Teol­li­suus­po­liit­ti­nen oh­jel­ma

Visiot ilman konkreettisia suunnitelmia eivät johda mihinkään. Tarvitsemme konkreettisia ratkaisuja reilun siirtymän ja uuden kotimaisen teollisuuden toteuttamiseksi. Ehdotamme julkisen sektorin keskittymistä tiettyihin teollisuuden klustereihin eli keskittymiin, uusia instituutioita siirtymäpolitiikan toteuttamiseksi ja julkisen rahoituksen suuntaamista teollisuuden kehittämiseen sekä budjettisääntöjen muokkaamista julkisten investointien mahdollistamiseksi nykyistä paremmin.

Luonnonvarojen kokonaiskäytön on laskettava globaalisti. Siksi tarvitaan luonnonvarojen tehokkaampaa hyödyntämistä ja korkeamman jalostusasteen tuotteita. Edistyksellisen valtion teollisuuspolitiikan ja teollisuuden omien tavoitteiden yhdistäminen synnyttää paljon uutta työtä. Suomella on kansainvälisesti vertailtuna erinomaiset kyvyt toteuttaa hallittu ja kestävä siirtymä. Jatkuvasta ja rajattomasta talouskasvusta talouspolitiikan ensisijaisena tavoitteena tulee luopua, ja tilalle on asetettava taloudellinen tasa-arvo ja ekologisesti kestävä hyvinvointi. Yhteiskunnan ja talouden kehitystä on mitattava monipuolisesti muillakin mittareilla kuin bruttokansantuotteen kasvulla.

Teollisuuden harjoittamisen on tulevaisuudessa perustuttava kiertotalouteen. Teollisissa prosesseissa, joissa jätteestä tehdään uutta raaka-ainetta, on suuria taloudellisia potentiaaleja. Teollisessa tuotannossa on maksimoitava raaka-aineiden uusiokäyttö ja kierrätys, minimoitava jätteen määrä sekä mahdollistettava jätejakeiden uusiokäyttöä ja minimoitava neitseellisten raaka-aineiden käyttöä. Näin saadaan vähennettyä neitseellisten luonnonvarojen käyttömäärää, mikä on nykytilanteessa välttämätöntä. Esimerkiksi kemianteollisuudella on tässä iso rooli. Kiertotalous kattaa jätteiden uusiokäytön lisäksi myös panostukset tuotteiden pitkäikäisyyteen ja korjattavuuteen.

Teollisuuden siirtymän toteuttaminen edellyttää investointeja ja vaatii paljon kehitystyötä sekä uusien ratkaisujen skaalaamista massakäyttöön. Vihreän teollisuuden strategian vaatimuksena ei siis voi olla lyhyen aikavälin taloudellinen tuotto, vaan ilmastokriisin ratkaiseminen sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, mikä mahdollistaa teollisen tuotannon kehittymisen ja teollisten työpaikkojen säilymisen Suomessa. Samalla voidaan pyrkiä laajentamaan suomalaisen teollisuuden markkinaosuuksia kehitteillä olevien uusien ratkaisujen osalta. Investointien kasvattaminen lisää työn kysyntää.

Niiltä osin kun siirtymä ei tapahdu markkinoilla, tulee valtion toimia muutoksen katalyyttinä ja suunnannäyttäjänä. Markkinalogiikka suosii usein olemassa olevia tuotantorakenteita, kun taas valtio voi ohjata kehitystä tieteellisin ja demokraattisin perustein.

Suomen teollisuuden suurimmat haasteet reilun siirtymän näkökulmasta ovat metsien ja maaperän kestävä käyttö, terästeollisuuden päästöjen hillitseminen ja energiasektorin uudelleenrakennus. Nykyisillä teknologioilla loputon sähkön käyttökään ei ole kestävää, mutta kestävästi toteutettuna sähköistäminen on nykyisen siirtymästrategian edellytys. Onnistuneen teollisuuspolitiikan ja teollisuuden sähköistämisen edellytyksenä on sähkön tuotannon merkittävä lisääminen. Tämä vaatii investointeja uusiutuviin energiamuotoihin, erityisesti tuulivoimaan, koko Suomessa.

Vasemmistoliiton teollisuuspolitiikka tukee ja ajaa aktiivisesti ylös kestävän teollisuuden klustereita. Nämä panostukset turvaavat teollisuuden aseman Suomessa tulevaisuudessakin. Samalla kannetaan vastuuta: kehittämällä teollisuuden kestäviä tuotantomenetelmiä estetään niin sanottua hiilivuotoa. Toisin sanoen panostamme kustannustehokkaiden puhtaiden ratkaisujen kehittämiseen sen sijaan, että suuripäästöinen tuotanto tapahtuisi matalamman sääntelyn maissa. Hiilivuotoa tulee estää myös hiilitulleilla EU:n tasolla.

Siirtymään ei ole kohdistettu riittävästi julkista rahoitusta. Teollisuuden siirtymän pääasiallisia poliittisia välineitä ovat tähän mennessä olleet verotus ja päästökauppa. Nämä työkalut ovat kuitenkin riittämättömiä kestävän siirtymän toteuttamiseen, ja molemmat keinot johtavat paikoittain nopeaan hintojen kallistumiseen. Tätä on kutsuttu hiilishokkidoktriiniksi, ja siitä kärsivät eniten vähävaraiset niin maailmanlaajuisesti kuin vauraampien maiden sisällä. Shokkihoidolla saattaa olla kestämättömien sosiaalisten seurausten lisäksi yhteiskuntarauhaa heikentävä vaikutus. Shokkihoidon välttämiseksi tarvitaan lisää julkista rahoitusta ja julkista tuotantoa, jotta kestäviä vaihtoehtoja saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön. Yksityiselle sektorille on asetettava velvoitteita, jotka ohjaavat sitä kestävään suuntaan.

Teollisuuden monipuolistamisen tulee olla teollisuuspolitiikan keskeinen tavoite. Teollisuudessakaan ei kannata laittaa kaikkia munia yhteen koriin: monipuolinen elinkeinorakenne kestää kriisejä paremmin, palautuu niistä helpommin sekä lisää huoltovarmuutta. Kriisit kohtelevat eri aloja ja yrityksiä eri tavoin. Monipuolisessa elinkeinorakenteessa on suurempi mahdollisuus, että isku ei osu yhtä lailla kaikkiin. Teollisuuden monipuolistaminen ei tarkoita olemassa olevan tuotannon alasajoa. Usein uusia kestäviä ratkaisuja ja teollisia tuotteita on helpompi kehittää olemassa olevan tuotannon päälle ja kylkeen. Monipuolinen teollisuus on tärkeää myös huoltovarmuusnäkökulmasta. Suomesta on yrityskauppojen myötä hävitetty teollista huoltovarmuutta.

Vasemmistoliiton teollisuuspolitiikan tavoitteena on vastata ihmisten tarpeisiin. Monipuolistaminen tarkoittaa siis myös työskentelyn eri muotojen monipuolistamista. Teollisuuspolitiikkamme synnyttää lisää työpaikkoja perinteisten työsuhteiden muodossa, ja samalla tuemme myös ihmisten kestävää, oma-aloitteista toimintaa. Teollisuuden mielletään perinteisesti tapahtuvan suhteellisen suurissa yksiköissä. Tavoitteenamme on mahdollistaa entistä paremmin esimerkiksi pienteollisuuden toimintaa, jossa työntekijät voivat kokea vahvempaa omistajuutta.

Teollisuuspolitiikan kannalta ensiarvoisen tärkeitä ovat myös säännöt, jotka ohjaavat teollisuuden tuotantoa ja teollisuustuotteiden kulutusta. Esimerkiksi voidaan ottaa rakentamisen päästöt. Jos rakentamisen päästöille asetetaan rajoitteita, kasvaa esimerkiksi vähähiilisempien materiaalien kysyntä. Korkeapäästöiselle betonille on ollut olemassa erilaisia vaihtoehtoja jo pidemmän aikaa, mutta niiden tuotanto ei ole laajentunut. Vähähiilisen betonin kasvaneen kysynnän takia betoniteollisuus kehittyy tällä hetkellä kuitenkin nopeasti ja löytää uusia ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Vastaavia kehityskulkuja voidaan vauhdittaa asettamalla suurille teollisuustuotteiden kuluttajille vahvempia juridisesti sitovia kestävyysvaatimuksia sellaisissa tapauksissa, joissa vaihtoehtoja on jo olemassa. Näin päästään eroon kestämättömästä kulutuksesta.

Vasemmistoliiton teollisuuspolitiikan yleisiä tavoitteita

• On huolehdittava, että strategiset panostukset kestävään teollisuuteen jakautuvat suurelle joukolle toimijoita ja että ne monipuolistavat elinkeinorakennetta.
• On keskitettävä nykyiset ympäristölupaprosessit valtakunnalliselle ympäristöviranomaiselle. Tämä vähentää turhaa byrokratiaa ja parantaa julkisen sektorin reaktiokykyä sujuvoittamalla vihreän siirtymän hankkeita.
• Teollisuuden reilun siirtymän tavoitteet ja suunnat on määriteltävä mahdollisimman tarkasti, jotta yksityisten toimijoiden kannustimet tehdä pitkän aikavälin investointeja paranevat. Keskeisiä ohjausmekanismeja ovat esimerkiksi sitovasti sovitut päästövähennystavoitteet, kiertotaloustavoitteet, monimuotoisuustavoitteet ja teollisuuden vähähiilisyystiekartat sekä niiden tieteenmukaisuuden ja yhteensopivuuden varmistava koordinaatio. Valtioneuvoston kansliaan perustettava teollisuuden siirtymän suunnitteluyksikkö valvoo, että kokonaisuus on ilmaston ja ympäristön sekä yhteiskunnan kannalta kestävä, sekä koordinoi eri tahojen tavoitteiden ja resurssitarpeiden yhteensovittamista.
• Teollisuudenaloilta on pyydettävä säännölliset päivitykset ja suunnitelmat, jotka takaavat teollisuuden omissa tiekartoissa olevan merkittävän päästövähennyspotentiaalin toteutumisen.
• Suomalaisen teollisuuden on oltava kokonaisuudessaan hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä.
• Energiantuotannon päästöjä on rajoitettava tiukasti, ja samalla energiantuotannon päästötöntä tuotantoa kasvatetaan aktiivisesti. Näin saavutetaan sekä kestävyys että tarpeeksi edulliset energiahinnat.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna tutkimukset osoittavat, että vihreät investoinnit tuottavat yleisesti enemmän työpaikkoja suhteessa investoidun rahan määrään kuin kestämättömät investoinnit. Vihreiden työpaikkojen laatu riippuu kuitenkin monesta asiasta. Erityisen tärkeää on turvata reilu työmarkkinajärjestelmä, työntekijöiden oikeudet ja etujen valvonta.

Norja on öljyntuottajamaana vahvasti koukussa fossiilituotantoon, mutta myös se pyrkii uudistamaan investointi- ja tuotantorakennettaan. Vuonna 2019 Norjan eläkerahasto, joka on maailman suurin laatuaan, ilmoitti lopettavansa investoinnit kaasuun ja öljyyn. Norja investoi aktiivisesti uuteen puhtaaseen teollisuuteen.

Vuonna 2020 Norjan hallitus hyväksyi euroissa 2,1 miljardin suuruisen investoinnin hiilen sidonnan ja varastoinnin (CCS) skaalan massiiviseen kasvattamiseen. Summa kattaa 80 prosenttia pitkäaikaisen projektin kustannuksista. Kyseessä on suurin Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) koskaan hyväksymä rahoituserä. EFTA:n mukaan investointi on uraauurtava askel ilmastonmuutoksen torjunnassa. EFTAN:n hyväksyntä on myös tärkeä viesti siitä, että suuret julkiset investoinnit ilmastonmuutoksen torjuntaan ovat linjassa Euroopan talousalueen valtiontukisääntöjen kanssa.

Ruotsissa uuden vihreän teollisuuspolitiikan seurauksena Pohjois-Ruotsiin syntyy paljon uusia työpaikkoja. Sähköautojen ja fossiilivapaan teräksen kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja hyvin mitoitetut ja ajoitetut investoinnit ovat mahdollistaneet näiden alojen nopean ylösajon Ruotsissa. On arvioitu, että Ruotsin pohjoisimpiin osiin tarvitaan vuoteen 2035 mennessä 100 000 henkilöä täyttämään uuden teollisuuden muodostamat tarpeet. Uusi teollisuus ja sen työvoima synnyttävät esimerkiksi tarpeen palveluista työvoimalle. Teollisuuden miljardi-investointien vaikutus pohjoisilla alueilla on niin merkittävä, että kokonaismuutos vaatii koordinointiapua valtiolta.

Hyvinvoivat työntekijät ovat suomalaisen teollisuuden merkittävin voimavara. He ovat motivoituneempia, tuottavampia, terveempiä ja jaksavat työelämässä pidempään.

