Olen syntynyt Somaliassa ja asunut myös Egyptissä ja Keniassa. Lähdin nuorena kunnianhimoisena naisena Somaliasta opiskelemaan lääketiedettä Neuvostoliittoon. Kun Neuvostoliitto hajosikin, haaveet valmistua gynekologiksi kuitenkin jäivät vain haaveeksi. Suomessa aloitin kaiken uudelleen: kielen ja ammattiin opiskelun ja yhteiskuntaan perehtymisen ja kasvatin yksinhuoltajaksi joutuneena samalla kaksi pientä lastani. Suoritin lähihoitajan tutkinnon vuonna 1995 ja valmistuin sairaanhoitajaksi ja kätilöksi vuonna 2002. Suomen Pakolaisapu ry valitsi minut Vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2003 perustellen valintaansa näin: ”pakolaisten ja maahanmuuttajien asioiden ohella nostanut esiin myös suomalaisia naisia ja äitejä koskevia kysymyksiä”.

Eduskuntavaaleissa 2007 sain yli 4200 ääntä ja 2011 sain yli 3500 ääntä – enemmän kuin moni ”vanha kettu”. Olen ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa neljä kautta, nyt olen varavaltuutettu. Olen samalla toiminut aktiivisesti erilaisissa neuvottelukunnissa ja lautakunnissa, mm rasisminvastaisessa neuvottelukunnassa ja sosiaali- ja terveysalan lautakunnassa. Elän itse pätkätyöläisen ankaraa todellisuutta ja teen hoitotyötä vauvasta vaariin, myös erityistarpeisen lapseni omahoitajana.

Olen vaihtanut vihreistä vasemmistoon, koska olen huolestunut tämän kaupungin kehityksestä, missä heikoimmat kaupunkilaiset jäävät jalkoihin. Tämä on kehitystä, mitä en voi katsoa sivusta. Sivistykseen kuuluu, että pidetään huolta heikommista ja kaikilla on mahdollisuus elää ihmisarvoinen elämä riippumatta, missä kunnossa tai mikä elämäntilanne on. Ne epäinhimillisyydet, mitä nyt vanhusten ja vammaisten hoidossa on ilmennyt, ovat asioita, joista olen varoittanut jo 20 vuotta. Tämä on seurausta palvelujen ulkoistamisesta, pakkoyhtiöittämisestä ja kilpailuttamisesta, mitä oma kotikaupunkini on viimeiset kymmenet vuodet harrastanut. Minun poliittinen painajaiseni on ollut se, kun tajusin, mistä yhtiöittämisessä on kyse: että voiton tavoittelu verorahoilla on ”liikesalaisuus”, mihin poliitikot eivät voi vaikuttaa. . Tämä kehitys ei voi jatkua enää.

Erityisen hauraassa asemassa ovat erityislapset ja nuoret. Panostaminen heihin on kauaskantoista politiikka. Pitkäaikaissairaiden ja vanhusten kuntouttamisesta huolehtiminen auttaa ihmisiä pysymään virkeinä ja he pystyvät pärjäämään paremmin yksin. Me olemme nähneet, mitä ambulanssilla ravaaminen edestakaisin tekee: ihmiset eivät parane eikä säästöjä ole syntynyt.

Olen työskennellyt tuntiopettajana Diakoniaopistossa ja olen toiminut siellä myös vaikeuksissa olevien nuorten valmentajana. Nyt työskentelen freelancer-opettajana PK-seudulla sekä myös hoitotyön parissa Helsingissä. Harrastuksiini kuuluu ruuanlaitto ja ulkoilu.

Sydäntäni lähimpänä politiikassa on tuoda esille niiden ryhmien tarpeita, joille on vaikeaa sitä itse tehdä. Näitä ovat mm. vammaiset, vanhukset, maahanmuuttajat ja väliinputoajanuoret. KESKEINEN TAVOITTEENI ON RAKENTAA HYVIÄ ETNISIÄ SUHTEITA MYÖS VAIKEINA AIKOINA: EMME TARVITSE HEIKOSSA ASEMASSA OLEVIEN VASTAKKAINASETTAMISTA VAAN YHTEISEEN HIILEEN PUHALTAMISTA! Sivistys merkitsee minulle avarakatseisuutta, oikeudenmukaisuutta ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisarvon turvaamista kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Helsingin kaupungin ei pidä koettaa kilpailla muiden suurten kaupunkien kanssa yksittäisillä, näyttävillä julkisilla rakennuksilla vaan tukemalla johdonmukaisesti luontoystävällisyyttä, kestävää kehitystä ja toimivaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää.

Julkisia varoja tulee panostaa mieluummin lapsiimme ja vanhuksiimme kuin guggenheimeihin! Se on onneksi haudattu.