Kalevi Kivistön loistava teksti ja analyysi vanhusten hoidon ja hoivapalveluiden tilasta ja ratkaisuehdotuksista ohessa.
Espoo 12.2
Esperin vanhusten hoivayksikön sulkeminen Kristiinankaupungissa käynnisti vilkkaan keskustelun, joka osoitti, että patoutunutta tuskaa on valtavasti ja se pääsi vihdoin purkautumaan. Ylekin sai lyhyessä ajassa yli 600 kuvausta omaisten ja vanhusten itsensä kokemista ongelmista.
Esille on tullut nopeassa tahdissa suuri joukko muita esimerkkejä, mm. Alavudella jouduttiin sulkemaan Attendon vain kuukauden toiminut hoitokoti. Esimerkki Turusta kertoo Esperin toimipaikasta, jossa muistisairas vanhus pahoinpideltiin niin, että neljän päivän kuluttua hän kuoli. Syynä oli alalle sopimattoman (kouluttamattoman?) hoitajan hermostuminen siitä, että muistisairas, jonka huone oli hiljattain vaihdettu, oli mennyt vanhaan huoneeseensa. Vastaavia esimerkkejä on tullut esille paljon.
Ongelmaa on epätoivon vimmalla tuonut vuosikausia esille muutama toimittaja, joista aivan erityisesti olen arvostanut Tiina Merikannon työtä. Siitä olemme myös omassa järjestössämme puhuneet, kirjoittaneet, kirjelmöineet ministeriölle ja päätöksentekijöille. Itsekin olen asiasta puhunut varmasti sadoissa tilaisuuksissa, käynyt kirjeenvaihtoa ministerien kanssa, joista Susanna Huovinen jopa vastasi. Ja useimmiten on aiheena ollut hoidon laadun turvaaminen ja sen edellyttämä hoitohenkilökunnan määrä.
Vanhuspalvelulaki säädettiin vuoden 2012 viimeisinä päivinä Kataisen kuuden puolueen hallituksen annettua vuosikymmeniä vaaditun esityksen eduskunnalle. Tuon lain suurin ongelma oli hoitajamitoituksen puuttuminen. Mitoitus jäi hoidon laatusuosituksen varaan ja siitä sopivat sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto yhdessä.
Tuota lakia valmisteltaessa Eläkeläiset ry. esitti edustajakouksensa päätöksellä, että laissa on säädettävä (1) hoitoa tarvitseville vanhuksille subjektiivinen oikeus hoitoon. Hoidon laadun turvaamiseksi esitimme, että (2) laissa on säädettävä hoitohenkilöstön vähimmäismääräksi 0.7-0.8, jota mm. THL piti hyvän hoidon perusedellytyksenä. Vaadimme myös, että lain toimivuuden varmistamiseksi on sen toteuttamiseen varattava (3) riittävästi voimavaroja, rahaa, ja että aluehallintovirastolle annettaisiin valtuudet ehkäistä kuntien alibudjetointi vanhusten hoidon menoista päätettäessä. Lakiin tarvitaan asiasta normi, koska jos kunta on tehnyt alibudjetoidun määrärahaa koskevan päätöksen muodollisesti oikein, ei edes KHO voi siihen puuttua.
Rahaa tarvitaankin, lähivuosina kaikkein vanhimpien ikäluokkien määrä kasvaa nopeimmin. 90 vuotta näyttäneiden määrä kaksinkertaistuu lain säätämisajasta vuoteen 2030 tultaessa. Tarvitsemme vähintään 5000 hoitopaikkaa lisää. Vielä enemmän voimavarojen lisäystä tarvitaan kotihoitoon, johon vanhuspalvelulakikin haluaa ohjata yhä suuremman osan ja yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Lisää tukea, niin taloudellista kauin jaksamisenkin tukea, tarvitaan myös omaishoitajille, joiden tukeen kotihoito usein perustuu.
Palataan vielä ympärivuorokautista hoitoa antaviin yksiköihin. Täsmällistä, ympärivuorokautisen hoidon yksikköjen hoitajien ja hoidettavien suhdeluvulla ilmaistavaa hoitajamitoitusta vastustivat lain käsittelyvaiheessa tiukimmin hallituspuolueista kokoomus, mutta ei vain se. Vastaan oli mm. Tehy, Kuntaliitto ja monet asiantuntijatkin. Pelättiin, että minimistä tulee maksimi ja korostettiin hoitajien tarpeen määräytyvän hoidettavien kunnon mukaan.
Pontevasti mitoitusta puolusti perushoitajien järjestö Super. Myös meidän järjestömme niitä vaati ja vaatimus tuli muistaakseni myös EETU:n papereihin. Vaatimus on perusteltu: mitoitus on hoidon laadun välttämätön edellytys, välttämätön, mutta ei vielä riittävä. Henkilökunnan on oltava asianmukaisesti koulutettua, myös sijaisten, ja toimenkuvat täytyy rakentaa niin, että hoitohenkilökunnalle jää hoidettavien kohtaamiseen riittävä aika. Kikkailut toimenkuvilla ja henkilöstön osaamistasolla tinkimisellä on pystyttävä estämään.
