Kaupungin sos-ja terveyslautakunta on siis kilpailuttamassa joko puolta tai kokonaan hoitokoti Väinämöisen hoitotyöstä. Seuraavaksi käydään markkinointikeskusteluja eri firmojen kanssa. Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisia satuja ja tarinoita laadukkaasta ja halvasta hoitotyöstä nämä firmat meille esittävät.
Jos keskusteluja käydään niiden samojen firmojen kanssa, jotka ovat olleet viime päivinä julkisuudessa (Esperi, Attendo ja Mehiläinen) niin selvitysten uskottavuus on viime aikojen tietoon tulleiden epäkohtien takia nollaluokkaa.
Olen saanut useita yhteydenottoja Väinämöisen toiminnasta. Minulle on väitetty, että Mehiläinen käyttää täyden työajan tuurauksien sijaisina tuntityöntekijöitä, jotka tekevät vajaata työaikaa, sen lisäksi minulle on myös väitetty, että siellä tehdään mm. 12 tunnin työvuoroja kolme peräkkäin ja sitä rataa. Todellisuudessa hoitajamitoitus on ollut alle sen, mistä on kaupungin kanssa alkuperäisesti sovittu, ja mistä kaupunki on myös maksanut. Onko tämä totta vai ei, näihin toivoisin vastausta. Kysyin myös vanhuspalvelujohtajalta, että montako ennalta ilmoittamatta tehtyä valvontakäyntiä Mehiläiseen on tehty kahden viime vuoden aikana, ja vastauksena oli, että ei yhtään.

Myös lautakunnassa me olemme olleet sinisilmäisiä ja välinpitämättömiä valvonnan suhteen. Asia tullaan korjaamaan, jos se minusta on kiinni. Valvontatyötä ei ole resursoitu mitenkään erikseen Valkeakoskella. Tosin, viimeisen 10 vuoden aikana sotelaa on johtanut kokoomus 8v. ja sdp viimeiset pari vuotta, joten täällä on tehty niin, kun edellä mainitut puolueet linjaavat, joten ei siinä yhden vasurijäsenen ininöillä ole paljoa merkitystä.
Pari sanaa kustannuksista. Tarkastellaanpa niitä hieman tarkemmin. Valtuutettu Franssila kertoi, että Mehiläinen tuottaa palvelut 800.000 €/v. halvemmalla kuin kaupunki. Kysymys Mikolle, että jos koko Väinämöinen yksityistetään, niin mihin katoavat kaupungilta 180.000 € vuositason kustannukset keskushallinnon hallintopalveluista, jotka ovat nyt siis laitettu vain kaupungin kontolle hoitokodin tuloslaskelmassa. Muitakin ihmeellisyyksiä löytyy, mutta en nyt niitä rupea läpikäymään oman osaamattomuuden ja tilanpuutteen takia.

Valtuutettu Franssila myös toteaa, että ay-toiminta ei saa vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Minä arvostan hoitajia ja hoitotyötä niin paljon, että toimivat he sitten minkä työnantajan palveluksessa tahansa, on heidän työpanoksensa jokaisen euron arvoinen. Minä en ymmärrä, miksi yksityisen puolen hoitajille pitäisi maksaa huonompaa palkkaa kuin julkisella puolella työskenteleville. Uskon myös, että osaavalla ja kannustavalla johtamisella ja työkykyä tukevalla päätöksenteolla voidaan sairauspoissaolojen kasvukäyrät saada pysyvästä laskusuuntaan, tämä taas edellyttää sitä, että pitää suhtautua avoimesti uusiin avauksiin, josta yhtenä esimerkkinä mainittakoon Valtuutettu Kuivaston tekemä aloite pari vuotta sitten, että ns.kiky- työajan pidennys suunnattaisiin työssäjaksamisen tukemiseen.
Kai Muukkonen sos.ja terveyslautakunnan jäsen (vas.)
Eduskuntavaaliehdokas