So­te­vaa­lioh­jel­ma 2022: Toi­mi­vat so­te-pal­ve­lut kai­kil­le, ei har­voil­le

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on historiallisen suuri muutos siihen, miten suomalaisten hyvinvointipalvelut järjestetään. Uudistus tehdään, jotta ihmisille voidaan turvata nykyistä nopeampi hoitoon pääsy ja aikaisempaa laadukkaammat palvelut nykyistä tasavertaisemmin kaikkialla Suomessa. Vastuu koko sosiaali- ja terveydenhuollosta on jatkossa alueellisesti vain yhdellä toimijalla, hyvinvointialueella.

Uudistuksen myötä palvelut voidaan järjestää niin, että ihmisten pompottelu eri organisaatioiden välillä ja jonosta toiseen loppuu. Palveluissa on panostettava työntekijöiden pysyvyyteen ja katkeamattomiin asiakassuhteisiin. Uudistuksen myötä resursseja voidaan suunnata entistä enemmän ennaltaehkäisyyn ja sote-keskuksissa moniammatillisten tiimien tarjoamiin peruspalveluihin. Henkilöstöä koulutetaan yksilölliseen kohtaamiseen ja eri vähemmistöjen tarpeiden huomioimiseen. Vasemmistolle koko uudistuksen tärkein tavoite on, että ihminen asetetaan sosiaali- ja terveydenhuollon keskiöön ja ihmisten välinen tasa-arvo lisääntyy.

Vasemmistoliiton tärkeimpiä tavoitteita hyvinvointialueilla on lähipalveluiden vahvistaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut pitää järjestää lähellä ihmistä, ei keskittää suuryksiköihin tai suurille paikkakunnille. Palvelujen kielelliseen saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota alueiden tarpeiden mukaisesti. Kaksikielisillä hyvinvointialueilla turvataan palvelut molemmilla kansalliskielillä. Saamelaisten kotiseutualueella tarjotaan palveluita saamen kielillä.

Arjen kannalta tärkeiden lähipalveluiden, kuten neuvoloiden, sosiaali- ja terveyskeskusten sekä sosiaalihuollon asumispalveluiden pitää jatkossakin olla ihmistä lähellä. Harvaan asuttujen alueiden palveluita vahvistetaan esimerkiksi kiertävien ammattilaisten avulla sekä digitaalisin keinoin. Samoin erikoisosaamista ja harvinaisempien ongelmien hoitoa voidaan järjestää ajoittain paikalle tulevien ammattilaisten avulla. Näin erikoisosaamista vaativia palveluita voidaan tuoda myös sellaisille paikkakunnille, joilla niitä ei nyt ole. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai ikäihmisten hoitoon erikoistuneet lääkäripalvelut tai fysioterapeutit.

Yhtenä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisenä tavoitteena pitää olla sosiaalityön roolin ja aseman vahvistaminen. Sosiaalityön palvelut viedään terveyspalveluiden rinnalle sote-keskuksiin siten, että ihmiset saavat apua ja tukea ongelmiinsa nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Sosiaalipalveluiden on oltava saavutettavia, esteettömiä ja osallistavia. Palveluiden tulee olla helposti löydettävissä ja niihin pääsemisen tulee olla mahdollisimman yksinkertaista. Kaikissa palveluissa pitää huolehtia siitä, että lähisuhdeväkivallan, seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön uhrien kohtaamiseen ja auttamiseen on riittävästi osaamista ja resursseja.

Suomessa on tällä hetkellä sote-alan työvoimakriisi. Palvelutarve kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Samaan aikaan kymmeniä tuhansia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia tulee eläköitymään. Työvoimapulaan tulee vastata koulutusmääriä nostamalla. Ongelmat eivät kuitenkaan ratkea, ellei sote-alan ammattilaisten työoloja ja palkkausta paranneta. Työnantajana jokaisen hyvinvointialueen pitää välittömästi tehdä toimenpideohjelma, jossa selvitetään rekrytointitarpeet ja linjataan konkreettiset toimet, joilla ammattilaisten työnjakoa selkeytetään, työprosesseja kehitetään sekä työehtoja ja työoloja parannetaan. Tämä työ on tehtävä alan ammattijärjestöjen kanssa.