Kristiinankaupungin esimerkki ja siitä purkautuva ongelmien vyyhti erityisesti suurimpien ketjujen ylläpitämissä laitoksissa on saanutkin päitä kääntymään. Annika Saarikko totesi eduskunnan kyselytunnilla tulleensa kannattajien rintamaan. Aikaisemmin mitoitukseen epäilevästi suhtautunut Tiina Merikantokin totesi TV:ssä tulleensa asiassa uusiin ajatuksiin samoin kuin gerontologian professori Marja Jylhä. 
***
Kiinnitimme kannanotossamme vahvasti huomiota myös siihen, että STM:n ja Kuntaliiton yhdessä sopimia hoidon laatusuositukset eivät riitä. Kokemus on osoittanut, että vaatimuksemme oli enemmän kuin aiheellinen. Suositusten monien hyvien tavoitteiden toteutumista pitää valvoa ja toteuttamatta jäämisestä rangaista.
Niin pääministeri kuin eräät muutkin ministerit ovat todenneet Kristiinankaupungin tapausten osoittaneen, että valvonta toimii. Tarvitaanko todella kuolemantapaus hoitovirheen seurauksena ennen kuin valvonta ja sanktiot laukeavat? Toivottavasti ei!
Hallitus on todennut, että valvonnassa luotetaan yhä enemmän omavalvontaan. Siis valvottavan itsensä tekemään valvontaan. Mitähän jääviydestä huolta kantanneet tästä tuumaavat?
Se lomake, jolla omavalvontaa suoritetaan, on kyllä monipuolinen ja yksityiskohtainen. Se voi olla yksikön johdolle hyödyllinen apu työn ohjauksessa. Mutta ulkopuolisen suorittamaa jäävitöntä, puolueetonta valvontaa ei sillä voida korvata.
Siksi tarvitaan perusasioista lain tasoiset normit, joiden rikkomisesta on säädettävä seuraamukset. Pelkkä omavalvonta, niin tarpeellinen kuin se asianmukaisesti – rehellisesti – toimiessaan onkin, ei riitä. Se ei voi koskaan korvata jäävitöntä viranomaisvalvontaa. Valvonnan voimavarat ovat pienet – tunnen sen lääninhallitusajan kokemuksesta hyvin. Myös valvojan toimivaltuuksien tulee olla riittävän vahvat. Vanahan sanonnan mukaan: luottamus hyvä, kontrolli parempi. Varsinkin kun luottamus on petetty.
***
Lain säätäminen ei kuitenkaan päättynyt Viattomien lasten päivään vuonna 2012. Katainen oli vaihtunut Stubbiin kesäkuussa ja vasemmistoliitto oli joutunut lähtemään hallituksesta huhtikuussa 2014, kun puolue ei hyväksynyt perusturvan leikkaamista. Pohjaltaan kaventunut hallitus esitti vuoden 2014 marraskuussa lakiesityksessä muutosta vanhuspalvelulakiin, jolla hallitus tavoitteli 300 milj. euron kustannusten hillintää vanhusten palveluissa.
Ja millä tavoin se tehtiin?
Hoitoon pääsyn perusteista poistettiin oikeus arvokkaaseen elämään. Kun hoidettavia on puoli miljoonaa ja säästö on 300 Me, voi jokainen laskea, mikä oli silloisen hallituksen mielestä arvokkaan elämän hinta. Se on 600 euroa. Vaikka arvokas elämä jäi lain yleisiin tavoitteisiin, ei se enää lain mukaan vaikuttanut siinä vaiheessa, kun hoitoon pääsystä tehdään konkreettinen ratkaisu. Hallituksen esityksessä tavoitteeksi asetettiin ympärivuorokautisen hoidon kattavuuden supistaminen 10.3 %:sta 9 %:iin. Eli tarjontaa vähennetään samalla kun kysyntä kasvaa vanhusikäluokkien nopean kasvun myötä.
Sen sijaan perusteeksi jäivät lääketieteelliset syyt ja potilasturvallisuus. On tietenkin hyvä, jos lääkärin tutkimuksessa sairaaksi todettu ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa. Mutta nopeasti lisääntyvä kaikkein ikääntyneimpien joukko kärsii yleisestä haurastumisesta, joka tekee yksin kotona elämisen riskialttiiksi. Se jos mikä vaarantaa vanhuksen turvallisuuden.
