Va­sem­mis­to­lii­ton so­si­aa­li­tur­va­mal­li – koh­ti va­pai­den ih­mis­ten luot­ta­musyh­teis­kun­taa

Vasemmistoliiton sosiaaliturvamalli on hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 14.11.2018

Vasemmistoliiton sosiaaliturvamalli – kohti vapaiden ihmisten luottamusyhteiskuntaa (pdf)

Vasemmistoliiton sosiaaliturvamallin laskelmia (pdf)

Sisällys

Miksi uudistus tarvitaan?

Millaiselle Suomelle sosiaaliturvaa tehdään?

Mallin keskeiset periaatteet

Perustulon ympärille rakennettu perusturvajärjestelmä

Muutokset, jotka voidaan tehdä jo ensi hallituskaudella

Miksi uudistus tarvitaan?

Sosiaaliturvan tehtävänä on taata ihmisten toimeentulo silloin, kun he eivät syystä tai toisesta siihen itse kykene. Elämän vähimmäisedellytysten lisäksi sen pitäisi (yhdessä palvelujen kanssa) kattaa myös riittävät resurssit siitä irtaantumiseen. Tämä tarkoittaa, että ruuan ja suojan ohella on sosiaaliturvan mahdollistettava myös sellaisia asioita kuin työn etsiminen, liikkuminen, vuorovaikutus, sivistys sekä terveyden ja ihmissuhteiden ylläpito.

Sosiaaliturvan kolmas ulottuvuus on yhteiskuntarauhan ylläpito. Tulonsiirrot tasaavat varallisuutta eri ihmisryhmien ja etenkin elämänkaaren eri vaiheiden välillä, mikä osaltaan ylläpitää yhteiskunnan koheesiota. Jo tietoisuus turvaverkosta lisää elämänhallintaa ja kykyä ottaa riskejä koko väestön, myös työllään toimeen tulevien keskuudessa.

Nykyinen järjestelmämme ei täytä aukottomasti yhtäkään sosiaaliturvan lupauksista. Muutokset muualla yhteiskunnassa ovat johtaneet siihen, että tukijärjestelmät ja niiden kategoriat tunnistavat tosielämän tilanteita heikosti eivätkä siksi kykene vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Yhdessä tiukentuneen tukikontrollin ja sanktioiden kanssa kehitys on synnyttänyt byrokratian, jota kukaan ei enää hallitse ja joka tuottaa mielivallan kokemuksia.

Sosiaaliturva muodostuu monesta erillisestä etuudesta, joissa kussakin on omat ehdot, toimeentulorajat, laskurit ja velvoitteet, joiden yhteensovittaminen ja oikeellisuus ovat niin raskaasti tuen saajan vastuulla, että läheskään kaikki eivät prosessista selviä. Tilannetta pahentaa se, että perusturvaetuuksien tason jääminen jälkeen ja ehtojen tiukentuminen tuovat yhä enemmän ihmisiä raskaasti tarveharkintaisen ja byrokraattisen toimeentulotuen piiriin.

Nykyinen perustason sosiaaliturva kykenee hädin tuskin huolehtimaan siitä, että sen varaan joutuneet eivät näe nälkää. Vaikeasti ennakoitavana ja uusia työn muotoja huonosti tunnistavana se toteuttaa heikosti ajatusta ihmisten tukemisesta pois köyhyydestä. Sosiaalinen koheesio ja luottamus viranomaisiin ovat heikentyneet pienituloisimpien keskuudessa jo vuosia.

Tarvitsemme pikaisesti uuden sosiaaliturvan. Tässä työpaperissa kerrotaan, miten vasemmistoliitto sen toteutettaisi perustulon pohjalta, ja miksi.

Teksti jakautuu neljää lukuun. Niistä ensimmäinen tarkastelee sosiaaliturvan kehittämisen reunaehtoja ja toinen vasemmistoliiton sosiaaliturvamallin taustaperiaatteita. Kolmannessa esitellään vasemmistoliiton ehdotus Suomelle 2000-luvun sosiaaliturvaksi. Neljäs luettelee ne toimet, jotka on mahdollista toteuttaa jo seuraavan hallituskauden aikana.

Jotta teksti olisi vertailukelpoinen muiden puolueiden esitysten kanssa, keskitymme tässä vain työikäisen väestön sosiaaliturvan perusratkaisuun. Ulkopuolelle jäävät vanhuuseläkeiän saavuttaneet eläkeläiset ja lapsiperheiden järjestelyt. Paperi ei myöskään käsittele ansiosidonnaisten ja asumisen tukien muutostarpeita, sillä ne edellyttävät omat ohjelmansa.