Palkkataso on Suomessa suurella osalla teollisuuden aloista matalampi kuin verrokkimaissa kuten Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Vaikka työvoiman kustannukset nostetaan usein esiin säästökohteena, ovat ne muun muassa laitosten suurten kokojen vuoksi kohtuullisen pienet suhteessa kokonaiskuluihin. Suomalaisen teollisuuden haasteena eivät siis ole liian suuret palkat, vaan reilujen työehtojen, turvallisen työympäristön ja työntekijöiden osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen.

Toimiva työmarkkinajärjestelmä on teollisuuden toimintaedellytysten ytimessä. Kun työmarkkinaosapuolten intressien yhteensovittaminen hoidetaan sopimalla, vältytään turhilta konflikteilta. Tutkimus osoittaa, että ammattiliittojen vahva asema työmarkkinajärjestelmässä parantaa sekä työntekijöiden palkkoja että työn tuottavuutta. Esimerkiksi kansainvälinen talousjärjestö OECD on viime vuosina korostanut työntekijöiden vahvan järjestäytymisen tarvetta ja sen positiivisia vaikutuksia.

Suomen sopimisen kulttuuri on arvokas. Se on taannut reilut pelisäännöt ja sopimisen mahdollisuudet niin työnantajille kuin työntekijöille. Suomessa on pidettävä kiinni valtakunnallisesta sopimusrakenteesta työmarkkinoilla, ja paikallinen sopiminen on tehtävä valtakunnallisten sopimusten pohjalta neuvottelujärjestelmää noudattaen. Sopimusrakenteen sirpaloituminen on tuonut tarpeen luottamusmiehen aseman vahvistamiseen laissa niin, että sopimuksesta seuraava luottamusmiehen ensisijaisuus säilyy. Mikäli sopimisessa siirrytään edelleen kohti yksilötasoa, on työntekijän neuvotteluasemaa turvattava, jotta työntekijän oikeudet ja mahdollisuudet reiluun sopimiseen eivät heikkene. Kun vastakkain ovat työnantaja ja työpaikan tarjoamasta toimeentulosta riippuvainen yksittäinen työntekijä̈, ei neuvotteluasetelma osapuolten välillä̈ ole tasapuolinen.

Sopimisen kautta neuvoteltavat joustot voivat luoda merkittävää etua markkinoilla, mutta ovat hyväksyttäviä vain niin kauan kuin ne myös hyödyttävät molempia osapuolia tasavertaisesti. Sopimisen kulttuuria edistämällä on mahdollista sitouttaa työntekijöitä yritykseen ja luoda työntekijälle mahdollisuuksia oman työympäristön kehittämiseen. Se vaatii kuitenkin työntekijöiden aktiivisempaa osallistamista, vuoropuhelua ja aitoja vaikuttamismahdollisuuksia.

Työn muuttuminen ja työvoiman liikkuvuus tekevät järjestäytymisestä ja edunvalvonnasta entistä tärkeämpää. Työehtojen polkeminen on arkipäivää myös teollisuudessa, kun yhä verkottuneempia työorganisaatioita ja alihankintaketjuja on ollut vaikea valvoa. Työntekijöiden hyväksikäyttö voi olla teollisuuden toimijalle kannattavaa liiketoimintaa, joka kasvattaa kilpailuetua rehellisiin suomalaisiin yrityksiin nähden ja luo painetta kaikkien työntekijöiden palkkojen alentamiseen. Koska reilut työehdot kuuluvat kaikille, on viranomaisten ja ammattiyhdistysliikkeen mahdollisuuksia puuttua väärinkäytöksiin vahvistettava.

Työelämän murrokseen kuuluu myös varautuminen. Työntekijällä ja työnantajalla on oltava yhteinen käsitys yrityksen tulevaisuuden näkymistä. Jotta työnantajan on mahdollista säilyttää sen merkittävin kilpailuvaltti, osaava ja motivoitunut työvoima, on sen sitouduttava työntekijöidensä kouluttamiseen ja osaamisen ylläpitoon. Varautuminen turvaa työntekijöitä myös muutostilanteissa. Jatkuvuuden mahdollisuuksia on luotava myös tilanteissa, joissa yrityksen toiminta uhkaa päättyä. Tämä onnistuisi esimerkiksi tukemalla työntekijöiden osto-oikeutta yritykseen. Onnistuneista työntekijöiden siirtymistä uusiin tehtäviin irtisanomisten yhteydessä on otettava oppia.

Tavoitteita teollisuuden työpaikoille

• Järjestäytyminen tuo suojaa sopimiseen. Työntekijän neuvotteluasemaa on vahvistettava tuomalla myötämääräämisoikeus lainsäädäntöön. Tämä tarkoittaa, että riitatilanteissa asiaa tulkitaan työntekijän edun mukaisesti, kunnes riidan käsittely päättyy tuomioistuimessa.
• Luottamusmiehen asemaa on vahvistettava työntekijöiden puolestapuhujana erityisesti neuvottelutilanteissa. Luottamusmiehen asema on tuotava lakiin säilyttäen työsopimuksesta johtuvan ensisijaisuuden luottamusmiehenä.
• Palkkavarkaus on rikos! On säädettävä laki vähimmäispalkasta ja kriminalisoitava alipalkkaus. Alipalkkauksen kriminalisointi on myös rehellisten työnantajien ja yritysten edun mukaista. Viranomaisten resursseja palkkavarkauteen puuttumiseksi on lisättävä. Viranomaisten puuttumiskeinoja ja nopeita sanktiomuotoja, kuten uhkasakot ja ansiottoman voiton ulosmittaaminen, on turvaamistoimena parannettava.
• On laajennettava ammattiliittojen kanneoikeutta väärinkäytöksien torjumiseksi ja työntekijöiden oikeusturvan vahvistamiseksi. Oikeusprosessi on yksittäiselle ihmiselle pitkä ja kallis ja tulos epävarma. Tarvitaan isompia harteita, jotta voidaan puolustaa niidenkin oikeuksia, jotka eivät syystä tai toisesta itse sitä voi tai halua tehdä.
• Veronumeron käyttö on laajennettava koko teollisuuteen. Pakollinen veronumero otettiin vuonna 2011 käyttöön rakennusalalla, jossa se vähensi tehokkaasti harmaata taloutta ja toi aiemmin pimeästi tehtyä työtä verotuksen piiriin. Vuonna 2022 pakollinen veronumero laajennettiin telakoille.
• Työntekijöiden osallisuutta yrityksissä on vahvistettava. Työntekijöiden edustajalle kuuluu mahdollisuus osallistua yritysten henkilöstöä ja tulevaisuutta käsittelevien elimien toimintaan. Tiedonsaannin tulee olla avointa ja mutkatonta, jotta luottamus puolin ja toisin säilyy. Yhteistoimintalakia ja yhteistoimintakäytäntöjä on vahvistettava siten, että työntekijöiden vaikutusvalta työpaikoilla kasvaa.  On pyrittävä saamaan Ruotsin tapaan työntekijöiden edustus kaikkiin yli kahdenkymmenenviiden työntekijän yritysten hallintoihin.
• On säädettävä yrityksen toiminnan jatkumiseksi ja työpaikkojen pysyvyyden varmistamiseksi laki työntekijöiden tuetusta osto-oikeudesta yritykseen tilanteessa, jossa yrityksen toiminnalle ei ole jatkajaa tai yritys ollaan lopettamassa muista syistä.
• Työntekijöiden muutosturvaa on vahvistettava. Lisäämällä työnantajien velvollisuutta koulutuksen ja työterveyspalvelujen järjestämiseen sekä niiden keston pidentämistä työuran pituuden perusteella tuettaisiin erityisesti ikääntyvien työntekijöiden uudelleentyöllistymismahdollisuuksia.
• Työnantajan tarjoaman koulutuksen verohyötyä yritykselle on parannettava.
• Työnantajien käyttöön on kehitettävä malli rakentavan ja avoimen siirtymän tukemiseksi niihin tilanteisiin, kun tarjottavat työtehtävät muuttuvat tai häviävät kokonaan. Hyvä esimerkki on Nokialla irtisanottuja työntekijöitä tukenut Nokia Bridge -ohjelma.
• Työturvallisuus ja työhyvinvointi on nostettava keskiöön. Melu, huonot työasennot, ilmanvaihto-ongelmat, kiire, stressi ja työn kuormittavuus sekä kemialliset altisteet ovat teollisuuden työntekijän riskitekijöitä. Sairauspoissaolojen ja työtapaturmien vähentämiseksi työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työolosuhteisiin ja tulla kuulluksi kokemistaan riskeistä ja vaikuttaa omiin työoloihin on parannettava ja uudistettava.
• Työaikaa on lyhennettävä ansiotasoa alentamatta.
• Suomalaisesta yhteiskunnasta on tehtävä mahdollisimman houkutteleva osaavalle työvoimalle, ja työperäistä maahanmuuttoa on helpotettava esimerkiksi lupaprosesseja nopeuttamalla.
• Vasemmistoliitto ajaa perustuloa, työllisyystakuuta ja työntekijöiden koulutusohjelmia turvaamaan työntekijöiden asemaa ja auttamaan työntekijöiden siirtymistä uusiin tehtäviin.
• Vasemmistoliitto vaatii porrastetun tilaajavastuulain käyttöön ottamista mahdollisimman pian. Lailla voidaan estää ketjutettujen aliurakoitsijoiden maksujen laiminlyönti ja tällä tavalla kitkeä harmaan talouden ongelmia.

Julkisen vallan on tehtävä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa oikeudenmukaisen vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Esimerkiksi Espanjassa hiilikaivosten alasajo on toteutettu yhteistyössä hallituksen, ammattiliittojen ja energiayhtiöiden kanssa osana oikeudenmukaisen siirtymän ohjelmaa.

Siirtymä on sisältänyt esimerkiksi kouluttautumismahdollisuuksia, merkittäviä korvauksia irtisanotuille ja vanhemmille työntekijöille mahdollisuuden varhaiseläkkeeseen. Siirtymä on myös tarkoitus toteuttaa niin, etteivät työpaikat vähene. Osana sopimusta Espanjan hallitus on tehnyt valtavat investoinnit uusiutuvan energian tuotannon rakentamiseen.

Suomen teollisuuden pitkäaikaisia kehityssuuntia ovat metalliteollisuuden ja erityisesti teknologiateollisuuden sekä kemianteollisuuden nousu. Metsäteollisuus on perinteisesti Suomessa merkittävä teollisuudenala, mutta sen osuus viennistä on vaihdellut 1950-luvulta lähtien.

Tällä hetkellä Suomen suurimmat teollisuudenalat mitattuna prosenttiosuuksina teollisuustuotannon arvosta ovat metalliteollisuus (44 %), kemianteollisuus (21 %), metsäteollisuus (18 %) ja elintarviketeollisuus (10 %). Teknologiateollisuus kattaa euromääräisesti noin puolet kaikesta Suomen viennistä.

Teollisuuspolitiikan näkökulmasta eri elinkeinojen merkitys on viime aikoina muuttunut globaalien muutosten vuoksi. Sekä pandemia että Venäjän aloittama raukkamainen hyökkäyssota Ukrainaan ovat korostaneet huoltovarmuuden merkitystä. Elintarviketeollisuus työllistää Suomessa 38 000 henkeä. Sen merkitys on ruokaturvan ja huoltovarmuuden näkökulmasta viime vuosien aikana korostunut.  Elintarviketeollisuuden liikevaihto on yli 11 miljardia euroa ja jalostusarvo noin 3 miljardia euroa. Elintarviketeollisuus kytkeytyy tiiviisti maataloustuotantoon. Teollisuuden valmistamien tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia. Maatalouspolitiikan on turvattava alkutuotanto Suomessa sekä Suomen ruokaomavaraisuus ja huoltovarmuus ekologisesti kestävällä tavalla. Teollisuuspoliittisessa päätöksenteossa huoltovarmuuden merkitys korostuu.

Teollisuuden rakenne muuttuu jatkuvasti, ja sen osuus toimialarakenteessa pienenee palvelualojen kasvaessa. Osa teollisuuden työpaikoista siirtyy palvelualojen, esimerkiksi tietointensiivisten yrityspalveluiden työpaikoiksi. Palvelusektorilla toimivien yritysten arvonlisäys on kasvanut viime vuosikymmeninä huomattavasti ja teollisuushyödykkeiden osuus viennistä tippunut. Jyrkkää rajaa teollisuusalojen ja palvelualojen välillä ei enää ole.

Hyvän työllisyyden säilyttämiseksi on luotava uusia työpaikkoja sekä teollisuuteen että palvelualoille. Kotimaisen teollisen toiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää myös siksi, että merkittävä osa palvelutuotannosta perustuu teolliseen osaamiseen. Palveluiden – varsinkin tietointensiivisten yrityspalveluiden – osuus viennistä kasvaa koko ajan. Huoltovarmuuden kannalta tarpeellisten teollisuuden alojen toimintaedellytykset on taattava ja pidettävä kotimaisessa tai valtiollisessa omistuksessa.

