Nähdään hyvinvointivaltio kokonaisuutena

Haluan tehdä politiikkaa, jossa hyvinvointivaltio nähdään kokonaisuutena, ketjuna, joka tukee elämää koko matkalla. Panostamalla perheisiin, lapsiin, nuoriin, koulutukseen ja pitämällä huolta ikääntyvistä ihmisistä.  Toimimalla pitkäjänteisesti sen hyväksi, että kaikki voivat olla osallisina yhteiskunnan toiminnassa, luodaan edellytykset positiiviselle kasvulle.

Koska kyse on ihmisen elämän pituisesta kokonaisuudesta, on teksti hieman pitkä. Lyhyesti sanottuna kokonaisuus muodostuu palveluiden ja tuen yhdistämisestä. Hyvinvointivaltion perusperiaate on pitää huolta kaikista ja huolehtia myös hänestä, joka ei siihen itse pysty. Näin meillä on inhimillinen tulevaisuus, johon kaikki voimme luottaa.

Perheiden tukeminen

Perhevapaa uudistus tulee toteuttaa ensi vaalikaudella. Minulle aika lasteni syntymien jälkeen on ollut elämäni parasta aikaa. Oli ihanaa olla vauvan ja muiden lapsien kanssa kotona. Tiedän, että moni muukin äiti on kokenut samoin. Tästä syystä kannatan vasemmiston mallia, joka mahdollistaisi tämän kaikille tuleville äideille mallilla 6+6+6. Silloin äiti voisi olla lapsen kanssa perheen niin valitessa vuoden kotona. Meillä ei ollut mahdollisuutta, että olisin jäänyt kotihoidontuelle, joten lapseni menivät hoitoon vanhempainvapaan loputtua. Tässä tulee vasemmiston mallin vahvuus, toisella vanhemmalla olisi kuusi kuukautta, joten lapsi voisi olla tulevaisuudessa vielä puoli vuotta pidempään kotona tai sitten toisen vanhemman kanssa kolmivuotiaaksi asti kotihoidontuella.

Ensi vaalikaudelta tulee subjektiivinen päivähoito-oikeus palauttaa. Kysymyksessä on ensisijaisesti lapsen oikeus. Se vahvistaa lasten yhdenvertaisuutta ja tukee esimerkiksi lapsen sosiaalista kasvua ja kehitystä. Maksuoton esiopetus tulee ulottaa viisi vuotiaisiin. Se mahdollistaa varhaisemman havaitsemisen oppiseen tarvittavien valmiuksien kehittymisessä, jolloin näitä asioita voidaan tukea ja kehittää riittävän ajoissa, taaten näin paremmat valmiudet koulun käynnin aloittamiseen. Kaksivuotinen esikoulu vahvistaa entisestään varhaiskasvatuksen ja peruskoulun yhteistyötä sekä helpottaa lapsen koulutaipaleen aloittamista.

Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuutemme

Peruskoulu uudistuksen vaikutuksia täytyy arvioida ja tarvittavia muutoksia ja korjauksia tehdä. Luokkakokojen suuruudesta täytyy säätää tarkemmin ja tässä yhteydessä on huolehdittava tuettujen oppilaiden vaatimista lisä resursseista. Kaikille oppilaille on taattava oikeus oppia ja opettajille mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.