Millaiselle Suomelle sosiaaliturvaa tehdään?

Toimeentulon turva on ihmisoikeus

Suomalainen sosiaaliturva nojaa viime kädessä perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Ne jättävät paljon tilaa poliittiselle harkinnalle, mutta asettavat kuitenkin eräitä reunaehtoja.

Perustuslaki edellyttää julkista valtaa takaamaan oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Välttämättömällä toimeentulolla ja huolenpidolla tarkoitetaan tulon ja palvelujen kokonaisuutta. Siihen kuuluvat esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta tarpeellisen ravinnon ja asumisen järjestäminen sekä välttämättömät terveyspalvelut ja lääkkeet.

Perustuslain turvaama välttämätön toimeentulo on ehdoton. Sitä ei siis voida evätä keneltäkään esimerkiksi siksi, että hän kieltäytyy osallistumasta johonkin työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen tai häneltä puuttuu oleskelulupa. Vähimmäisturvan tasoa ei ole euroissa määritelty, mutta tavallisimmin sen katsotaan olevan noin 60 %:a toimeentulotuen perusosasta. Tämän alle tuen taso jää tosin opiskelijoilla, joiden ainoana suurena yhteiskuntaryhmä edellytetään rahoittavan myös välttämätöntä toimeentuloaan lainalla.

Perustuslaki kuitenkin velvoittaa viranomaista turvaamaan vähimmäistasoa laajemmin toimeentuloa muun muassa työttömyyden ja sairauden aikana. Oikeus sosiaaliturvaan on kirjattu myös keskeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten Yhdistyneiden kansakuntien taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan sopimukseen. Euroopan neuvoston sosiaalinen peruskirja velvoittaa jäsenvaltioita toteuttamaan oikeutta sosiaaliturvaan tehokkaalla tavalla muun muassa pyrkimällä asteittain nostamaan sen tasoa.

Uuden sosiaaliturvan tulee toteuttaa vanhaa paremmin näitä oikeudellisia reunaehtoja. Se tarkoittaa, että

  • Sosiaaliturvassa on oltava vähimmäisosuus, jota ei voida evätä millään perusteella ja jonka suuruus riittää minimissään takaamaan välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon. Tämän osuuden pitää olla saatavissa lyhyellä varoitusajalla ja niin matalalla kynnyksellä, että kukaan ei jää sen ulkopuolelle esimerkiksi puutteellisten byrokratia-, kieli-, tai digitaitojen vuoksi.
  • Sosiaaliturvan perustaso ei voi laskea uudistuksen myötä
  • Sosiaaliturvan suunnittelussa ja toimeenpanossa tulonsiirrot ja palvelut ovat toisiaan täydentävä kokonaisuus.

Faktalaatikko: Perusturvan riittävyys

Perusturvan riittävyyttä on tarkasteltu mm. THL:n vuonna 2017 julkaisemassa raportissa ”Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017”. Arvioinnissa hyödynnetään minimibudjetteja, joissa määritellään, mitä hyödykkeitä kohtuullisen vähimmäiskulutuksen mukaiseen elintasoon tarvitaan ja mitä nämä hyödykkeet maksavat.

Vuoden 2017 raportissa minimibudjettiköyhyydessä arvioitiin elävän noin 471 000 henkilöä eli 8,7 prosenttia väestöstä. Minimibudjettiköyhyysraja on yksin vuokralla asuvalla 1078–1233 euroa kuukaudessa riippuen asuinpaikasta, ja omistusasunnossa asuvalla 811 euroa. Keskisuuressa kaupungissa yksin vuokaralla asuvan työttömän perusturva kattaa vain 73 prosenttia minimibudjetista.

Minimibudjettiköyhyys on yleisintä työttömillä sekä muilla työelämän ulkopuolisilla henkilöillä, joista noin kolmannes asuu minimibudjetilla mitaten köyhissä kotitalouksissa. Myös opiskelijoista lähes kolmannes elää minimibudjettiköyhyydessä.


Työn murros rapautti sosiaaliturvan

Työmarkkinoita muokkaavat parhaillaan monet päällekkäiset ja limittäiset trendit. Teolliset työpaikat vähenevät ja palvelusektori kasvaa. Työmarkkinoiden polarisaatio on hoikistanut keskiluokkaa ja lisännyt matalapalkkaisen palvelutyön sekä korkeasti palkatun asiantuntijatyön osuutta. Digitaaliset teknologiat ja tekoäly luovat ja muokkaavat ammatteja.

