Työllisyyspolitiikkaan on 1990-luvulta lähtien lisätty erilaisia sanktioita, pakotteita ja kannustimia luottaen, että lisääntyvä työvoiman tarjonta kohentaa ajan saatossa työllisyyttä. Valittujen toimenpiteiden perustelut ovat kuitenkin pohjautuneet heikkoihin lähtökohtiin. Puutteellinen tai väärä käsitys työttömyyden perussyistä on vaikuttanut yhtenä tekijänä asenteisiin. Politiikan taustalta heijastuva käsitys työttömyydestä elämäntilanteena ei vastaa tutkimusten antamaa kuvaa. Tutkimukset viittaavat kannustinpolitiikan perustuvan väärään käsitykseen työttömien pyrkimyksistä ja arvostuksista, kuten työmotivaatiosta. Aihetta kriittiseen pohdintaan siis riittää.
Työmarkkinoiden keskeiseksi ongelmaksi on tutkimusten valossa osoittautunut työvoiman vähäinen kysyntä. Kun työvoiman kysyntä on heikkoa, olettaisi työttömyyttä alennettavan työvoiman kysyntää tukevilla toimilla. Nykyisten toimien ”tukea antava” rooli on vähintäänkin kyseenalainen. Erilaisilla sanktioilla ja kannustimilla ei voida kohentaa työttömyyttä laman ja laskusuhdanteen oloissa.
Kannustinpolitiikkaa voidaan perustella nousukauden ja työvoimapulan oloissa, mutta huolimatta otsikoihin nostettujen työpulan huokauksista ja nousukauden alkamisen ja jatkumisen vakuutteluista, tutkimusnäyttö ei tue näitä diagnostisesti virheellisiä väittämiä. Tilanteessa jossa julkisesti kielletään työvoiman kysynnän vähäisyys, on sanktioiden lisäys väistämättä tehotonta.
Rakenteellisen työttömyyden teoria ilmestyi pahentamaan asioita 1990-luvun laman aikaan. Teoria korostaa työttömyystason nousun syylliseksi mm. työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän, irtisanomissuojan ja sosiaaliturvajärjestelmän aiheuttamat jäykkyydet. Keskustelua herättäneeseen irtisanomissuojan heikentämiseen sosiologit Saksasta, Michael Gebel ja Johannes Giesecke totesivat, että kyseinen toimenpide ei kohentanut työllisyyttä Euroopassa vaan pikemminkin lisäsi määräaikaisten työsuhteiden määrää.
Työttömien työmotivaatiokin on noussut ajoittain otsikoihin. Aihetta on tutkittu paljon.
Työttömyyteen liittyvät myönteiset piirteet, kuten mahdollisuus rauhallisempaan elämäntyyliin eivät kanna kauan työttömyyden kestäessä, sillä lopulta myönteisten kokemusten määrä riippuu ratkaisevasti taloudellisesta tilanteesta. Tutkimukset eivät vahvistakaan sitkeästi esiintyvää kuvaa elämäänsä huolettoman tyytyväisesti suhtautuvasta työttömästä, jonka tyytyväisyys kasvaisi entisestään mahdollisuudella elää muiden siivellä. Pikemmin halu toimeentulon turvaavaan työhön on korkea.
Kansainväliset tutkimukset osoittavat vastoin median väitteitä, että anteliaaksi kutsuttu sosiaaliturva ei heikennä työmotivaatiota, vaan päinvastoin työhalukkuus on pidemmälle kehittyneissä hyvinvointivaltioissa korkealla tasolla. Valtaosa työttömistä ei tarvitse erillistä kannustusta hakeutuakseen työmarkkinoille, vaan he ovat jopa työllistettyjä motivoituneempia näin toimimaan.
Keskustelussa työttömyysturvan ehtojen tiukentamisesta vähemmälle huomiolle jää toimeentulon alentumisen vaikutukset työttömien toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Sanktioilla aiheutetut taloudelliset vahingot heikentävät työttömän työllistymismahdollisuuksia. Alentuneesta hyvinvoinnista ja itsetunnosta kärsivä työnhakija ei selviydy työmarkkinoilla parhaalla mahdollisella tavalla. Toimeentulon heikkeneminen on keskeisin työttömyyteen liittyvä ongelma. Tämän seurauksena ilmenevät muut työttömiin yhdistetyt ongelmat.
Vaikka työttömyyden on huomattu olevan riskitekijänä sosiaalisten, psyykkisten ja terveydellisten ongelmien esiintymiselle, moniongelmaisten työttömien osuus kaikista työttömistä on kuitenkin pienempi suurten työttömyyslukujen vallitessa. Kun työmarkkinat vetävät ja työttömyysluvut ovat alhaiset, moniongelmaisten työttömien osuus on suurempi. Käytännössä tämä kertoo siitä, että paljon suurempi määrä työttömiä voitaisiin palauttaa työmarkkinoille kuin yleisesti annetaan ymmärtää.
Johtopäätöksenä totean työvoiman tarjontaan kohdistuvien sanktioiden sijasta tarvittavan työvoiman kysyntää tukevia toimenpiteitä. Tarjolla on motivoitunutta ja työllistettävissä olevaa työvoimaa, ja vaikka joukossa on erityistukea -ja toimenpiteitä edellyttäviä työttömiä, valtaosa työttömistä on palautettavissa työmarkkinoille mikäli työpaikkoja (ja palkkaa maksavia tahoja) on tarjolla.
Perinteistä palkkatukea on mm. arvostellut työministeri Jari Lindström tehottomana, mutta heikossa työllisyystilanteessa sen hyöty -ja haittapuolia kannattaisi vielä uudelleen harkita. Työvoiman kysynnän tukemiseksi kaivataan julkisuuteen uusiakin avauksia. Esimerkiksi työttömyysturvan osittainen käyttö työllistämiseen vaikuttaa perustellulta. Sanktioiden käyttö puolestaan alhaisen työvoiman kysynnän olosuhteissa aiheuttaa eriarvoisuuden kasvua, joka vaarantaa yhteiskuntarauhan. Sitä tuskin päättäjämme sentään haluavat.