Minusta on ehdottomasti tärkeää edistää ja tukea ns. erityisryhmien opiskelua. Näistä oppilaista, joiden opiskelun sujuvuudesta ja jatkuvuudesta herää huoli, varmasti merkittävä osa nousee esiin jo peruskoulussa. Siksi riittävät ja riittävän tehokkaat tukitoimet peruskoulussa ovat ensiarvoisen tärkeät. Koska olemme yhteiskunnassamme ihastuneet ajatukseen keskittämisestä ja suurten yksiköiden tehokkuudesta sekä kustannussäästöistä, voimme osan säästöistä sijoittaa näihin palveluihin. Minusta tästä hyvänä esimerkkinä toimii Joroisten kunta, joka on palkannut koululle psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykologin vakituisesti (Yle uutiset 15.11). On itsestään selvää, että ennaltaehkäisy ja mahdollisimman varhainen tuki vähentää vakavampien ongelmien kehittymistä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan jopa joka neljäs lapsi ja nuori kärsii mielenterveysongelmista. Tieto on tietenkin äärimmäisen hälyttävä. Tähän meidän on pystyttävä reagoimaan. Yhdenkään nuoren ei ole varaa antaa pudota. Meillä on oltava verkko, jossa ei voi olla reikiä.

Meillä on oltava asuinpaikasta riippumatta matalan kynnyksen helposti ja ehdottoman nopeasti saatavat palvelut. Niin että nuori itse, perheen kanssa yhdessä tai koulun kanssa yhteistyössä voi hakeutua avun piiriin ja tietäen sekä luottaen siihen, että apua ja tukea on saatavilla.

Peruskoulun jälkeen näiden palveluiden on oltava saatavilla samalla tavalla toisella asteella. Meidän on huomioitava toisen asteen opiskelijoilla peruskoulussa arvioidut tuen tarpeet ja varmistettava riittävä tuki kaikille opintojen suorittamiseksi. Lisäksi meidän on luotava erilaisia joustavan opiskelujen muotoja ja tuettava esimerkiksi koulutus sopimuksella tapahtuvaa opiskelua, niin että voimme aidosti taata jokaiselle mahdollisuuden suorittaa ammattiopinnot.

Kannatan oppivelvollisuusiän nostamista, mikä tarkoittaisi myös samalla toisen asteen maksuttomuutta. Näen sen yhtenä osana eriarvoisuuden vähentämiseksi. Mahdollisuus opiskella aidosti maksuttomasti, vaikuttaa esimerkiksi velkaantumisen kautta tasa-arvoa edistävästi. Kun kuulen jonkun puhuvan, että me olemme kaikki samalla viivalla tai että meillä on kaikilla samat mahdollisuudet…silloin voin sanoa, että hän olikin eri viivalla, eikä siten ymmärrä, mistä puhuu.

Meidän on taattava riittävät resurssit toisen asteen opetukseen. Riittävän vahvat ammatilliset perusopinnot ovat välttämättömiä siirtymiseksi työelämään ja ammatillisen itsetunnon kehittymiselle. Nuorten valmiudet ottaa itse vastuuta omasta opiskelusta sekä työelämävalmiudet vaihtelevat ja yksilölliset erot on huomioitava sekä tarvittavia taitoja on vahvistettava.

Ensiarvoisen tärkeää on löytää nuorille työpaikkoja valmistumisen jälkeen. Mahdollisimman nopea työllistyminen vahvistaa ammatillista itsetuntoa ja tukee omalle ammattialalle kiinnittymistä. Nuorten työllistymiseen mahdollisimman nopeasti tulee kiinnittää erityistä huomiota esimerkiksi vahvan yritysyhteistyön ja kannustimien kautta. Vasemmisto esittää palkkatukimallia yrityksille nuorten ja vasta valmistuneiden työllistämiseen.

Nuorten mahdollisuuksia harrastamiseen on tuettava enemmän. Tässä yhteydessä kolmannen sektorin toimijat seurat, yhdistykset nousevat tärkeään rooliin. Harrastus voi olla monelle lapselle tai nuorelle se kiinnekohta, joka joko sitoo tai eristää hänet ikäistensä ryhmästä.

Erityisen tärkeää on pitää huolta, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasa-arvoiset mahdollisuudet rakentaa omaa tulevaisuuttaan.

