Yksilön valinnat vai yhteiskunnan päätökset? Toistuvasti kuulee väitettävän, että ilmastonmuutoksen torjunnassa kysymys on ennen kaikkea ihmisten elämäntapavalinnoista. Yhteiskunnallisten päätösten sijasta pitäisi luottaa ihmisten kykyyn tehdä ilmaston kannalta kestäviä valintoja. Jopa ilmastolakkoon osallistuvia lapsia kehotettiin mieluummin pohtimaan omia kulutusvalintojaan.

En usko väitteeseen, että voisimme luottaa päästöjen vähentämisessä vapaisiin valintoihin. Ilmeisin syy on, että tähänkään mennessä henkilökohtaisilla valinnoilla ei ole saatu aikaan riittävästi ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.

Kuitenkin on myös tärkeämpi syy, miksi tarvitaan nimenomaan yhteiskunnan tason päätöksiä. Tosiasiassa kuluttajavalinnat eivät ole ollenkaan niin vapaita kuin usein kuvittelemme, vaan niihin vaikuttavat sosiaaliset normit, käytännön mahdollisuudet ja palveluiden tarjonta. Siksi elämäntapamuutoksia on paljon helpompaa tehdä, jos suuri osa ihmisistä tekee niitä yhdessä.

Esimerkiksi vegaaniksi ryhtyvä voi jäädä laitosruokailuissa ja ravintoloissa ilman sopivaa ruokaa, joutuu toistuvasti syömään kahvileipänä hedelmiä ja kamppailemaan lastensa oikeudesta kasvimaitoon päiväkodeissa. Kasvis- ja vegaaniruokavalion yleistyessä niiden noudattaminen on onneksi helpottunut, mutta edelleen este siirtyä kokonaan vegaaniruokavalioon voi monelle olla käytännöllinen. Syöminen on sosiaalista, ja siksi ruokavaliomuutoksessa haaste on vähintään yhtä paljon yhteisöllinen kuin henkilökohtainen.

Sama pätee matkustamiseen. On toki jokaisen omassa vallassa luopua etelänlomista, mutta vaikkapa työmatkustamiseen yksittäiset ihmiset voivat vaikuttaa vain rajallisesti. Esimerkiksi aloittelevalle tutkijalle luopuminen kongressimatkoista on riski oman urakehityksen kannalta. Jos lomamatkoilla haluaa vaihtaa lentokoneen junaan tai bussiin, on jää vaihtoehdoksi usein omatoimimatkailu – ja esimerkiksi itselleni se on ystäväporukoiden matkoilla tarkoittanut välillä matkustamista eri reittiä muun matkaseurueen kanssa.

On paljon vastaavia esimerkkejä siitä, miten henkilökohtaiset ilmastovalintamme ovat kytköksissä läheisten, ystävien, työnantajien tai suuren enemmistön valintoihin.

Toinen kysymys on, miten ilmastonmuutoksen torjunnan kustannukset jakautuvat ihmisten kesken. Luomutuotteet ja kasvimaidot ovat hintavia, ja pienituloiselle eläinperäisten tuotteiden välttäminen aiheuttaa erityisen paljon päänvaivaa. Niin järjetöntä kuin se ilmaston kannalta onkin, junalla liikkuminen voi tulla paljon lentomatkustamista kalliimmaksi.

Jos ilmastonmuutoksen torjunta jätetään pelkästään kulutusvalintojen varaan, suurimmat kustannukset päästöjen vähentämisestä jäävät niille, jotka tekevät oikeita valintoja. Pahimmillaan viisaista ilmastovalinnoista tulee uhrautumista yhteisen hyvän eteen. Silloin ihmisten mahdollisuudet valita oikein riippuvat myös tuloista. Pienituloiselle maitotuotteista luopuminen voi olla huomattavasti suurempi uhraus kuin rikkaalle.

Siksi ainoa tapa jakaa ilmastonmuutoksen torjunnan kustannuksia oikeudenmukaisesti ovatkin yhteiskunnalliset päätökset. Verotuksella voidaan ohjata hintoja siten, että ilmastoystävällisimmän tuotteen valinnut ei joudu maksamaan eniten. Toisaalta on huolehdittava, että kukaan ei joudu kohtuuttomalla tavalla kärsimään yhteisistä päätöksistä, joilla päästöjä rajoitetaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tulonsiirtoja, joilla kompensoidaan ilmastotoimien kustannuksia, jotta ne eivät lisää köyhyyttä.

Toisin kuin välillä tunnutaan pelkäävän, juuri kukaan ei ole vaatinut lihansyönnin, yksityisautoilun tai lentomatkustamisen kieltämistä. Ihmisillä on jatkossakin valta päättää valinnoistaan, ja yksittäisten ihmisten valinnoilla on ja tulee olemaan päästöjen vähentämisessä iso merkitys. Yhteiskunnan päätöksillä voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, että oikeiden valintojen tekeminen on mukavaa, helppoa ja jopa taloudellisesti edullista.