Murrosta vahvistaa edelleen työn irtoaminen perinteisestä kokoaikaisesta palkkatyötyösuhteesta. Tähän ilmiöön liittyvät nollasopimukset, päällekkäiset vuokratyö- ja osa-aikatyösopimukset, keikkatyö sekä itsensätyöllistäjien määrän nopea kasvu. Suurelle joukolle suomalaisia toimeentulo muodostuu jo nyt erilaisista palkkatulojen, ei-työsuhteisten työtulojen, pääomatulojen ja tulonsiirtojen yhdistelmistä.

Vanhan tulonsiirtojärjestelmän tarkoituksena oli taata ihmisille toimeentulo silloin, kun ansiotyötä ei ole tai henkilö ei pysty sillä itseään elättämään. Se on laadittu oletukselle siitä, että ihminen kuuluu kerrallaan vain yhteen kategoriaan (opiskelija, palkansaaja, yrittäjä, eläkeläinen jne.) ja liikkuminen kategoriasta toiseen on verkkaista. Se ei selviä nykyisestä tilanteesta, jossa erilaiset tulonsiirrot ja tulomuodot sekoittuvat.

Sosiaaliturvajärjestelmän näkökulmasta ongelmana ei ole vain kategorioiden moninaisuus, vaan myös niiden liikkuvuus ja limittyminen: kun ihmiset puikkelehtivat palkansaajan, yrittäjän, opiskelijan, sairaan, työttömän, vanhemman ja omaishoitajan rooleissa, syyperusteinen järjestelmä ei jaksa juosta perässä, vaan aiheuttaa epävarmuutta ja byrokratialoukkuja. Ehdollisimpien etuuksien varassa eläviä se kannustaa välttämään lyhyitä työkeikkoja, sillä sotkuisen byrokratian oloissa ansiotyöstä tulee usein toimeentuloriski.

Uuden sosiaaliturvan on pelattava yhteen uusien työmarkkinoiden kanssa. Tämä tarkoittaa ainakin, että

  • Tunnustetaan, että useimmat ihmiset kuuluvat samanaikaisesti moneen sosiaaliseen kategoriaan ja monien toimeentulo koostuu sekä tulonsiiroista että erimuotoisista työ- ja varallisuustuloista. Jotta sosiaaliturva tarjoaisi tässä tilanteessa vakautta ja elämänhallintaa, on järjestelmän oltava yksinkertainen ja ennakoitavissa.
  • Tunnistetaan, että merkittävä osa sosiaaliturvan kannustinongelmista liittyy raskaaseen byrokratiaan, joka ainakin osin johtuu etuuksien vastikkeellisuudesta. Uuteen sosiaaliturvaan ei tule luoda vastaavia, yrittämistä ja lyhytaikaisia keikkatöitä lannistavia mekanismeja.
  • Tiedostetaan, että työmarkkinoiden pirstaloituminen on omiaan myös heikentämään työntekijöiden neuvotteluasemaa ja sitä kautta työehtoja. Uuden sosiaaliturvan on oltava niin kattava, että ihmisillä on varaa kieltäytyä kohtuuttomista työehdoista.

Myönteinen ihmiskäsitys

Sosiaaliturvan uudistamisessa ydinkysymys on, uskommeko yhteiskuntaan, joka rakentuu vapaiden yksilöiden sisäiselle motivaatiolle – vaiko yhteiskuntaan, joka tarkkailee ja rankaisee kansalaisiaan kuvitellun laiskuuden kitkemiseksi. Vasemmistoliiton mielestä Suomi on valmis luottamaan asukkaisiinsa.

Suomalaista sosiaalipolitiikkaa on hallinnut 1990-luvulta asti moralistinen aktivointipuhe. Työttömyysturvasta on tehty vastikkeellisempaa ja sanktiot ulotettu koskemaan myös toimeentulotukea. Valittu kontrollin politiikka on työntänyt kymmeniä tuhansia ihmisiä pelkän toimeentulotuen varaan, vaikka hyvin tiedetään, että sieltä työllistyminen on kaikkein vaikeinta. Jatkuva toimeentulon niukkuus ja epävarmuus myös tuottavat stressiä, joka tutkitusti heikentää päätöksentekokykyä ja ylläpitää köyhyyttä.

