresurssointi näkyy työntekijöiden jaksamisessa. Hoivan ja huolenpidon resursseja lisäämällä taataan hyvä palvelutaso ja työntekijöiden jaksaminen.

Päiväkodeissa resurssipula näkyy siten, että sijaisia on hankala saada ja usein hoitajan vastuulla on mitoituksia enemmän lapsia. Myös kouluissa opettajat ja oppilashuollon henkilöstö kipuilevat jaksamisen kanssa.

Jos Suomi haluaa pysyä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen mallimaana on tehtävä satsauksia leikkausten sijaan. Nykyisellä rahoitusmallilla alueellinen tasa-arvo rapautuu, kun aiempaa suurempi osa rahoituksesta jää kuntien vastuulle.

Koulujen henkilökunnan ahdinkoa helpotetaan ryhmäkokoja pienentämällä. Ryhmäkoot vaikuttavat suoraan koulujen työilmapiiriin ja opiskelijoiden mahdollisuuksiin saada yksilöllistä tukea. Perusopetukseen tarvitaan opettajamitoitus, joka turvaa riittävän pienet ryhmäkoot, esimerkiksi niin, että kahdella ensimmäisellä luokalla mitoitus on 1:18 ja luokilla 3-9 mitoitus on 1:20.

Oppilashuollossa etenkin koulupsykologien osalta tilanne useissa kunnissa on hälyyttävä. Turvaamme riittävän määrän psykologeja, terveydenhoitajia ja kuraattoreita päiväkodeissa, peruskoulussa ja toisella asteella.