Teol­li­suu­den rei­lu siir­ty­mä -kier­tue

Vasemmistoliitto etsii teollisuuskiertueella yhteista suuntaa kotimaisella teollisuudelle ja reilulle siirtymälle

Vasemmistoliiton Reilu siirtymä – uutta työtä teollisuuteen -kiertue käynnistyy perjantaina 22.4. Jyväskylästä ja Äänekoskelta. Kiertueen aikana puolueen puheenjohtaja Li Andersson vierailee seitsemällä paikkakunnalla yhteensä kymmenessä eri teollisuus- ja teknologiakohteessa. Kiertueen tavoite on synnyttää vuoropuhelua yritysten, työntekijöiden ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa suomalaisen teollisuuden tulevaisuudesta ja reilun siirtymän mahdollisuuksista suomalaiselle teollisuudelle.

Koko yhteiskuntaa koskeva vihreä murros on väistämätön osa ilmastonmuutoksen torjumista ja siihen varautumista. Oikeudenmukaisesti toteutettuna reilu siirtymä on suuri mahdollisuus, josta hyötyvät sekä työntekijät, yritykset että koko yhteiskunta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vierailee kevään aikana teollisuuslaitoksissa ja yrityksissä ympäri Suomen kuulemassa teollisuuden toimijoiden näkemyksiä reilusta siirtymästä ja suomalaisen teollisuuden tulevaisuuden näkymistä.

Kiertueen aikataulu:

22.4. Jyväskylä

Vierailukohteet: GreenCarbon, Äänekosken biotuotetehdas, Mustankorkean biokaasulaitos

Yleisötilaisuus:

klo 16-17 Kävelykadulla Kompassin läheisyydessä (facebook-tapahtuma)

25.4. Turku

Vierailukohteet: StaIron, Turun Energia

Yleisötilaisuus:

klo 17:15-18 Panimoravintola Koulu, Wilhelmiina-sali (facebook-tapahtuma)

2.5. Raahe & Oulu

Vierailukohde: SSAB Raahe

Yleisötilaisuudet:

klo 13:15-14 Raahen tori
klo 17:00-18 Oulussa Järjestötalon kahviossa (Pakkahuoneenkatu 19)

9.5. Lappeenranta

Vierailukohteet: Finnsement

Yleisötilaisuus:

klo 17-18 Makea Coffee (Kauppakatu 29-31)
facebook-tapahtuma

18.5. Kerava

Vierailukohteet: Koff

Yleisötilaisuus:

klo 7-8:30 aamukahvitilaisuus Ravintola Breikki (Keskikatu 3)