Pia Lo­hi­kos­ki: Si­vii­li­pal­ve­luk­sen kes­toa on ly­hen­net­tä­vä

Hallitus uudistaa siviilipalveluslakia. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mielestä uudistuksen yhteydessä siviilipalveluksen rangaistusluonteista kestoa olisi lyhennettävä.

–  Siviilipalvelus kestää 347 vuorokautta, kun taas valtaosa varusmiehistä palvelee lyhimmän mahdollisen ajan eli 165 vuorokautta. Siviilipalvelus on siis kestoltaan yli tuplasti pidempi, Lohikoski sanoo.

– YK:n ihmisoikeuselimet ja ihmisoikeusjärjestöt pitävät nykyistä siviilipalvelusaikaa rangaistusluontoisena. Tähän on saatava muutos.

Lohikosken mukaan on käsittämätöntä, että kun Työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän valmistelemaan siviilipalveluslakiin muutoksia, ei työryhmään otettu mukaan siviilipalvelusvelvollisia edustavaa Aseistakieltäytyjäliittoa (AKL).

Ehdotettuja lakimuutoksia ei siis ole tehty siviilipalvelusvelvollisten näkökulmasta, ja sen kyllä huomaa: siviilipalvelusta on lähdetty viemään väärään suuntaan.

Siviilipalvelusjärjestelmä on luotu vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille soveltuvaksi palvelusmuodoksi. Nyt siviilipalvelus ollaan kuitenkin kytkemässä tiiviimmin kokonaisturvallisuuteen ja yhteiskunnan varautumiseen. 

– Epäsuorasti asevoimia tai sotilaallista valmistautumista tukeva palvelus on vastoin monien aseistakieltäytyjien vakaumusta. Siviilipalveluksen on säilyttävä sisältönsä puolesta vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille sopivana palvelusmuotona, Lohikoski sanoo.