VASEMMISTOLIITON TEESIT VANHUSTEN HOIVAN JA HOIDON PARANTAMISEKSI
Julkaistu 6.2.2019
Suomen väestö ikääntyy. Seuraavien vuosien aikana ikääntyvien määrä ja osuus väestöstä kasvaa nopeasti, ja samassa yhteydessä myös ikäihmisten hoivan ja hoidon tarve.
Ikääntymispolitiikassa pitää huomioida ikäihmisten moninaisuus. Kaikki ikäihmiset eivät tarvitse vanhuspalveluita, ja monet eläkeläiset ovat merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia ja erilaisten palveluiden kuluttajia. Ikäihmiset eivät ole yhteiskunnallinen menoerä tai taakka, vaan valtava yhteiskunnallinen voimavara, jonka osallisuutta pitää edistää ja osaamista hyödyntää.
Samalla on äärimmäisen tärkeää, että yhteiskunta varautuu kasvavaan hoivatarpeeseen huolehtimalla vanhuspalveluiden riittävistä resursseista ja valvonnasta. Yhteiskunnan on myös tuettava hoivapalveluiden kehittymistä ja uudistumista digitalisaation ja teknologisen kehityksen myötä.
Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen kuuluu jokaiselle ikäihmiselle. Jokaisella on oltava oikeus vaikuttaa omaan elämäänsä ja hoivaansa koskeviin päätöksiin. Ikäihmisten parissa työskenteleville kuuluu oikeus tehdä työnsä hyvin.
1. ARVOKAS VANHUUS JOKAISELLE
Jokaiselle ikäihmiselle kuuluu oikeus elää arvokasta elämää elämänsä loppuun asti, eikä päätyä “säilytettäväksi”. Pitkäaikaishoivassa käytetään siksi ikäihmisten kanssa työskentelyyn erikoistuneita sosionomeja/ohjaajia esimerkiksi kehittämään elävämpää arkea ja järjestämään virikkeellistä toimintaa.
Yhteistyö eri järjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa on rikastuttava lisä hoivakotien arkeen. Pitkäaikaishoivassa asuvat ikäihmiset voivat nauttia elämästään, viettää juhlia, ilmaista itseään ja pitää aktiivisesti yhteyttä omaisiinsa kun heidät nähdään aktiivisina toimijoina ja osallistavia menetelmiä suositaan.
Hoitohenkilökunnan muistisairauksiin liittyvää osaamista lisätään. Myös henkilökunnan osaamista esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön tai etniseen vähemmistöön kuuluvista ikäihmisistä lisätään.
2. VANHUSTEN HOIDON JA HOIVAN RAHOITUSTA PARANNETAAN
Ruotsiin ja Norjaan verrattuna Suomen vanhuspalveluiden rahoituksessa on jopa miljardin vaje. Ruotsin ja Tanskan on arvioitu panostavan Suomeen verrattuna noin 1,7 kertaa enemmän vanhusten hoitoon ja hoivaan.
Pitkään jatkunut resurssipula näkyy kuntien kilpailutuksissa, joissa hinta painetaan mahdollisimman alas. Se on aiheuttanut suuria ongelmia työntekijöiden jaksamiselle niin kotihoidossa kuin palveluasumisessa.
Vanhusten hoidon ja hoivan voimavaroja on kasvatettava luomalla suunnitelma rahoitusvajeen umpeen kuromiseksi kahden seuraavan vaalikauden aikana. Kasvavaan hoivan tarpeeseen ja hoidon laadun parantamistarpeisiin on varauduttava verotuksessa ja veroastetta nostamalla. Soten mahdollisessa kapitaatiorahoituksessa vanhusväestön määrän merkitystä laadullisena muuttujana on korostettava. Vanhuspalveluiden maksukäytännöt on yhtenäistettävä ja ikäihmisille on turvatta riittävät käyttövarat maksujen jälkeen.
