Hyvät eläkeläiset!
Kiitos kutsusta tänne eläkeläisten tapaamiseen! Ihanaa nähdä, miten aktiivisia olette ja olette lähteneet tapaamaan toisianne. Harrastukset yhdessä muiden ihmisten kanssa edistävät tutkitusti terveyttä ja pidentävät elinikää.
On ikäihmisiä, jotka mielellään lähtisivät tapaamaan tuttaviaan, mutta eivät pysty omin avuin liikkumaan. Tätä ei helpota se, että Nokian kaupunki poisti ns. sote-kyydit joitakin vuosia sitten. Vasemmistoliitto on joka talousarviokokouksessa vaatinut sote-kyytien palauttamista, mutta turhaan. Nokian kaupungin strategiassa tavoitteena on hyvinvoiva nokialainen. Asian eteen pitäisi myös tehdä jotain. Pelkkä asian kirjoittaminen paperille ei hyvinvointia lisää.
Kiitos siitä kaikesta tuesta, mitä olen saanut vaalikampanjaani. On ikävää, että olette joutuneet Kerholasta tänne lukiolle väistötilaan, mutta toisaalta siinä oli oiva tilaisuus tukiryhmälläni hankkia rahaa vaalikampanjaa varten, kun saimme tulla tänne kahvinkeittäjiksi. Tuki on todella merkittävä. Kiitos siitä!
Olen toista kertaa ehdolla eduskuntaan. Olen ollut kuntapolitiikassa mukana yli 20 vuotta. Aloitin luottamustoimet liikunta- ja nuorisolautakunnassa, ja myöhemmin olen ollut terveys- ja perusturvalautakunnassa. Nyt on menossa kuudes kausi valtuustossa ja toinen kausi kaupunginhallituksessa. Olen myös perusturvalautakunnassa kaupunginhallituksen edustajana.
On oikeastaan setäni, edesmenneen Nokian eläkeläisten puheenjohtajan, Väinö Hietaniemen syytä, että olen nyt tässä teille puhumassa. Hän tuli silloin yli 20 vuotta sitten meille lapun kanssa ja sanoi ” Pistäs likka tohon nimes”. Lyhyen harkinnan jälkeen kirjoitin nimeni ja olin samalla suostunut ehdolle valtuustoon. Kyllä tämä jonkinlaista veren perintöä on, sillä isäni Matti Hietaniemi oli myös aikanaan politiikassa mukana, kaupunginvaltuutettuna ja muun muassa tuntipalkkaisten pääluottamusmiehenä.
Työurani tein Nokianvirran yläkoulussa matematiikan opettajana. 32 työvuoden jälkeen olen jo kuudetta vuotta eläkkeellä.
Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi kolme aikuista poikaamme ja yksi toukokuussa kolme vuotta täyttävä pojanpoika.
Hyvät eläkeläiset!
Viimeisen neljän vuoden aikana Sipilän hallitus on kurjistanut pienituloisten asemaa. Leikkaukset ovat hyvää vauhtia ajamassa alas hyvinvointivaltiotamme ja eriarvoistaneet ihmisiä.
Kasvatuksesta ja koulutuksesta on leikattu.
Työelämässä kaikkia saavutettuja etuja yritetään kaventaa. Tästä esimerkkinä Kilpailikykysopimus ja irtisanomissuojan heikentämisyritys.
Työttömiä kyykytetään aktiivimallilla.
Joitakin viikkoja sitten saimme kuulla järkyttäviä uutisia vanhushoivasta. Viikkokaupalla lähes joka päivä olemme joutuneet lukemaan uusia kammottavia tarinoita eri puolilta Suomea. Vanhukset on jätetty joissakin laitoksissa suorastaan heitteille. Hoitajamitoitukset ovat pahasti pielessä tai niitä ei noudateta ja valvonta ei ole tarpeeksi tehokasta. Pelottavalta tuntuu, miten hoito järjestyy tulevaisuudessa, kun tiedetään, että ihmiset elävät yhä pidempään ja tulevina vuosina vanhusten määrä kasvaa.