Samalla laista poistettiin kunnilta velvollisuus laatia valtuustokausittain vanhusten hoitoa koskeva suunnitelma. Tällaiseen ohjelmaan oli kiinnitetty paljon toiveita. Se kuitenkin kumottiin ennen kuin sitä oli ehditty soveltaa. Samassa yhteydessä laista poistettiin kunnilta myös velvollisuus hankkia palvelukseensa vanhusten hoidon geriatrista erityisasiantuntemusta. Molempia päätöksiä hallitus perusteli ”normien purkamisella”.
On selvää, että muutokset heikensivät kunnan mahdollisuutta järjestää laadukasta vanhusten hoitoa ja tehokasta valvontaa.
Ja kuin pisteenä i:n päälle Sipilän hallitus ilmoitti aloittaessaan tavoittelevansa vanhusten hoidon hoitajamitoitusta kiristämällä 70 milj. euron säästöjä. Samalla se väläytti hoitajamitoituksen laskemista vielä 0.5:stä 0.4:ään. Lopulta siitä luovuttiin mutta annettiin kunnille tehtäväksi etsiä ne toimet, joilla 70 Me:n säästötavoite toteutetaan.
***
Hallitus on mieluusti osoittanut syyttävän sormensa kuntien suuntaan ja vedonnut siihen, että myös kunnallisissa hoitoyksiköissä on ongelmia. Niin on, mutta selvästi vähemmän kuin yksityisissä. Molempien ongelmissa on yhteistä liian niukka rahoitus, alibudjetointi. Kunnallisten yksiköiden osalta se on suoraan korjattavissa valtuuston päätöksillä.
Yksityisiltä voi kysyä, miksi ne suostuvat tekemään tarjouksensa niille tarjotun menoraamin puitteissa – varsinkin jos ja kun ne tietävät, että varatulla rahamäärällä ei voida laadukasta hoitoa toteuttaa. Hoivayrittäjät yrittävät tästä huolimatta tehdä tarjouksensa mahdollisimman alhaisella hinnalla saadakseen tarjouksensa hyväksytyksi. Sosiaalieetikko Jaana Hallamaa vertasi tätä menettelyä aivan aiheellisesti vanhaan huutolaisjärjestelmään, halvimmalla tehtävään lupautunut saa vanhuksen hoitaakseen. Kysymys on varmaan siitä, ettei kilpailuttamista osata, mutta ennen kaikkea siitä, että raha menee hoidon laadun edelle.
***
Mutta kaikkein tärkeintä on se toimintalogiikka, jolla kansainvälisten ketjujen osana toimivat hoitoyksiköt toimivat.
Taloustieteessä hiljattain palkitulla väitöskirjalla tohtoroitunut Aino Silvo toteaa niin vanhusten kuin lastenkin hoidon laiminlyöntejä kommentoidessaan, että ”talousteorian valossa on kuitenkin selviä perusteita tuottaa hoivapalveluja julkisesti (tai resurssoida valvontaa paljon enemmän).”
Ja hän jatkaa: ”Miksi? Hoivatyön tuotos on vaikeasti mitattavissa, tuottavuutta vaikea parantaa investoinneilla (sama määrä käsipareja tarvitaan silti hoitamaan ne lapset ja vanhukset!) ja työn osuus kustannuksista on suuri. Voitot nyhdetään siis työstä säästämällä. Julkisella on eri kannustimet.”
Voitot ovatkin olleet ruhtinaallisia, niin Esperin kuin Attendon/MedOne’n toimitusjohtajilla.
Voi kysyä, sopiiko yksityinen yhtiöbisnes hoitoalalle lainkaan? Varsinkaan, kun omistajina ovat kansainväliset sijoitusyhtiöt. Kun tarjous on tehty laadusta tinkien halvalla ja kun siitä vielä nyhdetään voitot säästämällä työstä ja työvoimakustannuksista, kärsivät hoidettavat, vanhukset ja lapset – ja yhtä lailla myös hoitajat ja huoltajat. SOTEssa, sen valinnanvapautta koskevassa laissa, avattaisiin portit samalle ongelmalle myös terveydenhoidossa.
Perusopetuslaissa (7 §) toiminnan järjestäminen voiton tavoittelemiseksi on kielletty. Yhtä perusteltu olisi rajaus myös hoiva-alalla.
***
Tarvitsemme
– Hoitajamitoituksen lakiin ja lakiin selvät sanktiot sitä rikkoville,
– Riittävät resurssit eli rahaa laadukkaan hoidon turvaamiseen,
– Toimivan valvonnan ja sille riittävät resurssit,
– Tuntuvat seuraamukset vanhusten tosiasiallisesta heitteillejätöstä ja väärien tietojen antamisesta valvonta-asiakirjoissa,
– Riittävät resurssit ja valvonta myös kotihoitoon ja omaishoitoon, joiden osuus kasvaa nopeasti,
– Periaatteellisen keskustelun siitä, voiko vanhuksiamme uskoa kansainvälisten pääomasijoittajien hoiviin.
Kalevi Kivistö, Espoo