3. HOITAJAMITOITUS KUNTOON HOITOISUUS HUOMIOON OTTAEN
Hoitajamitoitus on eduskunnan vanhuspalvelulain lausuman mukaisesti kirjoitettava lakiin niin, että vähimmäismitoitus on 0,7. Sitä on korotettava asetuksessa säädetysti asiakkaiden hoitoisuuden, eli hoitotarpeen kasvaessa. Näin huolehditaan siitä, että vähimmäismitoituksesta ei tule enimmäismitoitusta. Hoitoisuutta seurataan säännöllisesti, useita kertoja vuodessa ja seurannan tuloksiin reagoidaan tarvittaessa palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Mitoitukseen lasketaan vain välitöntä hoitotyötä tekevä henkilöstö.
Myös kotiin tuotettaviin asumispalveluihin laaditaan mitoitusjärjestelmä, joka turvaa palveluita käyttäville arvokkaan, terveellisen ja turvallisen elämän. Arvokkaan elämän turvaaminen otetaan lähtökohdaksi kaikkiin ikääntyneiden asumispalveluihin.
Myös saattohoito on syy tilapäisesti vahvistaa hoitajamitoitusta. Saattohoidon kehittämiseen ja hoitajien lisäkoulutukseen saattohoidon suhteen on panostettava nykyistä paljon enemmän.
4. EPÄKOHTIEN ILMOITTAJIEN ASEMA TURVATAAN
Vanhuspalvelulakiin tehdään kirjaus työntekijöiden oikeudesta ja velvollisuudesta ilmoittaa järjestäjälle ja/tai valvovalle viranomaiselle havaitsemastaan säädösten vastaisesta toiminnasta ja laatupoikkeamista. Työntekijöillä on oltava aito mahdollisuus ilmoittaa työpaikan epäkohdista ilman pelkoa vastatoimista.
Suomen on välittömästi, jo ennen kuin direktiivi edellyttää, säädettävä ns. whistleblower-laki. Euroopan komissio julkaisi huhtikuussa 2018 direktiiviehdotuksen, jonka mukaan suurten yritysten ja valtio- sekä aluehallintojen yksiköiden on perustettava selkeät kanavat ja kolmiportainen ilmoittamisjärjestelmä väärinkäytösten ilmoittamiseksi. Direktiivin mukaan väärinkäytöksestä voisi kertoa organisaation sisällä, asiaan kuuluvalle viranomaiselle tai julkisuuteen. Julkisten palveluiden tuotannossa järjestelmä voisi ulottua myös pienempiin yrityksiin.
5. HENKILÖSTÖN TYÖOLOSUHTEITA PARANNETAAN
Vanhustenhuollon ja koko sosiaali- ja terveydenhuollon osaavien ja ammattitaitoisten työntekijöiden saatavuutta ja arvostusta parannetaan kehittämällä hoito- ja hoivatyön palkkausta ja työolosuhteita. Hoitoalalla suositaan vakituisia työsuhteita, ei nollatunti- tai runkosopimuksia. Sijaiset puuttuviin vuoroihin palkataan täysipäiväisesti, ei siten, että kahdeksan tunnin työvuoroon palkataan sijainen vain esimerkiksi viideksi tunniksi.
Lähiesimiestyöhön panostetaan ja valvotaan, että esimiehet ja muu johto noudattavat työehtosopimuksia. Hoitajia ei esimerkiksi vaadita vähentämään ylityötunteja ilmoitetusta työvuoroluettelosta ”tunti tunnista -periaatteella”, kuten nykyään tiedetään tapahtuvan.
Kun työehtosopimuksia noudatetaan hoitaja saa ylityönsä joko rahana tai aikana asianmukaisilla kertoimilla pidennettynä vapaa-aikana. Hoivayksikön johtajalla/esimiehellä on jatkossa aina oltava hoitoalan koulutus.
