Tästä innostuneina monet mediakommentaattorit kiiruhtivat tulkitsemaan presidentti Niinistön uudenvuoden puhetta myönteisemmäksi kannaksi kuin mitä se oli tarkoitettu olevan, ja sillä tiellä ollaan keskustelussa edelleen. Niinistö totesi puheessaan Suomen suhteen sotilasliittoon olevan sama kuin aikaisemminkin.
Muutama huomio vasemmistoliiton näkökulmasta on paikallaan. Vasemmistoliiton kanta Nato-jäsenyyteen on tunnetusti kielteinen, ja on sitä edelleen. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto linjasi alkukeväästä 2019, määritellessään puolueen tavoitteita ja kynnyskysymyksiä hallitusyhteistyöhön, että puolue ei istu hallituksessa joka veisi Suomen Natoon. Tämä ehto on luonnollisesti edelleen voimassa. Samalla on myös syytä todeta, että asia ei julkisesta keskustelusta keskustelusta huolimatta ole ajankohtainen.
Kuten monet ovat todenneet, eletään Euroopassa jännittyneempää tilannetta kuin vuosikymmeniin. Jännitteiden keskiössä on Ukrainan sota ja venäläisten joukkojen siirtyminen rajan läheisyyteen, sekä Venäjän viimeaikaiset lausunnot, joissa on viestitty etupiiriajattelusta ja vaadittu takeita siitä, ettei Nato laajennu idemmäksi. Vasemmistoliitto on aina sanonut selvästi, ettemme hyväksy Venäjän toimintaa, jossa se on rikkonut kansainvälistä oikeutta emmekä Venäjän johdon politiikkaa, jossa demokratiaa, sananvapautta ja ihmisoikeuksia rikotaan.
Vaikka etupiiriajattelua, Krimin miehitystä tai laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan ei tietysti voi hyväksyä on selvää, että Suomen Nato-jäsenhakemus lisäisi entisestään jännitteitä Itämerellä. Se taas ei ole Suomen etu.
Vaikka vihreiden piirissä aina on ollut monia jotka ovat selvästi kannattaneet ajatusta Nato-jäsenyydestä, tuntuvat viimeaikaiset ulostulot silti hyvin reaktiivisilta. Koska Putin tarkoituksella provosoi, halutaan osoittaa, että Suomi kyllä on valmis osaltaan reagoimaan.
Kun kyse on niin perustavanlaatuisista ja keskeistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksista kuin mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta, on kaikissa tilanteissa tärkeää pitää pää kylmänä ja arvioida, mikä on Suomen etu. Jännittyneessä ilmapiirissä tämän tärkeys korostuu entisestään. Kyse on pohjimmiltaan siitä mikä Suomen paikka on maailmassa, ja mille periaatteille haluamme oman ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme rakentaa. Siltä osin mikään ei ole muuttunut.
Tilanne ei myöskään ole muuttunut siitä, kun eduskunta on hyväksynyt mietinnön ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, joka lähtee siitä, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka ylläpitää vahvaa ja uskottavaa kansallista puolustuskykyä. Sama selonteko lähtee myös siitä, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ihmisoikeusperustaista: ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan Suomi tuottaa turvallisuutta, vastaa globaaleihin haasteisiin ja toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta tarkastellen turvallisuutta laajasta näkökulmasta. Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskuntien kehittämiseksi.” Nämä tavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa pysymällä liittoutumattomana ja tekemällä laajaa kansainvälistä yhteistyötä.
Nato ei ole mikä tahansa kansainvälisen yhteistyöelin, vaan sotilasliitto, jonka perusta rakentuu jäsenmaiden sitoumukseen puolustaa toisiaan sotilaallisesti. Sen jäsenmaita ovat esimerkiksi Turkki, Puola ja Unkari, joiden osalta on mahdotonta perustella jäsenyyttä yhteneväisillä arvoilla tai sitoutumisella länsimaisiin demokratia-ideaaleihin tai ihmisoikeuksiin. Valitsemalla sotilaallisen liittoutumattomuuden, on Suomi valinnut linjan, joka pitää kansainväliset jännitteet ja kriisit meidän maaperämme ulkopuolella. Sotilaallinen liittoutumattomuus ei tarkoita, että Suomi seisoisi puolueettomana tai kantaa ottamatta maailman erilaisten konfliktien ja kriisien edessä, mutta se tarkoittaisi, että me itse valitsemme, joka kerta, miten me maana haluamme asemoitua.
Sotilaallinen liittoutumattomuus on ja on ollut Suomelle myös mahdollisuus rakentaa jännitteiden vähentämiseen ja vuoropuheluun perustuvaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sille on kysyntää maailmassa, ja myös suurvalloissa tiedetään, että keskusteluyhteyksiä tarvitaan ja arvostetaan niiden järjestämistä muille. Sotilaallisesti liittoutumattomana maana Suomi voi halutessaan ja onnistuessaan siinä olla kokoaan suurempi kansainvälisen politiikan areenoilla. Sotilasliittoon kuuluvana maana, olisimme vain yksi sen pienimmistä jäsenistä.
Ehkä kaikkein yleisin mutta samalla virheellisin argumentti, mikä Nato-keskustelussa esiintyy, on väite siitä, että Suomi -kumppanuuden myötä käytännössä jo on kuin jäsen. Näin ei ole. Kumppanuus ja jäsenyys eivät ole samoja asioita. Jäsenyys sotilasliitossa olisi erittäin suuri suunnanmuutos siihen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan, mitä Suomessa on yhdessä rakennettu ja sovellettu vuosikymmenten ajan. Tämä todettiin jopa Sipilän hallituksen aikana tehdyssä selvityksessä Nato-jäsenyydestä. Jäsenyys olisi suuri hyppy tuntemattomaan, joka yksiselitteisen varmasti lisäisi jännitteitä aikana, jolloin meidän kaikkien tavoite pitäisi olla niiden vähentäminen.
Li Andersson
Vasemmistoliiton puheenjohtaja