Kun ihmisiä ohjataan rangaistusten uhalla, järkevien työvoimapalvelujen rinnalle kasvaa väärin suunniteltuja tai kohdennettuja toimintoja, jotka eivät edistä vaan jopa hidastavat tavoitteena olevaa työllistymistä tai kuntoutumista.

Vasemmistoliiton ihmiskuva on myönteinen. Terve ihminen luonnostaan toimii ja pyrkii edistämään oman ja yhteisönsä hyvinvointia. Se mitä kontrollilla ja pakoilla turhaan yritetään, syntyy mahdollisuuksien yhteiskunnassa ilman patistelua: ihminen on kykenevä ja halukas kantamaan vastuuta, kunhan kenenkään taakka ei kasva kohtuuttomaksi. Vaikka aina esiintyy myös vapaamatkustajuutta, sitä hillitään tehokkaimmin mahdollistamalla ja ottamalla mukaan, ei kontrollilla ja leimaamisella.

Uuden sosiaaliturvan on tuettava ihmisten autonomiaa. Se edellyttää, että:

  • Ymmärretään, että poliittiset päätökset perustuvat oletuksiin ihmisten käyttäytymisestä, mutta että vaikutussuhde kulkee molempiin suuntiin – epäluottamuksen ja kontrollin politiikalla tuotetaan vapaamatkustajuutta ja murennetaan yhteisöllisyyttä. Sosiaaliturva on rakennettava siten, että se antaa jokaiselle tilaa toimia itsensä ja yhteisön eduksi.
  • Tunnistetaan perustoimeentulon niukkuuteen liittyvä stressi, joka kaventaa tulevaisuushorisonttia ja heikentää elämänhallintaa. Luottamus siihen, että toimeentulo on turvattu epäonnen kohdatessa lisää paitsi hyvinvointia, myös uskallusta ottaa riskejä esimerkiksi työpaikan vaihdoksen, uuden alan opiskelun tai yrittäjyyden aloittamisen muodossa.

Mallin keskeiset periaatteet

Vastikkeettomuus

Vastikkeellisuus tarkoittaa, että tulon saadakseen on ihmisen täytettävä joitakin ehtoja. Nykyjärjestelmässä hyvä esimerkki vastikkeellisuudesta on työttömän velvollisuus osallistua erilaisiin työvoimapalveluihin. Koska vastikkeellisuus vaatii kontrollia, se myös tyypillisesti kasvattaa byrokratiaa, mikä taas sakeutuessaan lisää turvattomuutta.

Vasemmistoliiton mielestä vastikkeellisuus kuuluu työmarkkinoille, joissa ihmiset myyvät työvoimaansa vastiketta (yleensä palkkaa) vastaan. Sosiaaliturvan tehtävänä on täyttää niitä kohtia, joissa vastikkeellinen toiminta ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Siksi perusturvan tulee olla vastikkeetonta.

Universalismi

Universalismilla tarkoitetaan yhtäläisesti kaikille maksettavaa tulonsiirtoa tai kaikkien käytettävissä olevaa palvelua. Sen vastakäsitteenä mainitaan usein syyperustaisuus, jossa etuuden saamisen ratkaisee henkilön kuuluminen siihen oikeutettujen kategoriaan (työttömyys, opiskelu, sairaus jne.) tai sellaiseen kategoriaan, jossa oikeutta etuuteen on rajattu (palkansaaja, yrittäjä jne.). Syyperustaisten järjestelmien heikkoutena on, että ihmiset usein kuuluvat moneen tulonsiirtojen kannalta merkitykselliseen kategoriaan samanaikaisesti tai liikkuvat niiden välillä. Tämä synnyttää epäselviä tilanteita, viranomaismielivaltaa ja byrokratiakitkaa.

Vasemmistoliitto kannattaa perusturvan järjestämistä universaalilta pohjalta. Kun kaikki saavat saman etuuden, ei synny väliinputoajia eikä ihmisten tarvitse raportoida Kelaan, TE-toimistoon tai muulle viranomaiselle jokaista elämäntilanteen muutosta vain saadakseen suurin piirtein saman rahan eri nimellä.

Universaalit etuudet yleensä rahoitetaan (progressiivisella) verotuksella, jolloin hyvin ansaitsevat eivät hyödy niistä nettomääräisesti lainkaan. Hekin kuitenkin hyötyvät ennakoitavan sosiaaliturvan luomasta yhteiskunnallisesta vakaudesta ja byrokratiakustannusten alenemisesta.

