Aktiivimalli on Sipilän hallituksen häpeätahra, sillä siinä on nöyryyttävä ihmiskuva. Jos henkilö aktiivisesta työnhausta huolimatta ei saa töitä, häneltä leikataan työttömyysturvaa. Monella pitkäaikaistyöttömällä on terveydellisiä ongelmia tai vanhentunut koulutus, jonka vuoksi työllistyminen on vaikeaa, vaikka halua työhön olisikin. On väärin, että nämäkin ihmiset joutuvat leikkuriin jo muutenkin pienestä työttömyyspäivärahasta. Oliko sittenkin Sipilän, Orpon ja Lindströmin ideana leikata vasemmiston edellisessä hallituksessa aikaansaama 100 euron korotus pois työttömiltä? Yli puolet työnhakijoista joutui leikkausen kohteeksi. Se on väärin, koska kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia työllistyä.

Kuulin viime viikolla ex-työministeri, dosentti Jouko Kajanojan luennon työtakuusta. Se perustuu työnhakijaa arvostavaan ihmiskuvaan ja antaa hänelle toivoa ja mahdollisuuksia nöyryytyksen sijaan. Kajanoja on kirjoittanut työtakuusta useita artikkeleita ja perustelee sen Paltamon Työtä Kaikille -hankkeen ja muiden työllisyyshankkeiden tuomilla tutkimustuloksilla. Todellisuudessa työtakuu on positiivinen aktiivimalli, sillä se laittaa yhteiskunnan aktiiviseksi. Uskon, että työtakuusta voi saada mielenkiintoisen kokeilun, jossa voitaisiin pohtia myös työn käsitettä uudelleen. Yleishyödyllistä työtä jää paljon tekemättä, koska ei löydy palkanmaksajaa. Yhteiskunta maksaa mieluummin ihmiselle kotiin työttömyyspäivärahaa ja kunnat maksavat sakkoja valtiolle siitä, että työttömät luisuvat pitkäaikaistyöttömyyteen. Työtakuu on todellakin kehittämisen arvoinen idea.