Reilun siirtymän toteuttaminen voi lisätä teollisuuden osuutta Suomen toimialarakenteesta. Investoinnit kestävään teollisuuteen ja sitä edistävään koulutukseen ja tutkimukseen synnyttävät paljon uutta työtä. Lisäksi Suomella on erinomaiset edellytykset toimia edelläkävijänä teollisuuden uusien ratkaisujen kehittämisessä. Uusien ratkaisujen kehittäminen kasvattaa myös osaamista, jolla on oma vientipotentiaalinsa. Teollisuuden osaamisen ja palvelujen osuutta viennistä voidaan entisestään kasvattaa. Edelläkävijyys hyödyttää sekä suomalaista vientiteollisuutta että kansantaloutta yleisesti.

Suomalainen raskas teollisuus on päästöintensiivisyytensä vuoksi reilun siirtymän keskiössä. Esimerkiksi metsä- ja metalliteollisuuden toiminta-, tuotanto- ja liiketoimintalogiikan muutokset on mahdollistettava investointi- ja tukitoimilla. Valtion on ohjattava edellä mainittuja muutoksia, jotta vauraus ja hyvinvointi luodaan vähäpäästöisesti ja raaka-aineiden käyttö on kestävää. Tämä on valtava urakka, mutta myös liiketaloudellisesti ja työpaikkojen säilyttämisen ja luomisen kannalta ainoa mahdollinen suunta. Olemassa olevien teollisuudenalojen lisäksi Suomeen on mahdollista luoda suoraan reilusta siirtymästä käyttövoimansa saavaa uutta teollisuutta esimerkiksi energiateollisuudessa, kemianteollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa.

Yhteiskunnan sähköistyminen on valittu keskeiseksi strategiaksi vastata ilmastokriisiin sekä EU:n että Suomen tasolla. Lähtökohtana on, että energiantarpeeseen voidaan vastata lisäämällä sähkön tuotantoa ja tuottamalla tämä sähkö mahdollisimman vähäpäästöisesti. Sähkön käyttäminen energiamuotona edellyttää sähkön varastoinnin kehittämistä esimerkiksi akuilla.

Akkujen valmistaminen edellyttää erittäin mittavan määrän metallien louhimista maaperästä sen lisäksi, että jo louhittu metalli saadaan kierrätettyä. Metallit ovat uusiutumaton luonnonvara, ja niiden käyttöönotolla voidaan hoitaa vain osa globaalista energiasiirtymästä. On tehostettava kierrätystä ja parannettava energiankäytön hyötysuhdetta, jotta neitseellisten mineraalien hyödyntäminen on kestävällä tasolla. Tulevaisuudessa neitseellisten mineraalien käyttöä on vähennettävä. Vihreän siirtymän ja sähköistymisstrategian johdosta kaivannaisteollisuus tulee kasvamaan lähivuosina. Kaivannaisteollisuuden on oltava kestävää, ympäristöä sekä yhteisöä kunnioittavaa ja hyödyntävää toimintaa kaivoksen kertaluontoisuuden johdosta.

Globaali metallien kysyntä kasvaa, kun yhteiskunnat siirtyvät sähkön hyödyntämiseen perustuviin energiajärjestelmiin. Aktiivinen teollisuuspolitiikka ja toisaalta suora ilmastokriisiin vastaaminen luovat Suomelle mahdollisuuden tuottaa näitä metalleja myös vientiin.

On hyvä huomioida, että kaivostoiminnalle varattava alue voi vaikeuttaa muiden elinkeinojen harjoittamista. Kaivosteollisuuteen liittyy globaalisti ympäristöriskien lisäksi vakavia ihmisoikeusriskejä. Siksi on oikein, että Suomessa, jossa on mahdollista vaatia ja toteuttaa sekä korkeaa ympäristönsuojelun että ihmisoikeuksien kunnioittamisen tasoa, myös louhitaan, tuotetaan ja jatkojalostetaan osa tarvittavista metalleista. Myös turvallisuuspoliittinen tilanne edellyttää raaka-aineomavaraisuuden lisäämistä.

Metallien kysynnän kasvu nostaa malmien suhteellista arvoa. Siksi on luontevaa, että malmien louhinnan aiheuttamat luontovahingot ja muusta käytöstä poistuvan maa-alan arvo korvataan yhteisölle. Tätä tukee asiallinen jätesääntely ja kaivosvero. Kaivospaikkakuntien pitää hyötyä kaivostoiminnasta kaivosveron kautta, ja lisäksi muiden elinkeinojen harjoittamisen mahdollisuus pitää varmistaa erityisesti Lapissa. Mikäli saamelaisalueelle halutaan perustaa kaivos, sillä on oltava alueen yhteisöjen ja asukkaiden tuki.

Kotimainen kaivosteollisuus vahvistaa myös akkuklusteria. Tavoitteena on luoda todistetusti ympäristökuormaltaan matala, vähähiilinen akkuarvoketju. Suomen akkuarvoketjun hiilijalanjälki tulee olemaan pieni, sillä Suomessa tehtyjen akkujen elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset ovat muita tuottajamaita alhaisemmat.

Akkuteollisuuden ympäristökestävyys täytyy arvioida etukäteen. Jokaisen toimijan on voitava omalta osaltaan taata tuotannon kestävyys. Lisäksi primäärituotannon täytyy olla mahdollisimman resurssitehokasta, ja akut täytyy saada kiertämään tehokkaasti ja korkealla kierrätysasteella. Akuille on säädettävä käännetty panttimaksu, eli maksun maksaa ostajan sijasta akun myyjä, jolle raha palautuu, kun akku päätyy oikeaoppisesti kiertoon. Vanhojen akkujen kierrättäminen on tärkeä osa akkuklusterin arvoketjua: arvoa on akun kasaamisessa, sen purkamisessa ja korvaamattomien metallien mahdollisimman tarkassa kiertotalouden käytössä pitämisessä.

Suomalainen konepajateollisuus on perinteisesti ollut vahva teollisuudenala Suomessa. Näin tulee olla myös jatkossa. Maailmalla tunnetaan iso liuta suomalaisia konepajoja, kuten Kone, Metso Outotec, Wärtsilä, Valmet, Konecranes ja Cargotec. Maailmalla Suomi tunnetaan laadukkaasta suunnittelusta ja laadusta, joka on konepajateollisuuden kilpailukyvyn perusvaatimus.

TKI-toiminta kytkeytyy suunnitteluun ja konepajoihin suoraan sekä epäsuorasti. On varmistettava, että Suomessa koulutetaan korkeakoulutasolla tarpeeksi ihmisiä suunnittelun ja konepajateollisuuden tarpeisiin. Koulutuksen laadusta ja sisällöstä ei saa tinkiä: vain laadukkaalta opintopohjalta valmistuneiden ihmisten avulla voidaan säilyttää korkean jalostusasteen valmistavaa konepajatoimintaa Suomessa.

Konepajat elävät suorittavista käsipareista, joita ilman tuotantoa ei voida tehdä. Laadukas ammattikoulutus on kohtalonkysymys konepajateollisuudelle ja sen tulevaisuudelle. Suomessa on pulaa esimerkiksi hitsaajista ja koneistajista, kun työvoiman saatavuustilanne vaihtelee maakunnittain. Ammattikoulutuksen laatua on seurattava jatkuvan parantamisen periaatteella ja teollisuutta kuunnellen. Näin varmistetaan koulutetun työvoiman riittävyys.

Reilu siirtymä liittyy konepajoihin vahvasti. Esimerkiksi metallituotteissa on ensiarvoisen tärkeää pienentää hiilijalanjälkeä käyttämällä metalleja, joiden valmistus on vähiten hiili-intensiivistä. Kotimainen SSAB:n vähähiilinen ja hiilivapaa teräsraaka-aine tulee olemaan kilpailuvaltti terästuotteita valmistavilla konepajoilla.

Suomen on ajettava EU-alueelle riittävää hiilitullia Euroopan ulkopuolisten maiden konepajojen tuotteille. Muuten esimerkiksi perinteisellä kivihiilikoksimenetelmällä valmistetusta teräksestä tehdyt terästuotteet ovat huomattavan edullisia verrattuna eurooppalaisiin. Eurooppalainen puhdas tuotanto on kilpailukyvytöntä Euroopan ulkopuolisten maiden tuotteita vastaan. Vain hiilitullien avulla voidaan ohjata myös Euroopan ulkopuolisia maita investoimaan uusiin tuotantomenetelmiin ja luopumaan kivihiilipohjaisesta koksista.

Tavoitteita metalliteollisuudessa ja konepajoilla

• Tiukennetaan kaivosten ympäristönsuojelua erityisesti vesistöjen kunnon ja kaivosjätteistä huolehtimisen osalta. Lisätään viranomaisten resursseja ja työkaluja valvontaan ja toiminnan ohjaukseen.
• Kaivostoiminta pitää rajata pois sellaisilta alueilta, jotka luonnon maa-alan ja uhanalaisten elinympäristöjen säilyttämisen vuoksi ovat korvaamattomia. Kaivostoimintaa ei esimerkiksi pidä voida harjoittaa sellaisten metsätyyppien alueilla, jotka ovat uhanalaisia.
• Kaivoslakia on uudistettava kokonaisuudessaan vastuullisemmaksi.
• Kaivosluvan edellytykseksi on säädettävä intressipunninta ja ekologinen kompensaatio.
• Edistetään puolijohteiden tuotantoa ja omavaraisuutta.
• Lisätään investointeja huoltovarmuuden kannalta tarpeellisiin metalliteollisuuden kohteisiin.
• Tuetaan investoinneilla metallien jalostusasteen nousua Suomessa. Varmistetaan kestävyys sekä kilpailukyky hiilineutraaleilla tuotteilla ja tuotantoketjuilla.
• Tuetaan tutkimusta, joka voi tulevaisuudessa mahdollistaa metallien hankkimista metallipitoisilta avaruudessa kulkevilta kappaleilta.
• Saamelaisalueella asuvilla saamelaisilla, saamelaiskäräjillä ja poronhoitajilla sekä Paliskuntain yhdistyksellä tulee olla erityisasema maankäytön päätöksissä.
• Akkustrategian ympäristötavoitteiden toteutumista on seurattava suhteessa ympäristön tilaan.
• Kierrätyskapasiteettia on nostettava, ja kierrätysasteen nostamiseksi on otettava käyttöön esimerkiksi panttijärjestelmä.
• Korkeakoulutuksen tasoa on parannettava jatkuvasti. On varmistettava maailmanluokan osaaminen suunnittelussa ja konepajatuotannossa.
• Korkeakoulujen tutkimuspanos on varmistettava suunnittelua ja konepajoja varten.
• Ammattikoulutuksen tasoa on parannettava. Tavoitteena on oltava olla paras Euroopassa ammattikoulutuksen laadussa ja esimerkiksi materiaalitekniikoissa, hitsauksessa ja koneistuksessa.
• Jatkuvaa elinikäistä ammattikoulutusta on tuettava.
• On ajettava kovia hiilitulleja EU:n ulkopuolisille konepajatuotteille.

Vasemmistoliiton teollisuuspolitiikan lähtökohtana on uudistaa meriteollisuus täysin hiilineutraaliksi ja kehittää uusia ratkaisuja, joilla voidaan maailmanlaajuisesti saavuttaa YK:n alaisen kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n tavoite hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.

Meriteollisuus on Suomessa keskeinen teollisuudenala, jolla on pitkä historia ja maailmanlaajuisesti hyvä maine. Meriteollisuuden tuotteista menee yli 90 prosenttia vientiin. Telakkateollisuus ja sen laaja alihankintaverkosto ovat merkittävä työllistäjä. Projektiosaaminen, arktinen laivanrakennus, laivaterästen kotimaan tuotanto ja tehokas, osaava alihankintaverkosto ovat tärkeitä tekijöitä telakkateollisuuden säilymisessä ja uusien työllistävien tilausten saamisessa.

Meriteollisuuden päästöt ovat suuret. Esimerkiksi laivanrakennuksessa tarvittava teräs on toistaiseksi isopäästöinen raaka-aine. Toisaalta myös lopputuotteet, eli laivat, ovat suuripäästöisiä. Meriteollisuuteen kuuluu myös offshore-toimiala, joka käsittää öljyn ja kaasun etsinnän ja tuotannon merenpohjasta.