Demokratiassa universalismi on myös paras tae sille, että järjestelmän resursseista ja ihmisten reilusta kohtelusta pidetään huolta. Kun kaikki ovat saman turvaverkon piirissä, sitä ei päästetä rapautumaan tai toimimaan vastoin kansalaisten etua.

Kannustavuus

Kannustavuudella viitataan sosiaaliturvan oletettuihin käyttäytymisvaikutuksiin. Huolta voidaan kantaa esimerkiksi siitä, tekeekö liian hyvätasoinen sosiaaliturva töihin menon kannattamattomaksi, koska saman rahan saa menemättäkin.

Lapsettomissa kotitalouksissa ei perusturvaetuuksiin nykyiselläänkään liity vakavia euromääräisiä kannustinloukkuja, muutamia erityisryhmiä lukuun ottamatta. Työttömyysturvan suojaosan ja soviteltavuuden ansiosta tuo ansiotyö lähes poikkeuksetta enemmän euroja kuin sen tekemättä jättäminen. Sen sijaan toimeentulotukea saavan työttömän efektiivinen marginaaliveroaste voi olla jopa 100 prosenttia, jolloin työttömän tulot eivät lisääntyisi lainkaan.

Huomattavasti keskeisempi kannustinloukku on kuitenkin sekava ja paljon harkinnanvaraisuutta sisältävä sosiaaliturvabyrokratia. Järjestelmän monimutkaisuuden vuoksi lähes mikä tahansa työllistymisyritys voi johtaa tukien katkaisuun ja kuukausien selvittelyprosessiin. Erityisen vaikeassa asemassa ovat itsensätyöllistäjät, jotka kärsivät yritystoiminnan kokoaikaisuutta koskevista mielivaltaisista tulkinnoista ja liukuvat helposti koko järjestelmän ulkopuolelle.

Nykyiseen perus- ja vähimmäisturvajärjestelmään verrattuna perustulo laskisi efektiivisiä veroasteita merkittävästi, mutta sen suuri lupaus liittyy byrokratialoukkujen purkamiseen. Perustulo helpottaa myös yritystoiminnan käynnistämistä ja tekee nykyisestä kankeasta starttirahajärjestelmästä automaattisen: aloittavan yrittäjän toimeentulo turvataan ilman viiveitä ja taloudellisesti heikkoina aikoina perustulo voi kompensoida yrittäjätulon laskua.

On siis todennäköistä, että perustulon myötä aikaisempaa useampi uskaltautuu kokeilemaan lyhyitäkin työkeikkoja tai omaa yritysideaa. Sosiaaliturvan kannustavuus tulee kuitenkin nähdä ansiotyötä laajempana asiana: kun ihmiset eivät joudu taistelemaan byrokratian kanssa, vapautuu resursseja opiskeluun, harrastamiseen, läheisistä huolehtimiseen ja kaikenlaiseen muuhun hyvinvointia lisäävään toimintaan.


Faktalaatikko: Sosiaaliturvan kannustinloukut

Kannustinloukulla tarkoitetaan yleisesti tilannetta, jossa työn tekeminen ei ole kannattavaa. Kyse voi olla tuloloukusta, jossa ansiotyössä oleva ei saa lisätyöstä mainittavaa taloudellista hyötyä tai työttömyysloukusta, jossa työttömän ei ole taloudellisesti kannattavaa työllistyä. Taloudellisten tekijöiden lisäksi kannustinloukun voi aiheuttaa byrokratialoukku eli työmarkkinoille hakeutumista vaikeuttavat hallinnolliset jäykkyydet, jotka liittyvät tyypillisesti etuuksien maksamiseen.

Työttömyysloukusta puhutaan silloin kun työllistymisveroaste on 80 prosenttia tai suurempi.
Työllistymisveroasteen ollessa 80 prosenttia henkilön käytettävissä olevat tulot kasvavat vain 20 senttiä tienattua euroa kohti. Työllistymisveroasteen laskennassa otetaan huomioon bruttotulot, verot ja veroluonteiset maksut, poistuvat etuudet ja tulosidonnaiset palvelumaksut.

Suomessa työllistymisveroasteet työttömyydestä kokopäivätyöhön ovat keskimäärin noin 55 ja 70 prosentin välillä (Kotamäki 2014). Erityisryhmissä, kuten yksinhuoltajilla, työn vastaanottamisen kannustimet voivat kuitenkin olla huomattavasti tätä heikompia. Tällaisia tilanteita aiheuttavat erityisesti toimeentulotuki ja useampien eri järjestelmien, kuten eri etuuksien ja varhaiskasvatusmaksujen, yhteisvaikutus.