Viime viikolla luin uutisen, missä kerrottiin, että tällä hetkellä yli 300 000 naista ja 116 000 miestä saa eläkettä alle 1000 euroa kuussa. Eli Suomessa yli 400 000 tuhatta eläkeläistä sinnittelee alle 1000 euron eläkkeellä. Taitettu indeksi piti olla väliaikainen ratkaisu, mutta noususuhdanteista huolimatta se on jäänyt pysyväksi. Samoin eläkeläiset maksavat työssäkäyviä enemmän veroa. Ja jos eläkkeeseensä on saanut pienen korotuksen, käteen jäävä osuus verotuksen jälkeen on usein aikaisempaa pienempi. Eläkeläisköyhyys on tosiasia. Tähän on tultava muutos!
On surullista, että kaikilla ei ole sairastuttuaan varaa mennä lääkäriin. Vasemmiston vaaliohjelman mukaan jokaisen pitää saada perusterveydenhoito maksutta. Sote-sotkuihin meni neljän vuoden aikana n. 200 miljoonaa. Tuolla summalla olisi pystytty järjestämään kaikille suomalaisille ilmainen perusterveydenhoito kolmen vuoden ajaksi. Vaaliohjelmamme mukaan terveydenhoitajalle pitää päästä samana päivänä ja terveyskeskuslääkärille viikon sisälllä. Jokaisen pitää saada tarvitsemansa hoito varallisuudesta riippumatta. Hoitoon pääsyn viivästyessä sairaus usein pahenee ja hoidot monimutkaistuvat ja tulevat kalliimmiksi. Tämä on epäinhimillistä jokaiselle sairastuneelle ja kallista yhteiskunnalle.
Vaikka olen eläkkeellä opettajan virasta, en voi äitinä ja pienen pojan mummuna olla puhumatta laadukkaan kasvatuksen ja koulutuksen sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta.
Koulutus on hyvinvointimme perusta. Siitä huolimatta neljän viimeisen vuoden aikana Sipilän hallitus on leikannut rajusti koulutuksesta. Päiväkotien ja peruskoulun opetusryhmät ovat kasvaneet. Kaikilla lapsille ei ole oikeutta varhaiskasvatukseen. Mielestäni ei voi olla niin, että lasten oikeudet riippuvat siitä, millä paikkakunnalla lapsi asuu. Toisen asteen koulutus pitää olla laadukasta ja maksutonta. Jokaisella tulee olla mahdollisuus suorittaa toisen asteen opinnot varallisuudesta riippumatta.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisäätyneet. Samoin lastensuojelutapauksia on aikaisempaa enemmän. Jos panostettaisiin ennaltaehkäisevään toimintaan, kaikki olisi inhimillisempää ja edullisempaa. Jossain vaiheessa lapsiperheille tarkoitetuista kodinhoitajista luovuttiin. Se oli suuri virhe.
Ilmastonmuutos on tosiasia. Nyt pitäisi maailmanlaajuisest tehdä sellaisia päätöksiä, että myös tulevat sukupolvet saavat elää terveellisessä ympäristössä ja nauttia kauniista luonnosta. Mietin, miten voisin kiinnittää asiaan huomiota. Hiihdin Pirkan hiihdon 90 kilometrin matkan ilmaston puolesta ja haastoin muita kansanedustajaehdokkaita hiihtoon. Hiihdolla halusin kiinnittää tulevien kansanedustajien huomion ilmastonmuutokseen ja miettimään, miten Suomi voisi toimia ilmastonmuutoksen estämiseksi.
Hyvät eläkeläiset!
Pidetään huolta siitä, että käydään äänestämässä ja yritetään saada kaikki tuttavat äänestämään.
Tulevat eduskuntavaalit ovat muutosvaalit.
Sinä päätät, menemmekö me kohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa!