– Tulevat eurovaalit ovat äärimmäisen tärkeät koko Euroopan kannalta. Seuraava europarlamenttikausi tulee olemaan ratkaiseva monien meille tärkeiden tavoitteiden näkökulmasta, Andersson totesi.
Europarlamenttivaaleissa ennustetaan vaalivoittoa laitaoikeistolle. Laitaoikeiston vastavoimaksi tarvitaan vahvaa vasemmistoa varmistamaan, että jokaisen oikeus elää ilman pelkoa, syrjityksi tulemista tai väkivaltaa toteutuu.
– Olemme nähneet, miten monissa maissa oikeisto hyökkää oikeusvaltioperiaatteita ja ihmisoikeuksia vastaan, ja yleensä se aloitetaan haavoittuvimmassa asemassa olevista ihmisistä, Andersson puhui tiedotustilaisuudessa.
Reilun talouden, rauhan ja ihmisoikeuksien, ilmastotoimien ja nuorten tulevaisuuden puolesta
Vaaliohjelmassaan vasemmistoliitto nostaa erityisesti nuoret esiin. Nuorten pahoinvointiin on löydettävä kestävät ratkaisut ja nuorten työllistymistä ja toimeentuloa on tuettava.
– Tarvitaan toimia koko EU:n tasolla nuorten mielenterveyskriisin torjumiseksi sekä taloudelliseen epävarmuuteen ja pätkätöihin puuttumiseksi. Meidän on tehtävä uskottavaa luonto- ja ilmastopolitiikkaa myös nuorten tulevaisuuden uskon vahvistamiseksi, Andersson korosti lauantaina.
Sota Ukrainassa ja Gazan hälyttävä tilanne vaativat EU:lta aktiivista roolia Ukrainan tukemisessa ja Israelin painostuksessa sotatoimien ja ihmisoikeusrikkomusten lopettamiseksi. Vasemmistoliitto vaatii asekaupan lopettamista sotaa käyvien ja ihmisoikeusloukkauksia tekevien maiden kanssa.
Suomen työmarkkinakriisi osoittaa, että ensi kaudelle tarvitaan myös työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikkeen oikeuksien puolesta taistelevia tahoja. Tehdyllä työllä on tultava toimeen, ja työntekijöiden asemaa on vahvistettava työelämän pelisäännöistä sovittaessa.
Vaaliohjelmassa vaaditaan, että veronkierto, rahanpesu ja veroparatiisit on saatava kuriin, sillä suuryritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verovälttely aiheuttaa Euroopassa satojen miljardien eurojen menetykset vuosittain. Vasemmistoliiton mukaan yhteiset varat on käytettävä varmistamaan, ettei kukaan putoa köyhyyteen peruselinkustannusten jatkaessa kohoamistaan.
Vasemmistoliiton mukaan ilmastonmuutos ja luontokadon pysäyttäminen vaativat EU:lta vielä vahvempaa ja tavoitteellisempaa ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa. Myös siksi siirtymän ilmastokestävään arkeen pitää olla reilu kaikille, joten pienituloisia, tukea tarvitsevia ja harvaan asutuilla alueilla asuvia ihmisiä on tuettava.
Vasemmistoliiton europarlamenttivaaliohjelmaan on kirjattu toimia, joita puolue edistäisi europarlamentissa ensi kaudella. Ohjelma löytyy kokonaisuudessaan vasemmistoliiton verkkosivuilta: vasemmisto.fi/eurovaaliohjelma.
Lisätietoja
Ruut Luukkonen
Vasemmistoliiton viestintäpäällikkö
ruut.luukkonen@vasemmistoliitto.fi
040 6655 331