Kansainväliset tilaajat ovatkin jatkuvasti kiinnostuneempia esimerkiksi ympäristöystävällisemmistä laivoista. Suomi pystyy jo nyt tuottamaan pienipäästöisiä monipolttoainemoottoreita, kaasumoottoreita ja vetypolttokennoja sähköntuotantoon. Biopolttoaineet, synteettiset polttoaineet sekä tuuleen perustuva, työntövoimaa tuottava propulsio on tulossa. Tätä kehityssuuntaa on tuettava, jotta olemme laivanrakentajina ykköspaikalla uusien puhtaiden käyttövoimamuotojen käyttöönotossa. Meriteollisuuden siirtymä on otollinen teollisuuspoliittinen missio Suomelle. Meillä on kokemusta teollisuuspolitiikan soveltamisesta meriteollisuudessa sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä alalla.

Vasemmiston teollisuuspolitiikka hyödyttää myös muuta suomalaista teollisuutta ja luo synergiaetuja. Esimerkiksi vaihtoehtoisten polttoaineiden kehitys on Meriteollisuus ry:n teettämän selvityksen mukaan meriliikenteessä ilmastotavoitteisiin pääsemisen ehto. Meriteollisuuden vähähiilisyys kulkee käsi kädessä monien teollisuuden siirtymään liittyvien muutosten kanssa: tarvitsemme hiilivapaata terästä, kestävää akkutuotantoa sekä puhtaan vedyn ja puhtaan ammoniakin kehittämistä polttoaineina.

Esimerkkeinä merenkulun siirtymäpolitiikasta voidaan mainita ainakin Norjassa päätetyt investoinnit sähkökäyttöisiin autonomisiin lauttoihin, jotka tulevat operoimaan Oslon vuonossa. Suomessakin on esimerkkejä lossi- ja lauttaliikenteen sähköistämisestä.

Tavoitteita meriteollisuudessa

• Ohjataan lainsäädännöllä ja päästörajoituksilla yksityistä sektoria vauhdittamaan siirtymää kohti hiilineutraaliutta.
• Selvitetään ja asetetaan kunnianhimoinen päästövähennysaikataulu koko klusterille.
• Sähköistetään kaikki lyhyen matkan vesiliikenne.
• Tuetaan vaihtoehtoisten kestävien polttoaineiden ja käyttövoimaratkaisujen kehittämistä.

Teräs on betonin jälkeen suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja. Tämä johtuu sen energiaintensiivisyydestä. Terästeollisuus on myös erittäin materiaali-intensiivinen teollisuudenala. Tuotetun terästonnin päästöihin vaikuttavat huomattavasti prosessimenetelmät, pääosin rautamalmin ja kierrätysteräksen suhde. Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan valtaisa taloudellinen kehitys on saanut teräksen tuotantomäärät jyrkkään nousuun viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Teräksen käytön ja tuotannon ennustetaan kasvavan ekologisen jälleenrakentamisen edetessä.

Tämä johtuu teräksen hyvästä kierrätyspotentiaalista. Teräksen päästöjä lasketaankin ensisijaisesti kierrätysastetta nostamalla ja uusimalla sen tuotantoteknologiaa vähähiilisemmäksi. Näitä voidaan toteuttaa teräsromua keräämällä ja säätämällä kierrätysvelvoite. Lisäksi valmistusprosessi on mahdollista saada energiatehokkaammaksi. Pidemmällä tähtäimellä päästövähennykset nojaavat kokonaan uusien vähähiilisten tuotantomallien käyttöönottoon, esimerkiksi suorapelkistysraudan valmistamiseen, vetyteknologisiin ratkaisuihin ja fossiilisen hiilen korvaamiseen biohiilellä. Moni uusi teknologia nojaa päästöttömän sähkön saatavuuteen.

Teollisuuskonserni SSAB:n Raahen terästehdas tuottaa seitsemän prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Raakateräksen päästöistä 85–95 prosenttia syntyy prosessin aikana, kun raakaterästä valmistetaan rautamalmista koksilla pelkistämällä. SSAB on kehittänyt pelkistysprosessia, jossa koksi korvataan vedyllä. Tällöin sivutuotteena syntyy pelkkää vettä. Prosessi vaatii massiivisesti sähköenergiaa eli suuria investointeja sähköntuotantoon.

Fossiilivapaan teräksen käyttöpotentiaali on erittäin merkittävä. Autojen korit ja rakennusten raaka-aineet ovat tästä esimerkkejä. Myös teräksen valmistuksessa tarvittavat masuunit ovat muutettavissa valokaariuuneiksi.

Teräs on helposti kierrätettävää, eli se toimii myös kiertotalouden periaatteiden mukaan. Teräksen kierrätyspotentiaalia tehostamalla voitaisiin vaikuttaa merkittävästi teollisuuden päästöihin. Kehitteillä on myös teräsrakenteita, joita voitaisiin käyttää uudelleen sellaisenaan sen sijaan, että ne toimisivat vain uusien rakenteiden raaka-aineena. Terästeollisuutta on edistettävä merkittävän potentiaalisena vientituotteena.

Tavoitteita terästeollisuudessa

• Turvataan jatkossakin päästöttömän sähkön saatavuus lisäämällä merkittävästi tuulivoimaa esimerkiksi merialueilla. Sähkönsiirtokapasiteettia on lisättävä merkittävästi Pohjois-Suomessa turvaamalla riittävät ja oikea-aikaiset investoinnit sähköverkkoihin. Myös energian varastointi ja perusvoiman saatavuus on varmistettava.
• Luodaan edellytyksiä kasvattaa terästeollisuutta Suomessa.
• Säädetään sitova kierrätysvelvoite ja -tavoite teräkselle ja varmistetaan, ettei hallinnollisia esteitä teräksen uusiokäytölle ole.
• Valtio järjestää metalliromun kierrätysasteen nostokampanjan. Rahoitetaan kohdennetusti tutkimusta, jolla teräksen valmistusprosessi voidaan saada mahdollisimman päästöttömäksi.

Energian kokonaiskulutus on Suomessa laskenut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen huippulukemista erityisesti raskaan teollisuuden vähenemisen ja teollisuuden energiatehokkuuden paranemisen myötä. Lisäksi uusiutuvan energian tuotanto ja käyttö lisääntyvät nopeasti. Vuonna 2020 uusiutuvan energian osuus loppukulutuksesta nousi 44,6 prosenttiin ja yli puolet Suomen sähköntuotannosta hoidettiin uusiutuvilla energialähteillä ensimmäistä kertaa noin 50 vuoteen. Suomen omavaraisuus sähkön tuotannossa kasvaa jatkuvasti, etenkin kun kotimainen tuulivoiman tuotanto kasvaa vuosi vuodelta.

Energiaomavaraisuus on turvallisuus- ja ilmastopoliittinen kysymys. Suomi on ollut voimakkaasti riippuvainen venäläisestä energiasta, ja tämän riippuvuussuhteen katkaiseminen on yksi tämän hetken tärkeimmistä tavoitteista. Venäläisen sähkön käyttö on helmikuussa 2022 Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan takia päättynyt Suomessa ja raakaöljyn tuonti vähentynyt merkittävästi. Maakaasu on ennen sotaa tullut lähes täysin Venäjältä. Suomi on pyrkinyt korvaamaan venäläistä maakaasua nesteytetyllä maakaasulla ja siten turvaamaan kaasusta riippuvaisen teollisuuden toimintaedellytykset. Teollisuus on pystynyt sopeutumaan hyvin sodasta seuranneeseen energian hinnannousuun.

Venäjän viimeisin hyökkäys Ukrainaan on vauhdittanut muutenkin välttämätöntä kehitystä. Teollisuuden ja koko yhteiskunnan kestävä siirtymä vaatii nykyisten suunnitelmien ja skenaarioiden puitteissa sähkön tuotantokapasiteetin valtavaa kasvattamista. Eri arvioiden mukaan sähkönkulutus kasvaa Suomessa 135–300 terawattituntiin (TWh) vuoteen 2050 mennessä. Teollisuuden uudet prosessit hiilettömän teräksen tuotannosta päästöttömän laivateollisuuden ratkaisuihin kasvattavat sähkön tarvetta jatkuvasti.

Ydinenergian haasteet ovat yhteiskunnallisia sekä ekologisia. Suuret infrastruktuurihankkeet, kuten perinteiset ydinvoimalat, herättävät geopoliittisia intressejä. Emme voi korvata kytköksiämme venäläiseen fossiilienergiaan kytköksillä venäläisvalmisteiseen ydinvoimaan. Pienydinreaktorit ovat nouseva uusi energiantuotantomuoto, jonka nykytilanne vastaa tuulivoiman ja aurinkoenergian tilannetta 2000-luvun alussa. On tärkeää löytää mahdollisimman kestävät ja turvalliset ratkaisut uraanin tuotannolle sekä ydinjätteen loppusijoittamiselle. Suomeen ei tule tuoda uraania ihmisoikeuksia polkevista ja surkeiden ympäristöstandardien maista.

Riittävä puhtaan energian tuotanto on sekä kestävän ja kohtuuhintaisen arjen että uuden teollisuuden edellytys. Uusiutuvan energian rakentaminen Suomeen luo sekä työtä että parantaa energiaomavaraisuutta. Vasemmistoliitto haluaa lisätä uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia huomattavasti edellä mainittujen tarpeiden täyttämiseksi. Puhdas energia voi olla myös suomalaisen energiateollisuuden vientituote. Uusiutuvan energian hinnan lasku ja kysynnän kasvu kansainvälisesti ovat olleet esimerkiksi Kiinan, Norjan ja Tanskan missio-orientoituneen innovaatiopolitiikan ja investointien seurausta.

Energiateollisuus voi toimia tuotannontekijän tuottajan roolissa muille teollisuudenaloille sekä Suomessa että muualla. Kilpailukykyinen sähkön hinta ja sähkön saatavuus ovat tärkeitä etenkin prosessiteollisuudelle. Metsä- ja kemianteollisuus sekä metallien jalostus tarvitsevat runsaasti energiaa. On liiketoimintamahdollisuus rakentaa lisää vihreän energiatuotannon kapasiteettia.

Koko energiajärjestelmän tasolla täytyy toteuttaa määrätietoinen sähköistäminen. Kaikki polttamiseen perustuva energiantuotanto pitää minimoida. Tämä ekologinen välttämättömyys sekä Suomen hyvät tuuliolosuhteet tarjoavat mahdollisuuden uudenlaiselle energialiiketoiminnalle. Tuuli- ja aurinkosähkö ovat halvimmat, hyvin skaalattavissa olevat vaihtoehdot. Suomeen voitaisiin rakentaa yli 200 TWh tuulivoimaa. Tämä edellyttää Itä-Suomen tutkakysymyksen, eli puolustusvoimien tutkavalvonnan tuulivoiman rakentamiselle asettamien esteiden, ratkaisemista. Tuulivoiman lupaprosesseja on kehitettävä ja vauhditettava.

Energiaverkkoa pitää myös tasapainottaa, ja tässä voidaan tulevaisuudessa käyttää vetyä. Vetyä voidaan tuottaa päästöttömästi, ja sitä voidaan varastoida ja siirtää isoja määriä edullisesti, kun vetyteknologiat tulevat halpenemaan. Erityisesti metsäteollisuus on hyvässä asemassa luomaan vedystä ja kysyntäjoustosta uutta liiketoimintaa. Pohjoismaiset ja eurooppalaiset sähkömarkkinat tarjoavat merkittäviä uusia mahdollisuuksia. Vihreän sähkön, erityisesti tuulivoiman, saatavuus ja hinta ovat keskeisin tekijä vetytalouden rakentumisessa.

Myös uudet polttoaineet ja niihin liittyvä infra tarjoavat kasvun mahdollisuuksia. Esimerkiksi Wärtsilä kehittää moottoreiden lisäksi ammoniakin ja vedyn varastointi- ja jakelujärjestelmiä. Kokemusta on jo lastinkäsittelyjärjestelmien suunnittelemisesta nestekaasuja kuljettaville aluksille.

Tavoitteita energiateollisuudessa

• Edistetään energiaomavaraisuutta investoimalla kotimaisiin uusiutuviin järjestelmällisesti koko 2020-luvun ajan. Merituulivoimalle on asetettava määräaikainen demonstraatiotuki.
• Suomesta tehdään energiaomavarainen vuoteen 2032 mennessä. Uusiutuvan energian komponenttien, kuten tuuliturbiinien, kotimaista tuotantoa on tuettava osana energiaomavaraisuutta.
• Edistetään edellytyksiä tehdä puhtaasta sähköstä vientituote.
• Pienydinreaktoreiden käyttämistä vähäpäästöisen energian tuotantoon Suomessa on selvitettävä sillä edellytyksellä, että pienreaktorihankkeet täyttävät kaikki turvallisuusvaatimukset, uraanin tuotanto ja ydinjätteen loppusijoitus ratkaistaan kestävästi ja että laitostoimittajat ovat demokraattisista maista.
• Kehitetään hiilidioksidin talteenottoa suomalaisena vientituotteena ja panostetaan talteen otettua hiilidioksidia hyödyntäviin CCU-teknologioihin. Panostukset teknologian kehittämiseen eivät saa viedä huomiota pois keskeisimmästä hiilidioksidin sidontamuodosta: metsistä.
• Edistetään energian varastoinnin ja jakelun kautta tehtävää liiketoimintaa.
• Perustetaan parlamentaarinen työryhmä linjaamaan energiasiirtymän pitkän aikavälin suunnitelmasta, jotta investoinnit hakeutuvat tavoitteiden mukaisesti pois fossiilisista kohti uusiutuvia energiamuotoja.
• Hallitusohjelmiin, joiden muodostamiseen vasemmistoliitto osallistuu, kirjataan selkeät tavoitteet hallituskauden aikana tehtävistä toimista energiasiirtymän vauhdittamiseksi.