6. VALVONTAA TEHOSTETAAN
Yritysten omavalvontaan perustuva järjestelmä ei voi korvata viranomaisvalvontaa. Esperi Caren tapaus osoittaa, että yritysten omavalvonta ei ole riittävää, ja että viranomaisvalvonnan resurssit eivät ole riittävällä tasolla suhteessa yksityisten palveluntuottajien määrän kasvuun.
Valvonnan – erityisesti yllätystarkastusten – määrää ja laatua on lisättävä merkittävästi. Kunnan omat, aluehallintoviranomaisen, Valviran tai luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tarkastuskäynnit yksiköihin pitää aina voida tehdä ennalta ilmoittamatta. Näitä tarvitaan vuosittain ja säännöllisesti. Pistotarkastukselle on lähdettävä viipymättä, kun epäillystä epäkohdasta ilmoitetaan.
Vanhuspalvelulaki riittäisi useimmissa tapauksissa turvaamaan riittävän hoidon ja hoivan ikääntyneille, jos kunnat vain noudattaisivat sitä tinkimättä. Valitettavasti näin ei läheskään aina tapahdu.
Aluehallintoviranomaisille ja sosiaali- ja terveysministeriölle on säädettävä entistä tiukempi velvollisuus ja laajempi oikeus valvoa, että kunnat, ja jatkossa maakunnat, tinkimättä noudattavat lakia erityisesti ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilan arvioinnin, palvelutavoitteiden ja toimenpiteiden määrittelyn sekä voimavarojen osoittamisen osalta. Samoin kiinnitetään huomiota palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden sekä palvelusuunnitelmien viivyttelemättömän ja laadukkaaseen toteutumiseen.
Omavalvonnalle asetetaan tiukemmat ehdot. Omavalvontasuunnitelmaa laaditaan yhdessä henkilöstön edustajan kanssa. Jokaisen hoitajan on tiedettävä mitä omavalvontasuunnitelma sisältää, miten sitä tulkitaan ja mihin epäkohdista ilmoitetaan. Omavalvontasuunnitelmasta ja sen toimivuudesta raportoidaan palvelun ostajalle. Myös henkilökunnan kanssa käydään säännöllisesti läpi omavalvontaan liittyviä asioita ja arvioidaan suunnitelman toteutumista.
Vanhusneuvostojen tiedonsaantioikeutta ja vaikutusvaltaa palvelujen määrän ja laadun sekä niiden tarpeen arvioinnissa ja määrittelyssä lisätään myös käytännössä. Suomeen perustetaan vanhusasiainvaltuutetun virka valvomaan ikäihmisten palveluiden toteutumista sekä kirittämään lainsäädäntötyötä. Vanhusasiainvaltuuttu toimii valvojana, epäkohtien raportoijana sekä palveluiden kehittäjänä.
7. SANKTIOITA TIUKENNETAAN
Epäkohtiin puuttumisen laiminlyönnistä on säädettävä niin tuntuvat sanktiot, että korjaukset tehdään ripeästi. Esimerkiksi toimilupien menettämiseen ja laitosten toiminnan lakkauttamiseen on turvauduttava nykyistä helpommin. Yritysten tulee olla korvausvastuullisia laiminlyöntien aiheuttamista lisäkuluista veronmaksajille.
Virheet ja puutteet omavalvonnassa tehdään rangaistavaksi, esimerkiksi siten, että väärien tietojen antaminen ja kirjaaminen sekä niihin painostaminen johtaa seurauksiin. Laiminlyönneistä annettavat sakot korotetaan. Toistuva poikkeaminen hoitajamitoituksesta ja palvelusuunnitelmista on kirjattava palveluntuottajien kanssa tehtäviin sopimuksiin välittömäksi purkuperusteeksi.
8. KILPAILUTUKSET TEHDÄÄN LAATU EDELLÄ
Julkisen sektorin kilpailuttaessa palveluita laatukriteereitä käytetään aiempaa huomattavasti laajemmin ja perusteellisemmin. Yksi laatukriteeri on oltava laadunvalvontaa helpottava tiedon avoimuus.