Koulutus avainasemassa

Elinikäinen oppiminen on lähes muotisana, mikä tarkoittaa minulle vastaamista työelämän vaatimusten muutokseen. Työn muutokseen, mikä vaikuttaa työnkuvien sekä ammattien sisältöön ja vaatimuksiin on vastattava koulutuksella. Työsuhteissa tapahtuva koulutus on yhteinen etu.

Koulutuksen tarvetta yrityksissä, joka koskee yritykseen työsuhteessa olevia henkilöitä pitää tukea. Mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen päivittämiseen on paras vakuutus työttömyyttä vastaan.

Mikäli haluamme pidentää työuria, meidän pitää luoda taloudellinen mahdollisuus aikuisille opiskella uusi ammatti, jossa työuran jatkaminen pidempään on mahdollista. Tämä on mahdollisuus, jota monet aikuiset toivovat.

Koulutusmahdollisuuksia pitää lisätä esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia työn ohessa opiskeluun täydennyskoulutuksena, mutta myös uudelleen kouluttautumisena. Omaehtoisen koulutuksen mahdollisuuksia työttömyysturvalla on lisättävä. Avointa ammatillista koulutusta on kehitettävä.

Suomi pärjää globaalissa kilpailussa panostavalla merkittävästi osaamiseen, tuotekehitykseen ja tutkimukseen.

Arvokas vanhuus

Me kaikki vanhenemme, on tärkeää luoda ilmapiiri, että on turvallista vanheta. Arvokas vanhuus kuuluu kaikille. Ikääntyvien ihmisten kohdalla on syytä muistaa ihmisen elämän moninaisuus ja erilaiset tarpeet hyvän elämän laadun ylläpitämiseksi.

Ikääntyvien ihmisten kohdalla on kysymys tarjottavien palvelujen ja toimeentulon muodostamasta kokonaisuudesta. Meillä on oltava terveydenhuoltojärjestelmä, joka takaa hoitoon pääsyn riippumatta varallisuudesta tai vakuutuksista. Vasemmisto esittää terveyskeskusmaksuista luopumista koko maassa. Säädetään yksi 760 euron vuosittainen maksukatto lääkkeille, terveyspalveluille ja Kelan korvaamille matkakustannuksille. Jotta, kenenkään maksut eivät nouse nykyisestä, uuteen maksukattoon sisällytetään erilliset maksukatot lääkkeille, terveyspalveluille ja matkakustannuksille.

Vanhusten hoiva ja hoitopalvelut on saatettava inhimilliselle tasolle. Meidän pitää tukea paremmin omaishoitoa, joka on taloudellisestikin katsottuna edullisin vaihtoehto, puhumattakaan inhimillisistä arvoista. Kotiin tuotavien palveluiden taso on taattava riittävällä työntekijämäärällä. Meidän on myös taattava ihmisille tuetun asumisen piiriin pääsy, silloin kun siihen on tarvetta. Se luo turvallisuuden tunnetta, kun voi tietää, että minusta huolehditaan. Minä en jää yksin.

Tuetun ja tehostetun asumisen ongelmat ovat ratkaistava. Hoitotyö tekevien henkilöstömitoitus on kirjattava lakiin ja valvontaa on lisättävä. On selvää, että pelkällä hinnalla kilpailemisen sijaan on lisättävä laatukriteereiden painottamista.

Eläkkeiden on oltava sillä tasolla, että ne riittävät elämiseen. Vasemmisto esittää takuu- ja kansaneläkkeisiin tasokorotusta. Kansan- ja takuueläkkeiden indeksitarkastukset tulee jatkossa tehdä pysyvän lainsäädännön mukaisesti vuosittain. Eläkkeiden verotus tulisi yhtenäistää palkkojen verotuksen kanssa niin, että tavoitteena olisi verotus yhden progressiivisen veroasteikon mukaan.

Hyvinvointi kuuluu kaikille, ei harvoille!

Meillä jokaisella on oikeus kokea olevamme arvokas ja ainutlaatuinen osa elämää ja yhteiskuntaa:

Heidi