Syksy 2017 on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Itse asiassa koko perheemme mieleen.
Heti elokuusta, kiitos Espoon kaupungin koulukuljetusten kilpailutuksen lopputulemana, toisen lapsemme koulukuljetukset siirtyivät yhtiölle nimeltä Kajon Oy.
Järkytyin. Tiesin entuudestaan, että yhtiöllä oli ollut mm. naapurikaupunki Helsingissä suuria ongelmia erityislasten koulukuljetuksissa.
Elokuun 2017 alusta syyskuun puoliväliin mennessä lapsellani oli ollut 43 eri kuljettajaa. Mutta ei siinä vielä kaikki. Lapsemme jätettiin 6.9.2017 täysin yksin, keskelle vielä tuolloin keskeneräistä uudisrakennustyömaata, parkkipaikalle. Ilman soittoa vanhemmille. Ilman mitään yhteydenottoa vanhempiin kuljettajan saatikka yhtiön toimesta. Lapseni oli aidosti hengenvaarassa mm. alentuneen hahmotuskykynsä ja vammaisuutensa takia.
Tulimme vaimoni ja toisen lapsemme kanssa ulkoa kotirappuumme, kun kuulimme lohdutonta, riipivän, raastavaa itkua rappukäytävässämme. Olimme kohta odottamassa lasta kotiin ja ajattelimme olevamme ajoissa. Emme olleet. Lapsi oli dumpattu, omaan aikaan, mielivaltaisesti jätettyyn paikkaan, ilman mitään kontaktointia vanhemmille. Lapseni traumatisoitui viikoiksi tapahtuneesta, eikä uskaltautunut heti enää koulukuljetuksiin. Teimme valtavasti töitä vanhempina ja myös koulun kanssa, jotta tilanteesta päästäisiin eteenpäin. Nyt, yli puolitoista vuotta tapahtuneesta, hän toisinaan näkee painajaisia ja itkee asiasta mutta pahin on ohi. 
Lähdin samaan aikaan taistelemaan hartiavoimin niin vammaisneuvoston varapuheenjohtajana, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenenä kuin valtuuston kautta sen puolesta, että kaikki erityislapset saataisiin siirrettyä toiseen kuljetusyhtiöön, koska erittäin vakavia turvallisuuspoikkeamia, laiminlyöntejä ja virheitä tuli tietooni joka päivä, koko syksyn 2017 aikana. Paloin lähes loppuun tämän asian takia. Vastassa olivat kovat voimat. Viimein, joulukuussa 2017 saimme tiedon, että kaupunki tulee siirtämään yli 200 erityislaista toiselle kuljetusfirmalle. Luojan kiitos. Lapsemme kuului näihin onnellisiin. Kaupunki teki myös tutkintapyynnön poliisille heitteillejätöstä, joka ei kuitenkaan johtanut syytteen nostamiseen, mikä herätti jo tuolloin valtavaa ihmetystä ja monia kysymyksiä: olisiko jonkun lapsen tullut menettää kenties henkensä, jotta syytekynnys olisi ylittynyt, kävi monien mielessä tuolloin. Tätä käsitellään seikkaperäisesti oheisessa Seuran jutussa.
Tästä alkoi taistelu lapsemme oikeuksien puolesta. Taistelu samalla myös kaikkien heitteillejätettyjen, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten puolesta, joiden turvana piti olla Espoon kaupungin ja kuljetusyhtiön kanssa sovitun mukaisesti, luovuttaa AINA juuri nämä lapset kädestä käteen, turvalliselle, omalle aikuiselle; kotona vanhemmille ja koulussa koulun avustajille.
Meidän lapsen oikeus turvalliseen koulumatkan, oikeus luottaa siihen, ettei häntä dumpata yksin minnekään, enää ikinä, mitataan tänä keväänä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, Espoossa. Liki kaksi vuotta tapahtuneesta.
Lasten oikeudet, erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten, mitataan siis oikeuslaitoksessamme tänä vuonna. Toivotaan, että oikeus toteutuu. Kiitos kihlakunnan syyttäjälle siitä, että syyte päätettiin nostaa. Nyt katsomme, mikä on lapsen todellinen oikeus turvalliseen koulumatkaan, turvalliseen elämään. Onneksi hän selvisi. Ei kuitenkaan ilman traumaattisia muistoja.
Halusin avata tämän meille kipeän asian myös sen vuoksi, että yhteiskunnassamme ymmärrettäisiin, että lapset tulee olla yhteiskunnan erityissuojeluksessa. Aina. Eivätkä nämäkään kuljetuspalvelut tulisi olla myytävissä joka toinen tai kolmas vuosi. On asioita, joita ei tule kilpailuttaa.
Kiitos Jukka Heinonen ja Seura tästä jutusta. Nettisivujeni artikkelikuva: Sami Heiskanen, Otavamedia
#eimyytävänä #lapset #nuoret #turvallinenkoulutie #koulukuljetukset #heitteillepano #yhdenvertaisuus #vammaispalvelut
https://seura.fi/…/kajon-jatti-erityislapsia-oman-onnensa-…/