Vasemmistoliiton puoluehallitus päätti keskiviikkona 21.5. jatkotoimenpiteistä alue- ja kuntavaaleissa kilpailevilla listoilla ehdolla olleiden jäsenten osalta.
Puolueeseen kuulutaan puolueyhdistysten kautta. Vasemmistoliiton sääntöjen mukaan puoluetta vastaan kilpailevan listan ehdokkaana oleminen on erottamisperuste puolueesta. Jos puolueyhdistys ei erota jäsentään, voidaan yhdistys erottaa puolueesta.
Puoluehallitus on aiemmin edellyttänyt puolueyhdistyksiä erottamaan kilpaileville listoille loikanneet jäsenensä. Kolme yhdistystä on jättänyt noudattamatta puoluehallituksen vaatimusta. Puoluehallitus päätti kokouksessaan 21.5., että puolueyhdistyksille annetaan mahdollisuus selvittää toimintaansa. Puoluehallitus käsittelee yhdistysten selvityksiä kesäkuussa ja päättää tuolloin, erotetaanko yhdistykset puolueesta. Nämä yhdistykset ovat Itä-Turun Vasemmistoliitto, Työn ja tutkimuksen vasemmistoyhdistys ja Kaerlan Naiset.
“On todella sääli, että nämä puolueyhdistykset eivät ole ryhtyneet toimiin kilpailevilla listoilla ehdolla olleiden jäsentensä suhteen. Kilpailevalle listalle vaaleissa ehdolle asettuminen on puolueen sääntöjen mukaan yksiselitteisesti kiellettyä. Valtaosassa tapauksia henkilö on jo eronnut puolueesta itse tai erotettu puolueyhdistyksensä toimesta. Tässä on nyt kyse siitä, että puolueen jäseniä kohdellaan sääntöjen suhteen yhdenvertaisesti, ja siksi prosessia joudutaan viemään eteenpäin, puoluesihteeri Anna Mäkipää toteaa.
”Kilpaileville listoille loikanneiden osalta kyse on enää 12 jäsenestä. Sijaiskärsijäksi joutuu noin 140 näiden yhdistysten jäsentä. He voivat olla yhteydessä vasemmistoliiton jäsenpalveluihin,” Mäkipää kertoo.