Hyvinvointialueet tulevat olemaan alueiden suurimpia työnantajia ja on pidettävä huolta siitä, että ne ovat myös parhaita työnantajia. On varmistettava, että työehdot ovat kilpailukykyiset. Vastentahtoinen työsuhteiden pätkiminen ja osa-aikaisuus on lopetettava. Sosiaali- ja hoitoalan pyörittäminen ylitöiden varassa on saatava loppumaan. Työntekijöille on tarjottava kehittyviä urapolkuja, osaamisen ylläpitoon ja jatkokouluttautumiseen on kannustettava ja erityisosaamisesta on maksettava asianmukaisesti palkanlisää. Sijaisjärjestelmää tulee kehittää, jotta turvataan henkilöstön riittävyys kaikissa tilanteissa.

Muutoksissa tarvitaan hyvää johtamiskulttuuria. Resursseja on käytettävä henkilöstön henkisen ja fyysisen kuormituksen vähentämiseksi. Työterveyshuolto pitää ottaa entistä paremmin mukaan työntekijöiden jaksamisen tukemiseen.

Sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä kuormittavat alalla esiintyvät epäeettiset käytänteet ja rikkomukset. On varmistettava, että julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin työntekijöillä on kanavia ilmoittaa huomaamistaan epäkohdista ilman pelkoa oman työpaikan menettämisestä tai muista negatiivisista seuraamuksista.

Mielenterveyspalveluissa tarvitaan nykyistä enemmän nopeasti tarjottavia matalan kynnyksen palveluita, joihin pääsee myös ilman lähetettä. Kynnyksetön hoitoon pääsy on potilaalle yksinkertaista ja helpottaa hoitoon hakeutumista jo ennen kuin tilanne muuttuu vakavaksi.

Erityisesti lasten ja nuorten sekä työelämän ulkopuolella olevien mielenterveyspalveluissa on isoja puutteita. Mielenterveyden ammattilaisia pitää jalkauttaa kouluihin ja oppilaitoksiin. Kouluissa on oltava riittävästi psykologin, kuraattorin ja psykiatrisen sairaanhoitajan palveluita, jotta apua saa matalalla kynnyksellä.

Kaikissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa pitää olla tarjolla perustason mielenterveyden hoitoon liittyvää osaamista ja palveluita. Perustason mielenterveyspalvelut toteutetaan Terapiatakuu-aloitteen ehdottamalla tavalla. Silloin hoidon tarve arvioidaan välittömästi, kun ihminen hakee apua, ja psykososiaalinen hoito ja tuki alkaa kuukauden sisällä hoidontarpeen arvioinnista.

Palvelut täytyy rakentaa niitä tarvitsevan näkökulmasta ja siirtymisen palveluiden välillä tulee olla joustavaa ja nopeaa. Hyvinvointialueiden tulee laatia mielenterveys- ja päihdehoitosuunnitelma, joka sisältää myös pelihaittojen hoidon. Päihteiden käyttö ei saa olla esteenä mielenterveyspalveluiden saamiselle. Sekä kuntoutusta että asumispalveluita tulee olla tarjolla kaikille niitä tarvitseville. Jokaiselle hyvinvointialueelle perustetaan itsemurhien ehkäisykeskus.

Päihdepalveluiden on oltava saavutettavia ja helposti löydettävissä. Niihin pääsemisen pitää olla mahdollisimman yksinkertaista ja esteetöntä. Päihdepalveluiden käyttöön ja käyttäjiin liittyvää stigmaa on purettava kouluttamalla kaikkia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Myös mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien omaisille on tarjottava apua. Päihdeongelmista kärsivien asuminen pitää järjestää siten, ettei päihdeongelma johda asunnottomuuteen eikä päihteistä eroon pääseminen ole ehto asunnon saannille. Ehkäisevää päihdetyötä tulee tehdä yhteistyössä kuntien kanssa.

Lapsiperheiden palveluita pitää kehittää siihen suuntaan, että perheitä tuetaan pitkäjänteisesti. Tämä onnistuu parhaiten perhekeskusmallilla, jossa lapsiperheiden palvelut kootaan yhteen yksikköön. Näin vanhempia voidaan tukea heidän lapsensa varhaislapsuudesta aina tämän teini-ikään asti.

Kotipalvelu ja muu käytännönläheinen arjen apu ehkäisevät vanhempien uupumusta. Näitä palveluita on oltava tarjolla maksuttomasti kaikille niitä tarvitseville. Maksuttomat ja oikea-aikaiset palvelut sekä ennaltaehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki ovat keskeisiä työkaluja lapsiperheköyhyyden vähentämisessä.