Laadunvalvontaa edellytetään tarjouksen jättämisen ehtona ja esimerkiksi hoitajamitoituksen laiminlyönnistä, haamuhoitajista ja muista vastaavista rikkeistä säädetään tuntuvat vahingonkorvaukset sopimusrikkomuksesta.
Julkisia palveluja tuottavat yritykset velvoitetaan yhteiskuntavastuuseen, jotta huonoon kilpailutukseen, puuttuvaan valvontaan, aggressiiviseen verosuunnitteluun ja muuhun laiminlyöntiin voidaan puuttua. Tarvitaan kattava selvitys kaupallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatuksen ongelmista.
9. VOITONTAVOITTELUA RAJOITETAAN SOSIAALIPALVELUISSA JA VARHAISKASVATUKSESSA
Vaikka epäkohtia vanhustenhuollossa esiintyy niin julkisella kuin yksityisellä puolella, liittyy voittoa tavoittelevien suuryritysten sosiaalihuollon palvelutuotantoon erityisiä ongelmia. Henkilöstön palkkataso on alhaisempi ja hoivatyötä tekevät joutuvat monesti suorittamaan myös hoivatyöhön liittymättömiä työtehtäviä kuten siivousta ja ruuanlaittoa.
Seuraavalla vaalikaudella tehdään Ruotsin mallin mukaisesti selvitys siitä, tulisiko voitontavoittelua rajoittaa kaupallisten palveluntuottajien julkisesti rahoitetuissa vanhus- ja sosiaalipalveluissa sekä varhaiskasvatuksen palveluissa.
10. OMAISHOITAJIEN ASEMA PARANNETAAN
Omaishoitajat ovat olennainen osa vanhustenhuoltoa. Heidän asemansa ja tukipalvelut vaihtelevat kunnittain eivätkä omaishoitajat ole yhdenvertaisessa asemassa. Vahvistamme omaishoitajien asemaa ja varmistamme, että omaishoitajat saavat riittävän taloudellisen ja muun tuen työlleen asuinpaikasta riippumatta. Omaishoidon tuen taso korotetaan ja maksukäytännöt yhdenmukaistetaan.
Omaishoitajien vapaiden takaamiseksi kunta huolehtii niin kotiin tuotavien kuin kodin ulkopuolisten sijaishoitojen riittävyydestä ja vapaapäiviä lisätään. Kuntien tulee tarjota omaishoitajille niin riittävästi tietoa omaishoitajien tukimuodoista kuin mahdollisuuksia esimerkiksi käyttää kunnan liikuntapalveluita maksutta.
Kaikille kriteerit täyttäville omaishoitajille tulee tarjota omaishoitosopimus ja kriteereiden tulee olla samat kaikissa kunnissa tai maakunnissa. Lisäksi kuntien tai maakuntien mahdollisuus evätä omaishoidon tuki vetoamalla määrärahasidonnaisuuteen tulee poistaa. Omaishoidon tuen verotusta tulisi keventää esimerkiksi kehittämällä verovähennysjärjestelmää.
11. SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS RAKENNETAAN JULKISEN PALVELUTUOTANNON POHJALTA
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus toteutetaan luopumalla palveluiden laajasta markkinaehtoistamisesta sekä maakuntien rahoitusleikkurista. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjänä ja pääasiallisena tuottajana ovat jatkossa maakunnat, jotka tarpeen mukaan täydentävät palvelutuotantoaan yksityisiltä ja kolmannelta sektorilta ostetuilla palveluilla. Vanhusten hoidon ja hoivan palvelutuotantoa on selkeästi pyrittävä siirtämään ylikansallisilta pääomasijoittajiltatakaisin julkiselle sektorille eli maakunnille sekä niiden palveluja täydentäville laatukriteerit täyttäville palveluntuottajille.