Metsäteollisuus on vanha ja niin kulttuuris-poliittisesti kuin taloudellisesti tärkeä teollisuudenala Suomessa. Metsäteollisuuden toimintaedellytykset ovat edelleen olemassa tulevien vuosien aikana, kun toteutetaan teollisuuden reilua siirtymää. Kasvu ei voi kuitenkaan enää perustua pelkästään resurssin käytön lisäykseen, vaan lisäarvon täytyy tulla raaka-aineen tehokkaamman ja oivaltavamman käytön myötä. Jalostusasteen nostaminen on tärkeää paitsi ympäristön, myös kansantalouden ja työllisyyden kannalta.

Metsäsektorin valtava raaka-aineiden ja energian kulutus ja tuotannon alhainen lisäarvo ovat keskeisin syy sille, että Suomi saa raaka-aineiden käytöstään EU-maiden vertailussa vähiten taloudellista hyötyä. Hiilen ja päästöoikeuden nopea hinnannousu vaikuttaa suoraan myös metsäsektoriin, kun sen keskeinen raaka-aine kallistuu.

Puuta voi käyttää selluna, kartonkina, WC-paperina, rakennuksina, hiilinieluna tai monimuotoisuusreservinä. On varmistettava, että metsien hiilinielut ja monimuotoisuus tulisivat markkinoille yhtäläisesti hyödykkeinä, joilla on hinta. Vastuu metsien käytön tulevaisuudesta ei ole pelkästään yritysten ja teollisuuden: valtio on Suomen suurin maanomistaja.

Metsäteollisuuden tuotteiden nykypainopiste on lyhytkestoisissa tuotteissa. Tuotantoprosessiin tarvittava energia tuotetaan puubiomassasta. Teollisuuden vähähiilisyystiekartat perustuvat merkittäviltä osin ajatukseen puubiomassan käytön lisäämisestä, mikä ei ole kestävää.

Olennaista on löytää monimuotoisuuden ja hiilinielun kannalta kestävä hakkuutaso ja kestävät hakkuumenetelmät. Valtion on tuettava metsänkasvatusmenetelmien kestävän kokonaisuuden tutkimusta ja kehitystä niin, että hiilensidonta ja ympäristön monimuotoisuus otetaan huomioon. Tämä tarkoittaa merkittävästi lisää suojeltua pinta-alaa, pidempiä kiertoaikoja, jatkuvaa kasvatusta ja turvemailla hiilensidonnan priorisoimista. Suojelualan lisääntyminen ja hiilensidonta ovat kummatkin valtavan potentiaalisia tulonlähteitä siinä missä niitä voidaan tarkastella myös kuluerinä.

Maailman talousfoorumi on arvioinut, että yli 50 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta on riippuvainen luonnosta ja sen tarjoamista palveluista, joista useille ei ole hintaa. Ekosysteemitilinpito toisi ekosysteemipalveluita kansantaloudelliseen laskentaan. Metsien suhteen se tarkoittaisi sitä, että metsässä elävän puuston ja mahdollisimman luonnontilassa olevan ekosysteemin arvon täytyisi nousta suhteessa tukkipinon arvoon.

Monimuotoisuustavoitteet voidaan saada rahoittamaan itse itsensä esimerkiksi aiheuttaja maksaa -periaatetta soveltamalla ja myös hiilikompensaatiomarkkinoita kehittämällä. Metsänomistajan näkökulmasta ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteet todennäköisesti nostavat puun hintaa ja lisäävät tuloja. Suomen 600 000 metsänomistajan kannalta tulonhankkimiskeinojen lisääntyminen on positiivinen asia, ja metsäteollisuuden kannattaa myös suhtautua sen raaka-aineen arvonnousuun mahdollisuutena.

Yksi esimerkki tehokkaasta taloudellisesta toiminnasta hiilensidonnan kentällä ovat hiilivarastoina toimivat turvemaat. Tällä hetkellä hinta on edullinen. Maanomistaja voisi saada tämän tulon. Esimerkiksi Espanjassa on käytössä järjestelmä, jossa valtio ostaa hyvityshankkeiden tuottamia lisäisiä ja todennettuja ilmastohyötyjä. Tällöin hyvitysjärjestelmä toimii kansallisena ilmastopolitiikkatoimena, joka auttaa valtiota pääsemään tavoitteeseensa. Suomessa olisi hyvät mahdollisuudet luoda Espanjan mallin periaatteella toimiva oma malli, kun kaksoislaskentaongelma on uskottavasti ratkaistu.

Kokonaisuutena se, että maankäyttösektorin päästöt lasketaan, mutta niillä ei ole hintaa, johtaa taloudellisesti tehottomaan ja päästövähennysten kannalta haitalliseen taloudelliseen toimintaan maankäyttösektorilla. Päästökauppasektorilla päästöt lasketaan, ja niillä on myös hinta. Tämä on johtanut päästöjen vähenemiseen päästökauppasektorilla, sillä kannustin vähentää päästöjä löytyy. Joissakin maissa metsäsektori on mukana päästökauppajärjestelmässä. Suomi voisi ajaa metsäsektoria EU:n päästökauppajärjestelmään. Tämä toisi automaattisesti metsäsektorin hiilipäästöille ja hiilensidonnalle hinnoittelumekanismin ja sitä kautta kannustimen vähentää päästöjä ja kasvattaa hiilinielua.

Energialiiketoiminnassa metsäklusterilla on suuria mahdollisuuksia esimerkiksi kysyntäjouston tuottajana. Teollisuuden energiankulutusta voitaisiin vähentää merkittävästi myös lämpöpumppujen käyttöönotolla. Hukkalämpöjen hyödyntäminen, vetytalous ja erilaiset varastoitavat biopohjaiset jakeet energian kulutuspiikkien tasaamiskäytössä ovat kaikki mahdollisuuksia. Erityisesti laajamittaisen sähköistymisen hyödyntäminen, bioenergiavarastot, sähkön hinnan vaihtelu ja kysyntäjousto ovat suuria mahdollisuuksia.

Ligniinin jatkojalostaminen ja hyödyntäminen voidaan mainita esimerkkinä siitä, kuinka nykyisin energiana suoraan poltettavat puun osat täytyy hyödyntää jatkossa parempaan käyttöön. Myös vedystä tulee teollisuuden raaka-aine. Monissa käyttökohteissa, kuten polttoaineissa ja lannoitteissa, vedyn voi yhdistää hiilen tai typen kanssa hiilivedyiksi, ammoniakiksi tai vetyteräkseksi. Tämä luo yhteyden metsäteollisuuden hiilenkiertoon, sillä piipuista vapautuva biogeeninen hiilidioksidi voidaan yhdistää puhtaasti tuotettuun vetyyn ja hyödyntää uusiin tuotteisiin.

Metsäteollisuuden tulevaisuus voi olla hiilivirran monikäyttäjänä, jolla on hyvä logistiikka ja joka pystyy keräämään puun ja puun hiilen ja valmistamaan niistä paljon erilaisia tuotteita. Tällaisia tuotteita voivat olla yllä mainittujen lisäksi esimerkiksi muovit, e-polttoaineet, ammoniakki ja kemikaalit. Tämä kuitenkin edellyttää paljon halpaa energiaa, joka ei voi enää tulla puun lisääntyvästä polttamisesta hiilensidonnan ja puun hinnan noustessa. Tuulivoima on yksi parhaita vaihtoehtoja, sillä sitä voidaan myös tuottaa suoraan metsätalousmaalla.

Tavoitteita metsäteollisuudessa

• Kehitetään keinoja korvata puun polttoa energia- ja teollisuuslaitoksissa.
• Luodaan hinta ja tätä kautta markkina metsien ekosysteemipalveluille, jotka sisältävät monimuotoisuusreservin ja hiilivaraston.
• Päivitetään metsästrategiaa niin, että modernin energialiiketoiminnan edellytykset helpottuvat.
• Metsätalouden tulee hyödyttää nykyistä voimakkaammin metsän sijaintikuntaa. Selvitetään metsäveroista tietyn osuuden tilittämistä metsien sijaintikunnille ja allokoimista reilun siirtymän aloille, esimerkiksi tuulivoiman rakentamisen vaatimaan infrastruktuuriin ja koulutukseen.
• Ulkomaiset metsärahastot on saatava Suomen verotuksen piiriin.
• Vähemmästä raaka-aineesta on saatava enemmän arvoa ja kestävämpiä tuotteita. Metsäteollisuuden jalostusastetta on nostettava. Esimerkiksi biokemia sekä tekstiilien valmistaminen tarjoavat mahdollisuuksia tuottaa pienemmällä biomassalla suurempaa arvoa. Valtioneuvoston tulee teettää selvitys lupaavimmista biomassan kestävistä käyttötavoista ja varmistaa niiden kehityksen rahoitus.
• Muutetaan metsäverotusta tasapuolisemmaksi rahastojen ja yksityismetsänomistajien välillä.
• Hakkuiden määrän ja taloudellisen kannattavuuden tulee olla sopusoinnussa ilmaston, hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden kanssa. Suojeltujen metsien, eri ikäisten ja avohakkaamattomien metsien sekä tehokkaasti yhteiskunnan ja teollisuuden tarpeita palvelevien metsien määrien tulee olla tasapainossa.
• Vahvistetaan ekologisen kompensaation asemaa aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.

Rakennusteollisuus kattaa talonrakentamisen sekä infrarakentamisen toimialat ja rakennustuoteteollisuuden. Kokonaisuutena rakennusteollisuuden liikevaihto Suomessa on noin 38 miljardia euroa eli noin 15 % bruttokansantuotteesta. Kaikista investoinneista 60 prosenttia tehdään kiinteistö- ja rakennusalalla. Kiinteistö- ja rakennusala työllistää Suomessa suoraan noin 300 000 henkilötyövuotta, eli noin 20 prosenttia kaikista työllisistä.

Kaikesta rakentamisesta on kuntien, kuntakonsernien ja valtion eli niin sanottua julkista rakentamista noin 24 prosenttia. Poliittisella ohjauksella voi siis olla merkittävää vaikutusta muun muassa rakentamisen hiilijalanjälkeen sekä taloudelliseen ja sosiaaliseen vastuullisuuteen toimialalla.

Rakennusalalla työskentelee arvioiden mukaan noin 25 000–35 000 ulkomaalaista lähetettyä työntekijää. Viranomaisten suorittamassa valvonnassa on havaittu, että valtaosalle ulkomaalaisia työntekijöitä maksetaan alipalkkaa. Myös verorahoilla maksettavilla julkisilla työmailla paljastuu jopa törkeää työperäistä hyväksikäyttöä. Hyväksikäytön taloudelliset hyödyt rikollisille työnantajille lasketaan miljoonissa, kun harvojen kiinnijääneiden yritysten sanktiot puolestaan mitataan tuhansissa euroissa.

Rakennettu ympäristö muodostaa huomattavan osan yhteiskunnan energiankulutuksesta ja hiilipäästöistä. Toisaalta rakennusteollisuudessa kokonaisuutena on tehty merkittäviä investointeja ja kehitystyötä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Näistä esimerkkeinä ovat mm. betoniteollisuuden ja sementinpolton innovaatiot energiankäytön sekä hiilen talteenoton ja varastoinnin suhteen. Kiertotalous tuottaa oikein toteutettuna merkittäviä säästöjä materiaalikustannuksissa.

Pitkäikäisen ja energiatehokkaan uustuotannon lisäksi olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisella on yksi tehokkaimpia tapoja pienentää Suomen energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä. Tämä korjaus- ja muutosrakentaminen on merkittävä työllistäjä muutoin hyvin suhdanneherkällä alalla, jossa on niin kausi- kuin suhdannetyöttömyyttä.

Tavoitteita rakennusteollisuudessa

• Rakennusalalla tapahtuvan työntekijöiden hyväksikäytön valvontaa on vahvistettava lisäämällä moniviranomaisyhteistyötä. Valvojia ja heidän valtuuksiaan on lisättävä voimakkaasti. Velvoitetaan pääurakoitsija tai vastaava rakennuttaja tarkistamaan työnteko-oikeus kaikilta ulkomaalaisilta työntekijöiltä.
• Reilun siirtymän yhteydessä rakennusalan yritysten ympäristöinvestointeja on tuettava siten, että estetään esimerkiksi betonielementtien maahantuonti saastuttavamman teollisuuden maista.
• On panostettava korjausrakentamiseen myös julkisissa rakennushankkeissa.