Hyvinvointialueiden pitää luoda yhteistyöelimiä kuntien kanssa. Niiden avulla huolehditaan saumattomasta yhteistyöstä hyvinvointialueiden ja kuntien palveluiden välillä. Lasten ja nuorten palveluita kuten oppilas- ja opiskelijahuoltoa pitää jatkossakin tarjota lasten ja nuorten arkiympäristössä, eli päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

Lastensuojelun kasvavia menoja hillitään parhaiten, kun ongelmia ennaltaehkäistään. Se tarkoittaa panostusta varhaisen vaiheen tukeen, aikuissosiaalityöhön, päihde- ja mielenterveyspalveluihin ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen.

Lastensuojelun on pystyttävä turvaamaan lasten oikeudet. Jotta asiakasturvallisuus voidaan taata, tulee lastensuojelun sosiaalityöntekijällä olla vastuullaan korkeintaan 25 lasta.  Hyvinvointialueiden on panostettava riittävästi työoloihin ja palkkaukseen, jotta ne saavat rekrytoitua pysyviä työntekijöitä. Hyvinvointialueiden tulee panostaa sijaisperheiden rekrytointiin ja tukemiseen. Hyvinvointialueiden on lisättävä omia lastensuojeluyksiköitä.

Madalletaan perhesuunnittelun kynnystä. Hyvinvointialueen tulee tarjota maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille ja yhden vuoden sisällä synnyttäneille sekä päihdepalveluiden asiakkaille iästä riippumatta.

Vanhushoivan epäkohdat ovat vakava ihmisoikeusongelma ja häpeäksi suomalaiselle yhteiskunnalle. Ikääntyneiden ihmisarvoisen hoidon ja hoivan turvaamiseen eivät riitä tyhjät lupaukset.

Henkilöstöä on oltava asukkaiden tarvetta ja työntekijöiden jaksamista vastaava määrä sekä hoivakodeissa että kotihoidossa. Hyvinvointialueiden on huolehdittava, että hoitajamitoitus toteutuu täysimääräisesti ympärivuorokautisissa hoivayksiköissä ja että kotihoidon laatu paranee. Kotikuntoutuksen, viriketoiminnan, ulkoilun ja tarvittaessa lääkärin kotikäynnin tulee kuulua hoivan palveluvalikoimaan. Kotihoito pitää järjestää niin, että hoitajilla on aikaa aidosti kohdata ikäihminen ja omahoitajaperiaate toteutuu. Ikäihmisen on voitava itse päättää, milloin kotihoito ei ole enää hänelle riittävä hoitomuoto ja hän tarvitsee enemmän hoivaa.

Pienituloiset ikääntyneet tulee vapauttaa asiakasmaksuista, jotka rajoittavat terveyskeskuskäyntien, suun terveydenhuollon ja kotihoidon käyttöä.

Omaishoitajat hoivaavat läheistään tämän vamman, sairauden tai muun syyn takia. Omaishoitajien jaksamisen turvaamiseksi hyvinvointialueiden pitää panostaa omais- ja perhehoitoa tukeviin laadukkaisiin palveluihin. Monipuolisia sijaishoitojärjestelyjä tarjoamalla voidaan kannustaa omaishoitajia pitämään heille kuuluvia vapaita ja tukea heidän jaksamistaan. Sijaishoitoa voidaan tarjota esimerkiksi hoidettavan omassa kodissa. Hyvinvointialueiden budjettirajoitteet eivät saa rajoittaa omaishoitajille järjestettävää tukea, vaan tukea on annettava aina tarvittaessa. Tukipalvelut tulee toteuttaa omaishoitoperheen tarpeen mukaan.

Hyvinvointialueiden on tiedotettava asukkailleen mahdollisuuksista toimia omaishoitajana, jotta kaikki saavat lakisääteistä tukea ja palveluita. Omaishoidon tuen tasoa tulee nostaa ja yhdenmukaistaa tuen myöntämiskriteerit ja palkkioiden tasot. Omaishoitajien mahdollisuuksia toimia kunnallisessa tai alueellisessa luottamustoimessa on parannettava sijaisuusjärjestelyin.

On tärkeää, että vammainen ihminen voi käyttää kaikille asukkaille tarkoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluita. Hyvinvointialueiden käyttämien tilojen ja niiden tarjoamien palveluiden ja tukien on oltava osallistavia, esteettömiä ja saavutettavia.