Perustulon osinkoluonne

Nykyiset mittarit tunnistavat vain osan siitä vauraudesta, jotka yhteiskunnassa syntyy joka päivä. Ei ole mahdollista tai järkevää mitata kahden leikki-ikäisen lapsen ystävyyttä, vaikka juuri siinä kehittyvät monet työelämän ydintaidot. Mihinkään eivät kirjaudu isoäitien paistamat piirakat ja metsistä noukkimat marjat, vaikka ne helpottaisivat merkittävästi ruuhkavuosia elävän perheen taloudenpitoa. Edelleen jää kirjaamatta se nuorten keskinäisessä kanssakäymisessä toteutettu kielen tuotekehittely, jolla mainostoimistot ovat tahkonneet miljoonia. Samalla tavoin tunnistamatta jää se ihmiskunnan historian aikana kasaantunut tieto, osaaminen ja teknologinen perintö, jolle esimerkiksi digitalisaatio ja muu tuotannon tehostuminen perustuu.

Poliittisessa keskustelussa vaurauden syntymistä kuvataan usein kakkuna, joka leivotaan yrityksissä ja jaetaan julkisella sektorilla palveluina tai tulonsiirtoina. Vertauskuva jättää huomiotta, että yritystoiminta tosiasiassa nojaa moniin julkisesti rahoitettuihin tekijöihin: koulutettuun terveeseen työvoimaan, vakaaseen oikeusjärjestelmään ja perustutkimukseen. Julkisen ja yksityisen sektorin välillä siis suinkaan ole kyse elättäjästä ja elätistä, vaan yhteistoiminnasta.

Meillä on siis paljon erilaista yhteisvaurautta, jonka taloudellinen merkitys on ilmeinen, vaikka sen hyödyntäjä ei siitä mitään maksaisi. Tästä syystä arvon synty on kollektiivinen ja hankalasti jäljitettävä prosessi, josta vain osa tapahtuu vaihtosuhteisena työnä.

Kun kaikkea arvoa ei ole mahdollista palauttaa sille, jonka työstä se on peräisin, on oikeudenmukaista jakaa osa siitä yhteisön jäsenten kesken tasan. Siten kaikille jaettava universaali tulonsiirto voidaan sosiaalietuuden ohella ymmärtää myös ”kansallisena osinkona”, osuutena yhteisvauraudesta.


Faktalaatikko: Alaskan pysyvän rahaston osinko

Alaskassa on vuodesta 1982 alkaen maksettu jokaiselle osavaltiossa vähintään vuoden asuneelle henkilölle vuosittainen osinko Alaskan pysyvästä rahastosta (Alaska Permanent Fund). Osinko maksetaan vastikkeetta niin lapsille kuin aikuisille ja sen suuruus on vaihdellut tyypillisesti noin 1000-2000 dollarin välillä. Vuonna 2018 osinkoa maksettiin 1600 dollaria henkilöä kohti.

Alaskan pysyvä rahasto on osavaltion öljytuloihin perustuva julkisesti omistettu investointirahasto, jonka maksamaa universaalia osinkoa on käytetty usein esimerkkinä olemassa olevasta perustulomallista. Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen (Jones & Marinescu 2018) mukaan mallin käyttöönottaminen on lisännyt hieman osa-aikatyötä, eikä sillä ole ollut vaikutusta kokonaistyöllisyyteen.


Perustulon ympärille rakennettu perusturvajärjestelmä

Perustulo ja täydentävät etuudet

Perustulojärjestelmässä kaikille täysi-ikäisille maksetaan säännöllisesti ja vastikkeetta rahaa toimeentuloa varten. Vasemmistoliitto tavoittelee vähintään 800 euron suuruista perustuloa, jolloin summa riittäisi korvaamaan nykyiset perusturvaetuudet ja perustoimeentulotuen.

Perustulo korvaisi suoraan työmarkkinatuen, peruspäivärahan, vanhuuseläkeikää edeltävän kansaneläkkeen, perustason sairaus- ja vanhempainrahat, kotihoidontuen, opintorahan sekä yrittäjien starttirahan. Sen rinnalla säilyisivät kuitenkin alkuvaiheessa asumistuki sekä joitakin syyperusteisia etuuksia, kuten vammaisetuudet. Lisäksi ansiosidonnaisia etuuksia maksettaisiin niiltä osin kuin ne ylittävät perustulon tason.