Kemianteollisuus on yksi Suomen suurimmista vientialoista: tavaravienti on vuositasolla 12 miljardia euroa. Kemianteollisuus valmistaa Suomessa mm. uusiutuvia polttoaineita liikenteeseen, akkukemikaaleja mobiililaitteisiin ja sähköautoihin, lannoitteita, materiaaleja rakennusteollisuudelle, lääkkeitä ja suojavarusteista terveydenhoitoon sekä vedenpuhdistusratkaisuja.

Kemianteollisuus tarvitsee tulevaisuudessa moninkertaisen määrän sähköä nykyiseen verrattuna sen oman vähähiilitiekartan mukaan. Kemianteollisuuden kannalta kiertotalouden toteuttaminen on tulevaisuuden menestyksen keskiössä: juuri kemianteollisuus osaa hyödyntää raaka-aineita purkamalla ja yhdistämällä niitä uusiksi yhdisteiksi ja tuotteiksi. Erityisen tärkeitä raaka-ainevirtoja, joita tulisi hyödyntää, ovat muovijäte, tekstiilijäte, komposiittijäte, akkumateriaalit, betonijäte, kipsi sekä kaivosjäte.

Kemianteollisuus tarvitsee vähähiiliskenaariossaan mittavat, kymmenien miljardien eurojen investoinnit. Toteutuessaan ne mahdollistaisivat suomalaisen kemianteollisuuden viennin kasvun ja globaalin kiertotalouden rakentamisen ansiosta materiaali- ja hiilikädenjäljen kautta vaikuttamisen.

Myös kemianteollisuudelle synteettiset polttoaineet, biopolttoaineet ja vetytalous ovat mahdollisuus.

Tavoitteita kemianteollisuudessa

• Selvitetään lannoitetuotannon edellytysten parantamista Suomessa. Kannustetaan kierrätyslannoitteiden käyttöön maatalouden tukiehdoissa.
• Vahvistetaan valtion roolia rokotteiden kehittämisessä ja edistetään kansainvälisesti julkista rahoitusta kehitystyössä.
• Edistetään elintarviketeollisuuden edellytyksiä toimia kasviproteiinien edelläkävijämaana.
• Panostetaan synteettisten polttoaineiden tutkimukseen, kehitykseen ja tuotantoon saattamiseen.

Kiina on maailman suurin saastuttaja ja tuottaa lähes neljänneksen kaikista maapallon kasvihuonepäästöistä. Kiina on ilmoittanut, että sen päästöt olisivat korkeimmillaan vuonna 2030 ja että maa saavuttaisi hiilineutraaliuden vuonna 2060. Kiinan tavoitteet ovat riittämättömiä, eikä maan hallinto ole esittänyt tarkempia suunnitelmia edes nykyisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Siitä huolimatta Kiina investoi voimakkaasti esimerkiksi uusiutuvan energian tuotantoon. Koko maailman uusista uusiutuvan energian tuotantolaitoksista 40 prosenttia syntyy Kiinaan. Vuosina 2010–2019 Kiina investoi lähes 760 miljardia dollaria uusiutuvaan energiaan.

Kiina käyttää myös perinteisesti vahvaa teollisuuspolitiikkaansa vihreän liiketoiminnan ylösajoon. Vuonna 2017 Kiina perusti viisi vihreän rahoituksen pilottihankealuetta, jotka ovat vihreitä versioita sen perinteisistä taloudellisen kehityksen alueista. Kiinan oman infrastruktuurin uudistaminen sekä investoinnit vihreään vientiteollisuuteen vaativat uutta koulutusta ja nostavat palkkoja. Samalla ne vauhdittavat maan talouden modernisaatiota.

Reilu siirtymä vaatii kokonaisvaltaista suunnitelmallisuutta. Siirtymäpolitiikan kannalta monet jo olemassa olevat toimijat ovat tärkeitä. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeellä tulee olla vaikuttava rooli työntekijöiden etujen ja reilun siirtymän yhteensovittamisessa. Eurooppalaiset teollisuusliitot ovat vaatineet, että työntekijöiden äänen pitää kuulua päätöksenteossa ja sen valmistelussa.

Suurten muutosten onnistunut poliittinen toteutus edellyttää vahvaa tiedollista pohjaa. On erittäin tärkeää, että tieteen rahoitus on turvattu ja että rahoitusta suunnataan käynnissä olevan teollisuuden murroksen kannalta välttämättömään tutkimukseen. Vasemmistoliiton tulevaisuuden teollisuuspolitiikan lähtökohtana on paras saatavilla oleva tieteellinen tieto resurssien käytön ja päästöjen rajoista.

Vastuiden jakautumisen kestävyyden määrittelyssä, prosessien muodostuksessa ja vaikuttavuuden arvioinnissa on oltava asianmukainen. Tiedeyhteisöllä ja ympäristöhallinnolla tulee olla nykyistä vahvempi rooli teollisuuden kestävyyden määrittelyssä.

Ehdotamme tässä ohjelmassa uusia rahoituskanavia vasemmistolaisen teollisuuspolitiikan toteuttamiseen, mutta myös olemassa olevat kanavat ovat tärkeitä. Valtion omistamien Ilmastorahasto Oy:n, Solidiumin ja Suomen teollisuusrahoituksen tulee tukea teollisuuden missiopolitiikan päämääriä, ja niiden rahoituksen vaikutuksista tulee tehdä säännölliset, riippumattomat arviot siirtymätavoitteiden näkökulmasta.

Valtion on oltava aktiivinen ja strateginen omistaja. Omistamisen kautta valtio kerryttää tuloja, monipuolistaa suomalaista elinkeinorakennetta ja tukee työllisyyttä sekä alueiden kehitystä. Valtio-omisteisten yritysten on toimittava esimerkillisesti sosiaalisen ja ympäristövastuun näkökulmasta ja tuettava laajempia kansallisia tavoitteita. Valtio-omistuksella voidaan luoda edellytyksiä elinkeinotoiminnan kilpailukyvylle ja investointihalukkuudelle myös yksityisellä sektorilla.

Monet Suomen suurimmista päästöjen aiheuttajista ovat kokonaan tai osittain julkisessa omistuksessa. Julkisen omistuksen potentiaali päästöjen vähentämiseksi on suurinta aloilla, joilla investoinnit uuden tuotantoteknologian kehittämiseksi tarpeeksi nopeasti ovat yksityiselle sektorille liian kalliita tai liian suuri riski. SSAB:n fossiilivapaan teräksen kehitys on tästä hyvä esimerkki. Suomen valtio on SSAB:n kolmanneksi suurin omistaja 6,3 prosentin osuudella osakkeista ja 8,0 prosentin osuudella osakkeiden tuottamista äänistä. Myös suorat päätökset lopettaa saastuttava toiminta ovat mahdollisia. Esimerkiksi Helsingin kaupungin omistaman energiayhtiö Helenin päästöt laskevat huomattavasti kivihiilen käytöstä luopumisen myötä.

Teollisuuden siirtymä edellyttää myös uudenlaisia instituutioita, jotka on suunniteltu erityisiin tarkoituksiin. Kuten esimerkiksi ministeriöillä, vientiä ja investointeja edistävällä Business Finlandilla ja teollisen yhteistyön rahasto Finnfundilla on omat erityisalueensa, voidaan myös teollisuuden reilua siirtymää edistää erityisesti sitä varten suunnitelluilla instituutioilla.

Reilun siirtymän institutionaalisia tavoitteita

• Perustetaan valtioneuvoston kansliaan ylivaalikautinen tiedevetoinen teollisen murroksen suunnitteluyksikkö, joka tuottaa monitieteistä tietoa teollisuuden ja yhteiskunnan käyttöön ja koordinoi reilun siirtymän ohjausta.
• Perustetaan valtiosektoriin kuuluva vihreän teollisuuden hallintayhtiö, jonka tehtäväksi määritellään reilun siirtymän koordinaatio relevanttien yritysten välillä sekä resurssien koordinaatio ja eri sektoreiden välisten synergioiden etsiminen.
• Pohjoismaisia rahoituslaitoksia tulee myös hyödyntää entistä vahvemmin teollisuuden missiopolitiikan rahoittamisessa. Keskeisimmät toimijat tällä alueella ovat Pohjoismainen investointipankki (NIB) ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefcon alaisuudessa toimiva Pohjoismaiden projektivientirahasto Nopef.
• Reilun siirtymän rahoitusmahdollisuuksia tuodaan yksityiselle sektorille aktiivisesti tietoon ja tarjotaan konsultaatioapua rahoituksen hakemiseen.
• Vasemmistoliiton tavoitteena on vahva reilun siirtymän periaatteita noudattava omistajapolitiikka.

Teollisuuden tärkein tarve on osaava ja motivoitunut työvoima. Yrityksille on tarjottava vahva reilun siirtymän visio, jotta kannustetaan yrityksiä investoimaan tuotantoon, koneisiin ja laitteisiin. Vain investoimalla kilpailukykyiseen tuotantoon ja osaamiseen sekä tekemällä saumatonta yhteistyötä tutkijoiden kanssa voi teollisuus vastata globaaliin kilpailuun ja pitää valmistavan tuotannon Suomessa. Myös tulevaisuudessa tarvitaan osaajia kaikilla osaamistasoilla. Samaan aikaan, kun työtehtäviä siirtyy tehtäväksi muualle, syntyy Suomeen uutta työtä. Esimerkiksi valmistustuotannon siirtymisen vastapainoksi palveluvaltaisuus ja työ kestävien ratkaisujen parissa tulee lisääntymään. Suomi tarvitsee uutta osaamista ja osaamisen päivittämistä, mutta myös lisää työntekijöitä.

Työtehtävien ja toimintaympäristön muuttuessa on koulutusjärjestelmämme mahdollistettava osaamisen täydentämisen ja myös alanvaihdon. Tutkintoja, tutkinnon osia ja yksittäisiä taitoja on kenen tahansa voitava hankkia missä tahansa elämänvaiheessa. Yritysten tulee tukea osaamisen ylläpitämistä ja kehittämistä työpaikoilla. Yhteiskunnan tulee puolestaan varmistaa, että työttömyysuhan alla on tarjolla riittävän varhaista tukea ja muuntokoulutusta uusiin tehtäviin.

Koulutuspaikkoja tulee olla pohjoisinta ja itäisintä Suomea myöten, jotta kaikkialla on mahdollisuus työhön ja hyvään elämään. Julkisilla päätöksillä tulee myös aktiivisesti tukea mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja yritysten ohjaamista sinne, missä työntekijöitä on valmiiksi esimerkiksi vastikään suljetun tehtaan vuoksi.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen kasvattamisesta vallitsee Suomessa vahva konsensus. Kilpailukyky, reilu siirtymä ja tuottavuuden kasvu vaativat kaikki suurempia investointeja TKI:hin. Suomessa tarvitaan yritysten omia investointeja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. On yleisen edun mukaista, että näitä investointeja kasvatetaan lisäksi julkisesti. Innovaatioilla tuetaan paitsi kestävien alojen kasvua, niin myös muutosta, jolla tavoitellaan hyvää elämää ja kestävää teollisuutta.

Vasemmistoliiton tavoitteena on mahdollisimman tehokkaasti suunnattu TKI-rahoitus. Tämä tarkoittaa, että rahoitusta suunnataan sinne, missä se synnyttää tehokkaimmin uutta aktiviteettia sen sijaan että tuetaan verohelpotuksin suuria toimijoita. Tukien tulee olla kohdennettuja ja tarkkarajaisia.

TKI-panostuksilla lisätään myös kykyä oppia muualta. Pieni avotalous voi hyötyä muualla tehdyistä panostuksista, kun perustutkimus ja koulutus ovat sillä tasolla, että uuden tiedon ja ideoiden vastaanottamiselle on valmiudet. Tätä varten on taattava vaivaton kansainvälinen ihmisten ja tiedon liikkuminen.

TKI-politiikan muodostamisessa on käytettävä laadullisia kriteerejä. Rajallisten resurssien maailmassa meillä ei ole varaa hukata TKI-resursseja kestämättömän tuotannon tukemiseen. Kun julkista rahaa ohjataan myös yrityssektoria hyödyntävään käyttöön, on rahoituksen kriteerinä oltava rahoituksen suuntaaminen yleishyödyllisiä päämääriä palvelevalla tavalla.