Itsemääräämisoikeus on vammaispolitiikan perusta. Vammaisen ihmisen on voitava itse päättää siitä, miten häntä hoidetaan. Vammaisen henkilön ja hänen perheenjäsentensä on voitava osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Vammaista ihmistä ja hänen perheenjäseniään on myös kuultava heitä koskevissa asioissa ja palveluissa. Vammaisille ihmisille ja heidän omaisilleen on oltava tarjolla kootusti selkokielistä tietoa siitä, millaisia palveluita on olemassa. Hyvinvointialueilla tulee olla erikseen ammattilaisia, jotka neuvovat vammaisia ihmisiä ja heidän perheitään.

Kuljetuspalveluiden sekä henkilökohtaisen avun riittävyyden ja toimivuuden takaaminen on tärkeä tapa vahvistaa vammaisten itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuuksia päättää esimerkiksi omasta vapaa-ajastaan. Henkilökohtaisten avustajien palkkausta ja työterveyshuoltoa tulee parantaa. Vammaisten elinikäisiä palveluita ei kilpailuteta hyvinvointialueilla. Vammaisen henkilön tulee voida itse päättää, missä ja kenen kanssa hän asuu. Hyvinvointialueiden tulee käyttää vammaisvaikutusten arviointia ja tehdä yhteistyötä vammais- ja potilasyhdistysten kanssa.

Terveyskeskuslääkärin tai muun tarpeenmukaisen ammattilaisen vastaanotolle tulee päästä viikon sisällä – maksutta. Hyvinvointialueiden on pantava voimaan seitsemän vuorokauden hoitotakuu koko perusterveydenhuollossa. Terveyskeskusten resursseja on lisättävä niin kiireettömään vastaanottoon kuin kiirevastaanottoon, jotta yhteispäivystykset voivat keskittyä kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden ja hätätilapotilaiden hoitoon. Paperittomien pääsy kiireettömään hoitoon on turvattava.

Julkisen hammashoidon resursseja on lisättävä jonojen lyhentämiseksi. On varmistettava, että ihmiset pääsevät nykyistä sujuvammin myös tarvitsemiinsa erikoissairaanhoidon palveluihin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut rasittavat maksukatoista huolimatta erityisesti pienituloisia. Yli 400 000 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua päätyy vuosittain ulosottoon. Hyvinvointialueiden pitää alentaa asiakasmaksuja nykyisestä ja lisäksi soveltaa lainsäädännön mahdollisuutta alentaa tai jättää asiakasmaksuja perimättä silloin, kun niiden periminen on asiakkaan taloudellisen tilanteen vuoksi kohtuutonta. Terveyskeskusmaksu pitää poistaa. Asiakasmaksujen perinnässä ei pidä käyttää yksityisiä perintäyhtiöitä.

Hyvinvointialueilla on velvollisuus taata asukkaidensa palvelut kaikissa olosuhteissa. Kunnissa ja sairaanhoitopiireissä tehtyihin laajamittaisiin ulkoistuksiin esimerkiksi vanhusten hoivassa ja vammais- ja mielenterveyspalveluissa tulee vastata julkista palvelutuotantoa kasvattamalla.

Ulkoistukset ja palveluiden yhtiöittämiset ovat johtaneet henkilökunnan työehtojen ja palkkojen heikennyksiin. Ulkoistamissopimukset synnyttävät lisää kustannuksia, jotka menevät sopimusten tekemiseen ja valvontaan sekä omistajille maksettaviin voittoihin. Monet yritykset ovat kotiuttaneet terveydenhuollossa tehtyjä voittoja veroparatiisien kautta.

Hyvinvointialueilla voi olla tarve täydentää omaa palveluaan esimerkiksi järjestöjen, osuuskuntien tai yksityisten yritysten tuottamilla palveluilla. Erityisesti järjestökentällä ja osuuskunnissa monella toimijalla on sellaista osaamista erityisryhmien palveluista, jota hyvinvointialueilla ei välttämättä ole. Tämä osaaminen tulee tunnistaa ja sitä tulee hyödyntää.

Apua pitää saada nopeasti silloin, kun hätä on suurin. Pelastustoimen palvelutasosta ja avun nopeasta saatavuudesta on huolehdittava kaikilla hyvinvointialueilla. Lisäksi on huolehdittava siitä, että ensihoidon ja sairaaloiden välinen yhteistyö toimii. Ensihoitajien ja pelastajien koko työuran kattavaan työssäjaksamiseen sekä työturvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Sopimuspalokuntien toimintaedellytykset on turvattava ja sopimuspalokuntien ja pelastustoimen yhteistyötä kehitettävä. Palvelutasopäätöksen tulee perustua huolelliseen riskiarvioon. Ilmastokriisin ohella väestön ikääntyminen lisää haasteita myös pelastustoimessa, ja näihin haasteisiin on varauduttava hyvinvointialueen toiminnassa. Myös pelastustoimen painopistettä tulee siirtää nykyistä enemmän riskien hallintaan ja ennaltaehkäisyyn.