Toimeentulotuki varattaisiin sosiaalityön välineeksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen säilyttämistä, jotka myönnettäisiin osana sosiaalityötä. Poistetaan lääkekorvausten alkuomavastuu ja luodaan tulorekisteriin perustuen sähköinen korvausmalli, jolla tulottomien ja pienituloisten lääkkeiden hankinta turvataan.

Uutena sosiaalityön välineenä ulotetaan sosiaalinen luototus koko maahan.

Rahoitus

Perustulon ympärille rakentuva järjestelmä edellyttää merkittäviä muutoksia useimpiin tulonjakojärjestelmän osiin – verotukseen, sosiaaliturvamaksuihin, sosiaalietuuksiin ja rahastoihin. Näin laajassa uudistuksessa edes staattisten talousvaikutusten laskeminen on hankalaa. Lisäksi muutoksilla on merkittäviä käyttäytymisvaikutuksia, joita emme pysty edes ennakoimaan.

Yhtä ja toista voidaan kuitenkin sanoa. Eri perustulomallien vaikutuksia on analysoitu esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen vuonna 2016 julkaisemissa mikrosimulaatiolaskelmissa. Niiden mukaan 800 euron perustulo olisi rahoitettavissa 52,5 prosentin tasaveroasteella, joka koskisi sekä ansio- että pääomatuloja. Koska perustulon verottomaan osaan yhdistettynä tasavero käyttäytyisi pitkälti progressiivisen veroin tavoin, käytännössä ansiotulojen verotus pysyisi muissa tuloryhmissä suurin piirtein ennallaan, mutta laskisi pienimmissä tuloissa.

Vasemmistoliiton mallissa perustulo rahoitettaisiin pääosin verottamalla sen ylittäviä tuloja progressiivisella tuloverolla, joka ei kasvattaisi mainittavasti kenenkään nettoveroastetta suhteessa nykyisen ansiotuloverotuksen tasoon. Tavoitteena on, että yhdessä asumistuen perusomavastuukaavan loivennuksen kanssa nousisi efektiivinen veroaste enimmilläänkin 60 prosenttiin. Vaikka nimellinen veroaste nousisi, kenenkään pieni- tai keskituloisen ansiotulonsaajan käytettävissä olevat tulot eivät laskisi. Niiltä osin kuin pääoma- ja ansiotulot yhdistävä tulovero ei riittäisi kattamaan kuluja, sitä täydennettäisiin hiiliverolla.

Palvelut osana sosiaaliturvauudistusta

Kun vastikkeellisen järjestelmän pyörittämiseen ja kansalaisten kontrollointiin kuluneita resursseja vapautetaan, jää tilaa paremmille palveluille.

Vapaaehtoisuuteen perustuvat työvoimapalvelut eroavat merkittävästi nykyisestä. Kun ihmisiä ei voida pakottaa työvoimapalveluihin, niiden mielekkyys on perusteltava myös työttömille, mikä jo itsessään lisää toiminnan tehokkuutta. Uudessa järjestelmässä palveluihin toisaalta uskaltavat hakeutua myös ihmiset, jotka eivät ole varmoja jaksamisestaan tai palvelun sopivuudesta.

Suurin osa ihmisistä tekee arjessa jotakin itseään ja yhteisöään hyödyttävää, vaikka viranomainen ei koko ajan seisoisi vieressä vahtimassa. Usein tämä omaehtoinen toiminta tavoittaa sellaisia heikkoja signaaleja ja muutostrendejä, joihin viranomainen herää vasta paljon myöhemmin. Siksi ei ole mitään syytä rajoittaa työttömien omaehtoista opiskelua, harrastamista ja kansalaisaktivismia.

Työvoimapalvelujen ydintoimintaa ovat työnvälitys ja työuran tukeminen. Jatkossa näistä jälkimmäisen osalta korostuvat neuvonta ja omaehtoisen toiminnan tuki. Osana uudistusta säädetään kaikille (ei siis vain työttömille) subjektiivinen oikeus opinto- ja uraohjaukseen.

Viranomaisen tarjoamat työvoimapalvelut on kohdistettava vapaaehtoispohjalta niitä tarvitseville. Niiden tehtävänä on täydentää ihmisten omaehtoista toimintaa niiltä osin kuin se ei tuota julkisen vallan näkökulmasta tarpeellisia prosesseja ja oppimista. Vähintään päivän kestävistä viranomaisen järjestämistä koulutuksista ja palveluista maksetaan osallistujille kulukorvaus.