Vasemmistoliiton TKI-tavoitteita

• Kehitetään koulutuksen järjestäjien ja työnantajien yhteistyötä kaikilla koulutustasoilla. Osaamisen tarpeet tulevat yrityksiltä, ja käytännön parissa myös kehittyy parhaiten. Yhteistyö työnantajien kanssa tukee elinikäistä oppimista.
• Varataan riittävästi resursseja ammatillisen koulutuksen lähiopetukseen sekä henkilökohtaisten opetussuunnitelmien laadintaan perusrahoitusta korottamalla. Työpaikkaohjaajien koulutuksella voidaan vaikuttaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja henkilökohtaisen ohjauksen laatuun.
• Varmistetaan maahan muuttaneiden oikeus laadukkaaseen ja riittävään valmistavaan opetukseen sekä kielenopetukseen.
• Avataan korkeakoulujen koulutustarjontaa elinikäisen oppimisen mahdollistamiseksi yhteistyössä korkeakoulujen kanssa verkkoalustojen sekä digitaalisten verkko- ja muiden avointen kurssien kautta.
• Lisätään aikuiskoulutusta ja ammatillista työvoimakoulutusta. Kehitetään muuntokoulutuksia, jotka tukevat sekä yksilöiden että elinkeinorakenteen kehittymistä.
• Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen tasoksi on asetettava viisi prosenttia bruttokansantuotteesta. Vain markkinoiden varaan jätettynä uuteen tietoon ja osaamiseen investoidaan huomattavasti liian vähän. On yleisen edun mukaista, että näitä investointeja kasvatetaan myös julkisesti. Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen rahoituksia on vahvistettava tasapuolisesti.
• Yritysten ja yliopistojen innovaatio- ja tuotekehitystoiminnan tukia on lisättävä. TKI-toiminta keskittyy tällä hetkellä isoille toimijoille. Rahoitus on suunnattava niin, että painopiste TKI-toiminnan kehittämisessä on perustutkimuksessa ja yliopistojen tukemisessa.
• TKI-rahoituksessa korostetaan teollisuuden ja tutkimuslaitosten yhteistyön tukemista.
• Annetaan valtioneuvoston alaisuuteen perustettavalle reilun siirtymän suunnitteluyksikölle tehtäväksi selvittää siirtymäpolitiikan kannalta parhaita TKI-tukien kohdennusvaihtoehtoja.

Vasemmistoliiton tavoitteena on huolehtia teollisuuden toimintaedellytyksien parantamisesta. Kun toimintaedellytykset ovat kunnossa, saavat teollisuuden toimijat ongelmitta rahoitusta markkinoilta. Lisäksi Suomessa on kansainvälisen talousjärjestö OECD:n mukaan jo nyt poikkeuksellisen vähän esteitä suorille ulkomaisille sijoituksille. Ulkomaiset sijoitukset parantavat myös julkistalouden rahoitusasemaa.

Rahoitusta teollisuuden reilun siirtymän tukemiseksi kanavoidaan myös yhteistyössä eri toimijoiden, kuten virastojen ja rahoitusinstituutioiden, välillä. Esimerkiksi Suomen kestävän kasvun ohjelmaan liittyvä rahoitushaku energiajärjestelmän ja reilun siirtymän edistämiseksi käynnistyi vuonna 2021. Haku toteutetaan yhteistyössä Business Finlandin ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Vastaavia rahoitusohjelmia lisätään tulevaisuudessa.

Kun kestävän teollisuuden toimintaedellytykset on taattu, on yrityksillä mahdollisuus saada rahoitusta sekä markkinoilta että valtiollisilta rahoitusinstituutioilta. Vasemmistoliiton tulevaisuuden teollisuuspolitiikka kiinnittää huomiota erityisesti sellaisiin ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta keskeisiin tehtäviin, joita markkinat eivät tällä hetkellä hoida joko osittain tai kokonaan. Nämä tehtävät vaativat julkisen talouden kapasiteetin vahvistamista.

Olemassa olevien rahoituskanavien lisäksi perustetaan reilun siirtymän investointipankki, joka kanavoi julkisia investointeja kestäviin teollisuuskohteisiin. Pankin toiminnassa pyritään maksimoimaan investointien kerrannaisvaikutus talouteen. Kerrannaisvaikutusten taloudellista aktiviteettia stimuloivan vaikutuksen lisäksi investointipankin toiminta mobilisoi yksityistä pääomaa käyttäytymään investointipankin toimintalogiikan mukaisesti. Julkisen investointipankin pitkäaikainen sitoutuminen investointeihinsa viestii yksityisille sijoittajille jatkuvuudesta. Investointipankin kohdealueena olisivat kokonaiset innovaatio- ja tuotantoketjut, ja tavoitteena olisi rahoittaa kokeiluja ja teollisuuden monipuolistamista. Julkisena instituutiona pankille voidaan asettaa tiukat työntekijöiden hyvinvointiin sekä ilmaston ja ympäristön suojeluun liittyvät standardit. Investointipankilla olisi vahva alueellinen edustus, jotta sen toiminta olisi mahdollisimman tehokasta ja helposti lähestyttävää eri puolilla Suomea.

Euroopan talouspoliittisen sääntökehikon käynnissä oleva muutosprosessi on tarpeellinen. Säännöt eivät ole vastanneet Euroopan taloudellisia realiteetteja eivätkä palvelleet Euroopan tarpeita enää aikoihin. Koronakriisin taloudelliset seuraukset ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat lisänneet uudistuspaineita voimakkaasti, mutta on myös huomattava, että sääntöjä ei monin paikoin noudatettu edes ennen mainittuja kriisejä. Sääntöjä uudistettaessa tullaan ottamaan huomioon koronan seurauksena huomattavasti nousseet julkiset velkatasot. Velkaantumisen hillitseminen ei voi tapahtua julkista taloutta kohtuuttomasti kurjistamalla ja samalla kasvua tukahduttamalla. Oletettavasti kamppailu muun muassa edistyksellisemmän teollisuuspolitiikan mahdollistavista talouden säännöistä jatkuu Euroopassa tulevaisuudessakin.

Eurooppaa vaivaa edelleen myös krooninen investointivaje. Reilun siirtymän toteuttamiseen tarvitaan nykyistä laajempaa julkisen talouden kapasiteettia. Investointivajeen korjaamista pyritään EU:ssa yhdistämään reilun siirtymän kannalta välttämättömiin toimiin. Velka- ja alijäämäsäännöt saattavat tulevaisuudessa joustaa enemmän, kun kyse on julkisista investoinneista digitalisaatioon ja reiluun siirtymään. Vasemmistoliitto kannattaa julkisen talouden liikkumatilaa kasvattavia muutoksia EU:n taloussääntöihin. Vaadimme, että muutosten kriteereinä on oltava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen ja taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen. Vasemmistoliitto edistää myös reilun siirtymän rahoitusohjelmia Euroopassa.

Teollisuuden reilun siirtymän rahoitusta suunniteltaessa on otettava huomioon, että pelkkä uuden rahoituksen löytäminen ei riitä. Taloudellisia resursseja on pystyttävä siirtämään työntekijöille ja reilun siirtymän teollisiin projekteihin myös alas ajettavista kestämättömistä tuotantolaitoksista. Vasemmistoliiton kestävässä verouudistuksessa on nimetty keinoja kestävän verotuksen toteuttamiseksi.

Tavoitteet

• Kehysmenettelyyn otetaan mukaan valtion tulopuoli. Tuloja on pystyttävä lisäämään tässä ohjelmassa nimettyjen välttämättömien teollisuuspoliittisten toimien rahoittamiseksi.
• Hyödynnetään kaikkia mahdollisia Euroopan unionin rahoittamia hankkeita sekä kansallisia kehittämishankkeita ja rahoitusinstrumentteja. Tarjotaan teollisuuden toimijoille konsultaatiota näiden hyödyntämisessä.
• Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet on huomioitava kehittämishankkeissa. Suuntaamalla rahoitusta pienemmille toimijoille saadaan aikaan teollista aktiviteettia, jota ei välttämättä muuten syntyisi. Rahoituksen hankkimisessa suunnataan resursseja paikallistason neuvontaan.
• Olemassa olevien rahoituskanavien lisäksi perustetaan vihreän teollisuuden investointipankki.
• Ajetaan EU:ssa jäsenvaltioiden talouspoliittisen liikkumavaran kasvattamista suhteessa reiluun siirtymään ja digitalisaatioon. Vaaditaan liikkumavaran kasvattamisen kriteereiksi sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden edistämistä.

Eräs esimerkkimaa talouden käytäntöjen uudistamisesta missiopolitiikan mahdollistamiseksi on Alankomaat. Alankomaat on perinteisesti kuulunut niin sanottujen nuukien maiden joukkoon, mutta tällä hetkellä se suunnittelee merkittäviä menojen lisäyksiä terveydenhuoltoon, koulutukseen sekä asuntovajeen helpottamiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Teollisuudenkin kannalta merkittäviä julkisia panostuksia ovat esimerkiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana rakennettava 35 miljardin euron ilmastorahasto, 25 miljardia euroa Alankomaiden typpipäästöjen vähentämiseksi ja 7,5 prosentin korotus lakisääteiseen minimipalkkaan. Maan nykyinen hallitus tukee myös Euroopan tasoista verotusta kuten hiiliveroa. Hiiliveron kaltaiset verot parantavat Suomen kaltaisten maiden kilpailuasemaa, sillä meillä ollaan vihreässä siirtymässä jo pidemmällä kuin monissa muissa maissa. Hintalappu saastuttamiselle EU:n tasolla tai laajemmin parantaa Suomen suhteellista asemaa muihin maihin nähden.

Vahvoihin työntekijöiden oikeuksiin ja ympäristöstandardeihin pyrkivänä vientivetoisena maana on Suomen edun mukaista, että kansainvälinen sääntely-ympäristö vahvistuu. Työntekijöiden oikeuksien polkeminen, heikko ympäristölainsäädäntö sekä edellisten huono valvonta tarjoavat edelleen epäreiluja kilpailuetuja maailmanmarkkinoilla.

Maailman kauppajärjestön periaatetta kehittyvien maiden kehittyvien teollisuusalojen suojelusta tulee vahvistaa. Sen sijaan käytännöt koskien nuorten reilua siirtymää edistävien teollisuudenalojen suojelua ovat vasta kehittymässä. Esimerkiksi rajatullit on mahdollista suunnitella niin, että vihreän teollisuuden edistäminen on mahdollista. Kansainvälisiä sääntöjä kehitettäessä tulee pitää tarkasti huolta, että vaikutukset ovat todellisuudessa tavoitteiden mukaisia. Esimerkiksi päästökauppaa tulee kehittää niin, että se ei ohjaa teollisuutta siirtymään ympäristöarvoja polkumyyviin maihin.

Tavoitteita pelisäännöiksi

• Kansainvälistä lainsäädäntöä ja tulkintaa tulee edelleen kehittää. Lisäksi valvonnalla tulee varmistaa, ettei reilun siirtymän poikkeuksia väärinkäytetä teollisuuspolitiikassa tai finanssipolitiikassa.
• Kansainvälisiä sääntöjä tulee kehittää voimakkaammin sellaiseen suuntaan, että erilaiset epätasapainot kansainvälisessä ympäristössä jatkuvasti vähenevät.
• On otettava käyttöön yhteinen yhteisöveron vähimmäistaso Euroopassa. Suomen yhteisöverokantaa on korotettava maltillisesti.
• Otetaan EU:ssa käyttöön hiilirajamekanismi, jolla poistetaan kilpailuetua EU:n ulkopuoliselta hiili-intensiivisemmältä teollisuudelta. Eurooppaan saapuvien tuotteiden tullimaksujen määrittäminen hiilijalanjäljen perusteella pienentää mahdollisuutta kilpailla ilmaston kustannuksella ja ohjaa kansainvälistä kehitystä vähähiilisempään suuntaan.
• Rahoitusala tukee tällä hetkellä sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestämätöntä liiketoimintaa. Näihin on puututtava tehokkaalla rahoitusmarkkinoiden sääntelyllä. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyllä pyritään myös hallitsemaan järjestelmätason riskejä, lisäämään yhteiskuntien vakautta ja saattamaan rahoituslaitokset vastuuseen toimintansa negatiivisista vaikutuksista.

Teollisuuden siirtymä edellyttää EU:n taloussääntöjen uudistamista. Nykyiset säännöt ovat liian sidottuja absoluuttisiin velka- ja alijäämätasoihin aikana, jolloin tarvitaan massiivisia uudistavia investointeja. Tästä huolimatta jäsenvaltiot voivat tehdä paljon nytkin uudistamalla omia sääntöjään ja omaa politiikkaansa.

Saksan uusi hallitus on tästä hyvä esimerkki. Saksan perinteisesti tiukkaa velkajarrua on löysätty, ja samalla on kehitetty uusia tapoja rahoittaa vihreitä investointeja. Velkajarrun uudelleentulkinta sisältää aiempaa voimakkaamman suhdannepoliittisen elementin: kun tuotantokuilu eli etäisyys suurimmasta potentiaalisesta tuotannosta kasvaa, joustaa velkajarru nykyistä enemmän. Samaan aikaan Saksa hyödyntää uusia institutionaalisia järjestelyjä. Valtio-omisteisen kehityspankki KfW:n on tarkoitus toimia vihreän ja digitaalisen siirtymän sekä innovaatioiden rahoittajana laajennetulla mandaatilla ja rahoituksella. Lisäksi valtio-omisteiset yhtiöt saavat ottaa lisää velkaa vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Velanotto tällaisia investointeja varten hyödyttää työntekijöitä luomalla lisää taloudellista aktiviteettia ja uusia työpaikkoja. 