Yksi uusien hyvinvointialueiden tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että ihmiset, kansalaisjärjestöt ja kunnat voivat osallistua hyvinvointialueen päätöksentekoon ja asioiden valmisteluun. Palveluita tarvitseville ja heidän omaisilleen pitää luoda mahdollisuus vaikuttaa palveluiden kehittämiseen, ja heitä pitää kuulla jo päätösten valmisteluvaiheessa.  Lakisääteisten vammais- ja vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston lisäksi tarvitaan osallistavaa johtamista, asukasraateja, kokemusasiantuntijoita, digitaalisia vaikuttamisalustoja ja muita asukkaita osallistavia välineitä. Ne pitää toteuttaa esteettömästi ja saavutettavasti.

Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluilla on paljon yhtymäkohtia muun muassa kuntien varhaiskasvatuksen, koulutuksen, nuorisotyön, työllisyydenhoidon, asumisen suunnittelun sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kanssa. Nämä yhtymäkohdat on tunnistettava alusta alkaen ja yhteistyölle on luotava toimivat muodot. Myös kansalaisjärjestöyhteistyö on keskeistä. Järjestöjen vapaaehtoistyötä arvostetaan ja sen merkitys palveluiden täydentäjänä tunnustetaan myös tukemalla järjestöjen toimintaa rahallisesti.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on jatkossa kuntien, järjestöjen, hyvinvointialueiden ja valtion yhteinen tehtävä. Hyvinvointialueet koordinoivat yhteistyötä. Yhteistoiminnan ja alueen omien toimien tulee olla kunnolla resursoituja sekä henkilöstön että rahoituksen osalta. Ehkäisevä toiminta tulee nähdä investointina, joka vähentää tulevaisuuden sairastavuutta ja sosiaalisia ongelmia.

Ilmasto- ja ympäristökriiseihin on varauduttava ja turvattava sosiaali-, pelastus- ja terveyspalvelujen toiminta. Hyvinvointialueet voivat torjua ilmastonmuutosta, saastumista ja luontokatoa omalla toiminnallaan: tekemällä hankinnat ympäristövastuullisesti, välttämällä materiaalien tuhlausta, tekemällä vähäpäästöisiä energia- ja sähköratkaisuja, vähentämällä palvelujen keskittämistä ja siten matkustamista, järjestämällä tehokkaan jätehuollon ja kierrätyksen ja kouluttamalla henkilöstöään.

Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyshuollossa otetaan käyttöön taiteen prosenttiperiaate, jonka mukaan prosentti hankkeen budjetista käytetään kulttuuri- ja taidehankintoihin. Hankinnoissa suositaan paikallisia toimijoita. Kulttuurin läsnäoloa sosiaali- ja terveyspalveluissa edistetään suunnitelmallisesti myös yhteistyössä kuntien kanssa.

Asukkaiden tarpeita vastaava sosiaali- ja terveydenhuolto edellyttää, että valtio hoitaa oman vastuunsa. Alueiden toimintaedellytykset on turvattava. Valtion on turvattava riittävät taloudelliset resurssit, koulutetun henkilöstön saatavuus ja asukkaiden oikeuksia turvaava lainsäädäntö. Lisäksi valtion on huolehdittava tietojärjestelmien yhdenmukaisuudesta, laadusta ja turvallisuudesta. Hyvinvointialueiden itsehallintoa ei saa rajoittaa eikä toimintaa heikentää valtion liian yksityiskohtaisella määräilyllä.

Maakuntaveron käyttöönotosta päättää myöhemmin eduskunta. Hyvinvointialueiden maakuntavero on tarpeellinen, jotta päätöksentekovalta ei karkaa alueiden asukkailta ja heidän valitsemiltaan edustajilta. Ilman verotusoikeutta hyvinvointialueet ovat täysin valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksen alaisia. Tällöin aluevaaleissa valittujen päättäjien päätöksentekovalta ja toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajattuja. Päävastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta tulee silti olla jatkossakin valtiolla.