Kaikki tarvitsevat eivät löydä omin avuin palvelujen piiriin, eivät nykyisin eivätkä todennäköisesti tulevaisuudessakaan. Siksi etsivää sosiaalityötä on vahvistettava ja sen toimintaa integroitava myös osaksi TE-palveluja.

Muutokset, jotka voidaan tehdä jo ensi hallituskaudella

Tehdään oikea perustulokokeilu

Nykyisen hallituksen perustulokokeilu kuihtui resurssien puutteen ja seurannan myöhästyneen suunnittelun vuoksi kokeiluksi lapsettomien työttömien kannusteista. Ajatus kokeilusta on itsessään kuitenkin tärkeä, ja ennen varsinaista perustuloon siirtymistä on viisasta sellainen toteuttaa.

Perustulokokeilusta päätettäessä on huomioitava seuraavat seikat:

  • kokeiluryhmän on vastattava suomalaista työikäistä väestöä, ei jotakin sen alakategoriaa
  • kokeiluasetelman on muistutettava mahdollisimman pitkälle kokeiltavaa mallia – tämä tarkoittaa, että mukana tulee olla myös esimerkiksi verovaikutukset
  •  kokeillaan erilaisia perustulomalleja perustuslain sallimissa puitteissa
  • yhteisövaikutusten havainnoimiseksi kokeiluun valikoidaan satunnaisotannan lisäksi myös ainakin yksi alue, jolla kaikki asukkaat osallistuvat kokeiluun
  • kokeilun seuranta ja arviointi suunnitellaan samanaikaisesti kokeiluasetelman rakentamisen kanssa – työllisyysvaikutusten lisäksi on arvioitava laajasti perustulon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia sekä ihmisten kokemuksia järjestelmän legitimiteetistä.

Yhtenäistetään perusturvaetuudet

Ensimmäisenä askeleena kohti perustuloa työmarkkinatuki, peruspäiväraha, vanhuuseläkeikää edeltävä kansaneläke, perustason sairaus- sekä vanhempainpäivärahat, kotihoidontuki, opintoraha ja yrittäjien starttiraha yhdistetään yhdeksi perusturvaetuudeksi, joka sidotaan elinkustannusindeksiin. Samalla elinkustannusindeksin laskentaperusteita päivitetään siten, että se huomioi pienituloisten kulutusrakenteen ja todellisen hintakehityksen.

Uudistuksen myötä perusturvaa maksetaan kaikille, jotka täyttävät jonkin edellä luetellun syyperusteisen etuuden kriteerit. Yhtenäistettyjen etuuksien maksatusta voidaan automatisoida tulorekisterin avulla. Mikäli henkilö ei täytä mitään niistä mutta on vailla tuloja, on hänellä oikeus toimeentulotukeen.

Toimeentulotuen tarvetta pyritään vähentämään perusturvan tasoa korottamalla. Tulevalla vaalikaudella Vasemmistoliitto tavoittelee perusturvan tason korottamista 800 euroon kuukaudessa.

Subjektiivinen oikeus opinto-ohjaukseen

Työvoimapoliittiset karenssit ja muut rangaistuselementit lakkautetaan. Mikäli henkilö ei täytä työttömyysturvan edellytyksiä, voidaan maksatus kuitenkin keskeyttää, kunnes ehdot jälleen täyttyvät. Työttömyysturvan ehtona on, että henkilö on työmarkkinoiden käytettävissä ja päivittää työllistymissuunnitelmaansa asianmukaisesti. Palvelusta kieltäytymistä, työstä irtisanoutumista tai omaehtoista harrastus- ja opintotoimintaa ei siten tulisi tulkita esteeksi työn hakemiselle, ellei niistä seuraa kieltäytymistä tarjotusta työstä.

TE-toimistojen ja Kelan tavoitettavuutta on parannettava niin, että laiminlyöntien ja väärinymmärrysten selvittely onnistuu reippaasti puolin ja toisin, jotta maksatusta päästään jatkamaan.

Kaikki opiskelu ja kansalaistoiminta on vapautettava työttömyysturvakontrollista. Työttömyysturvan ehtona on, että henkilö pysyy työmarkkinoiden käytettävissä – mikäli työtä ei löydy, on hänen vain järkevää käyttää aikansa itsensä ja lähiyhteisöjen kehittämiseen.

Säädetään subjektiivinen oikeus opinto-ohjaukseen tukemaan ihmisten omaehtoista opiskelua ja muuta osaamisen päivittämistä.

Vahvistetaan etsivää sosiaalityötä ja otetaan sosiaalinen luototus käyttöön koko maassa.