Vasemmistoliiton ensimmäisen kauden kansanedustaja, helsinkiläinen Suldaan Said Ahmed joutui tällä viikolla poikkeuksellisen törkeän häirinnän ja uhkailun kohteeksi. Said Ahmedille postitettiin hirttosilmukalle sidottu köysi eduskuntaan erittäin häiritsevän, rasistisen viestin kera. Virkavalta on tietoinen tapahtumasta.
Kansanedustajien häirintä ja pelottelu, jopa suorilla henkeen kohdistuvilla uhkauksilla vaarantavat demokratian toiminnan. On kestämätöntä, että poliitikot joutuvat pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Häirinnän käsittely vie aikaa ja voimavaroja siltä työltä, jota tekemään esimerkiksi kansanedustajat on valittu.
– Tämä vastenmielinen teko on vain osa siitä rasistista palautteesta sekä häirinnästä, jota olen politiikassa mukana ollessani saanut osakseni, Said Ahmed sanoo.
Useat kansanedustajat saavat jatkuvasti osakseen häirintää ja uhkailuja sisältäviä viestejä, joilla pyritään häiritsemään poliittista osallistumista.
Kyseessä ei ole yksittäistapaus. Useat kansanedustajat saavat jatkuvasti osakseen häirintää ja uhkailuja sisältäviä viestejä, joilla pyritään häiritsemään poliittista osallistumista. Viime vuonna tehdyn yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan afrikkalaistaustaiset suomalaiset kohtaavat rasismia arjessaan toistuvasti.
Erityisen satuttavalta Said Ahmedista tuntuu nyt lähetetyn häirintäpaketin rasismi.
– Se mitä sillä yritetään minulle sanoa on, että sinä et kuulu tänne. Jokainen Suomessa asuva ei-valkoinen tunnistaa tuon tavan koittaa alentaa meitä ja sulkea meitä ulos. Minulla on viesti teille rasistit: Me kuulumme tänne ja olemme osa suomalaista yhteiskuntaa halusitte tai ette, Said Ahmed sanoo.
Said Ahmed kertoo pohtineensa pitkään toisiko ylipäänsä tapauksen julkisuuteen. Todennäköisesti tekijän tarkoitus on ollut saada huomiota teolleen ja normalisoida rasistista uhkailua poliitikkoja kohtaan.
– Mietin, että on tärkeää näyttää myös julkisesti se, että tällaista tämä on. Tällaista joutuu edelleen Suomessa kohtaamaan 2020-luvulla. Haluan tehdä työtä sen eteen, ettei kenenkään lapsen tarvitsisi enää tulevaisuudessa kohdata tällaista, Said Ahmed sanoo.