EU:ssa on tällä hetkellä menossa useita kehityksiä, joista myös Suomen alueet voivat oikeanlaisella politiikalla hyötyä merkittävästi. Kaksi teollisuuden kannalta merkittävää kokonaisuutta ovat EU:n vihreän kehityksen ohjelma, jonka tavoitteena on saavuttaa ilmastoneutraali EU oikeudenmukaisesti modernisoimalla taloutta ja parantamalla talouden resurssitehokkuutta, sekä koronan jälkihoitoon tarkoitettu EU:n elpymis- ja palautumistukiväline (RRF), joka on suunnattu erityisesti digitalisaation ja vihreän siirtymän vauhdittamiseen.

Myös vuonna 2020 julkaistu EU:n teollisuusstrategia tukee edellä mainittuja päämääriä. Lisäksi teollisuusstrategialla pyritään vahvistamaan sisämarkkinoiden häiriönsietokykyä ja EU:n strategista riippumattomuutta. Esimerkiksi huoltovarmuuden kannalta keskeisen teollisuuden riippumattomuutta EU:n ulkopuolisista toimitusketjuista pyritään vähentämään. EU:n teollisuuspoliittinen strategia pyrkii edistämään kestävämpää, digitaalisempaa, selviytymiskykyisempää, kilpailukykyisempää ja työpaikkoja luovaa taloutta.

Tässä ohjelmassa hahmotellun teollisuuden missiopolitiikan kannalta Suomi voi hyötyä erityisesti Horisontti 2020 -ohjelmasta, jolla tuetaan tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaa Euroopassa. Erityisesti Euroopan innovaationeuvoston koordinoimaa tukea korkeariskiselle ja uusia läpimurtoja tuottavalle tutkimukselle sekä uusia markkinoita tuottaville innovaatioille tulee hyödyntää mahdollisimman suurissa määrin.

Investointeihin ja alueelliseen kehitykseen suunnatut EU:n ohjelmat sisältävät vahvan teollisuuspoliittisen osan. Esimerkiksi Euroopan rakenne- ja investointirahastot myöntävät rahoitusta, jonka ehtona ovat alueelliset erikoistumisstrategiat. Euroopan strategisten investointien rahasto (ESIR) auttaa rahoittamaan infrastruktuuri- ja innovaatiohankkeita esimerkiksi energiasektorilla ja tutkimuksessa sekä pienempiä pk-yrityksiä ja näitä suurempia mid-cap-yrityksiä.

Hyvin toimivat maantiet, rautatiet, tietoliikenneverkot ja satamat ovat uuden teollisuuden syntymisen perusedellytys. Liikenneinfrastruktuuri on kriittinen osa huoltovarmuusketjua. Normaalissa tilanteessa suurin osa Suomen viennistä ja tuonnista kulkee satamaverkoston kautta. Poikkeusolosuhteissa Suomen vienti ja tuonti satamien kautta voi vaarantua. Huoltovarmuuden lisäämiseksi olemassa olevaa raideyhteyttä Ruotsiin on kehitettävä. Neuvotteluja Ruotsin, Norjan ja Suomen välillä on lisättävä raideratkaisun ja kapasiteetin kehittämiseksi. Infrastruktuurin lisäksi valtio pitää huolta logistiikan tietoympäristön kehittämisestä, jolla alan toimijoiden toimintamahdollisuuksia parannetaan. Tietoympäristön kehittämiseen tulee kytkeä kiinteästi viranomaisten ylläpitämien datavarantojen ja viranomaisasioinnissa kertyvän tiedon hyödyntäminen.

Suomen satamaverkosto Perämereltä Suomenlahdelle on erittäin tärkeä edellytys teollisuuden toiminnalle. Satamia tulee kehittää kunnallisesti ja niiden läpäisykykyä tulee parantaa niin, että päällekkäisen kapasiteetin rakentamista vältetään.

Suomen tulee edistää merenkulun ympäristöllistä suojelua aktiivisesti EU:ssa. Merenkulun ympäristönsuojelullisten määräysten tulee kohdistua samanlaisina kaikkiin merialueisiin ja valtioihin, jotta ne eivät vaikuta yksittäisten valtioiden kilpailukykyyn. Suomi voi myös kääntää ympäristösääntelyn teollisuutensa eduksi. Esimerkiksi rikkidirektiivin noudattamiseksi laivoihin on asennettu savukaasuja puhdistavia rikkipesureita, joita valmistetaan Suomessa.

Raideliikenteen kehittäminen, sähköistäminen ja verkoston laajennus on sekä teollisuuden että ympäristön kannalta tärkeää. Vasemmistoliitto pitää rautatieliikenteen harjoittamista valtionyhtiö VR:n yksinoikeutena.

Tieverkoston kunnossapito ja kehittäminen on tärkeää pitkien etäisyyksien harvaan asutussa maassa, jossa suuri osa kuljetuksista suoritetaan kumipyörillä. Suomalaisten erityisosaamista arktisessa väylänrakentamisessa, liikennevälinerakentamisessa sekä eri liikennevälineitä yhdistävissä järjestelmissä tulee kehittää ja hyödyntää kansainvälisesti. Raskaalle liikenteelle selvitetään sähköistä vinjettijärjestelmää, joka palkitsee vähäpäästöisistä ja päästöttömistä ajoneuvoista sekä mahdollistaa kotimaiselle raskaalle liikenteelle hyvitysjärjestelyn kuluista. Kabotaasiliikenteen valvontaa on lisättävä ja digitalisoitava sekä asetettava merkittävät sanktiot kabotaasimääräysten rikkomisesta.

Tavoitteet

• Digitalisaatiolla siirrytään kohti tehokasta ja kestävää logistiikkaa.
• Suomen raideliikenteeseen tulee panostaa rautatieverkkoa edelleen sähköistämällä ja aloittamalla kannattavien henkilöliikenteen rataosuuksien rakentaminen.
• Suomen ja Ruotsin välistä olemassa olevaa raideliikennettä on kehitettävä huoltovarmuusnäkökulmasta.
• Varmistetaan suorat lennot Suomesta Euroopan ja maailman keskuksiin säilyttämällä Finnair ja Suomen lentokentät kotimaisessa valtionomistuksessa.
• Liikenneinfrastruktuurin rakentaminen otetaan kaavoituksessa erityistarkasteluun, ja asutusta sekä teollisuutta keskitetään nauhamaisesti pääliikenneväylien varteen.
• Parannetaan logistista osaamista osallistumalla aktiivisesti kansainvälisiin ja EU-rahoitteisiin tutkimuksen, tuotekehityksen ja järjestelmäkehityksen hankkeisiin.
• Tehostetaan logistiikan toimivuutta rakentamalla eri liikennemuodot toisiinsa yhdistäviä liikennekeskuksia, perustamalla väyläinvestoinnit arvioihin taloudellisten toimijoiden tulevaisuuden tarpeista ja suhteuttamalla logistiikkainvestoinnit oikeaan mittakaavaan.
• Nostetaan Suomi uusimpien ja tehokkaimpien tietoliikenneverkostojen käyttäjien kärkimaaksi.
• Kuljetustukea tulee muuttaa siten, että tuki kohdistetaan pääsääntöisesti lähimpään satamaan suuntautuvaan kuljetukseen eikä se suosi pitkiä kumipyöräkuljetuksia.
• Lisätään tehokkaimpien tietoliikenneverkkojen kattavuutta edelleen.
• Suomen valtion on lainsäädännöllä ja omistusjärjestelyin varmistettava huoltovarmuus- ja kriisinhallintanäkökulmasta, että verkko pysyy jatkuvasti kattavana, tehokkaana, turvallisena ja ajanmukaisena.
• Logistiikan kehittämisessä on huomioitava vaihtoehtoiset käyttövoima- ja polttoaineratkaisut, kuten sähkö, biopolttoaineet ja synteettiset polttoaineet.

Teollisuuden rakennemuutos aiheuttaa väistämättä myös alueellista epätasapainoa. Aluekeskuspolitiikan keinoin voidaan tasoittaa rakennemuutoksen vaikutuksia ja toisaalta myös ohjata alueellista kehitystä tasapainoisempaan suuntaan.

Meillä on jo nyt lupaavia esimerkkejä siitä, miten siirtymäteollisuus voi auttaa nopean väestörakenteen muutoksen kanssa kamppailevia alueita. Esimerkiksi Ruotsissa uuden teollisuuden synnyttämä muuttoaalto Pohjois-Ruotsiin vaatii jo julkisesti järjestettyä koordinointia.

Alueiden kehittämisen tavoitteena on alueiden omiin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin perustuva monikeskuksinen aluerakenne.

Laadukkaat julkiset palvelut koko maassa vahvistavat teollisuuden toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä sekä turvaavat työntekijöille mahdollisuuksia työssäkäyntiin. Vasemmistoliiton teollisuuspoliittisessa ohjelmassa pyritään mahdollisimman laajaan kansalliseen kattavuuteen.

Koulutettu työvoima ja toimiva infrastruktuuri ovat teollisuuden syntymisen perusedellytyksiä. Valtion toimin tulee taata hyvin toimiva infrastruktuuri, kuten maantiet, rautatiet, tietoliikenneverkot ja satamat.

Valtion tulee edistää alueiden luonnonvarojen, kuten mineraalien ja uusiutuvan energian hyödyntämistä tukemalla yrityksiä ja käynnistämällä sopivaa koulutusta. Alueet hyötyvät uudesta teollisuudesta eniten, kun niillä on paikalliset valmiudet hyödyntää alueen teollista potentiaalia.

Alueellisten osaamistiivistymien kehittämisessä tulee hyödyntää yhteistyötä kuntien ja valtion asiantuntijoiden, yritysten, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden sekä työmarkkinajärjestöjen asiantuntijoiden kesken.

Tavoitteet

• Varmistetaan, että reilu siirtymä hyödyttää alueita ja kuntia sekä mahdollistaa niiden elinvoimaisuuden.
• Valtio tukee koulutuksen ja infrastruktuurin perustamista alueille, joilla on potentiaalia reilun siirtymän teollisten klusterien menestymiselle.
• Teollisuuspolitiikassa pyritään mahdollisimman laajaan kansalliseen kattavuuteen.
• Suomen Kuntarahoitus Oy varmistaa kilpailukykyisen rahoituksen kunnille, kuntayhtymille ja kuntien määräysvallassa oleville yhtiöille sekä yleishyödyllisille asuntotoimijoille kaikissa markkinatilanteissa. Valtio pitää omistajana huolta, että Kuntarahoitus toteuttaa oikeudenmukaisen siirtymän periaatteita.

Teollisuus

Teollisuudella tarkoitetaan tuotantotoimintaa, jossa luonnonvaroja jalostetaan tuotteiksi. Teollisuuden tuotantolaitokset ovat usein tehtaita ja tuotannossa käytetään pääasiallisesti koneita. Nykyään teollisuuteen sisältyy myös paljon palveluja, kuten konsultaatiotoimintaa. Teollisuus kuluttaa usein paljon energiaa ja materiaaleja, minkä takia se rasittaa paikoittain liikaa ympäristöä ja ilmastoa.

Reilu siirtymä

Teollisuuden reilu siirtymä tarkoittaa suunnitelmallista siirtymistä pois sosiaalisesti ja ekologisesti kestämättömistä teollisuuden muodoista. Tämä tarkoittaa sitä, että kestämättömät tuotantomuodot teollisuudessa pitää ajaa nopeasti alas ja uudet kestävät teollisuudenalat nopeasti ylös. Siirtymä edellyttää suuria investointeja uuteen tuotantoteknologiaan ja tutkimukseen. Investoinnit synnyttävät paljon uusia työpaikkoja. Siirtymän reiluus tarkoittaa, että se toteutetaan sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Työntekijöiden toimeentulo, uudet työpaikat ja mahdollinen jatkokoulutus on taattava. Fossiilisen energian kallistuminen on kompensoitava pienituloisille. Kohtuuhintaisten kestävien vaihtoehtojen takaamiseksi uusiutuvan energian ja kestävän infrastruktuurin ylösajo on tehtävä nopeasti ja sitä on tuettava riittävillä julkisilla investoinneilla.

Teollisuuspolitiikka

Teollisuuspolitiikka tarkoittaa politiikkaa, jolla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan teollisuuden toimintaympäristöön ja ohjaamaan teollista toimintaa. Yhteiskuntien suuret haasteet ovat tuoneet teollisuuspolitiikan maailmanlaajuisesti takaisin keinovalikoimaan. Kansallisen tason lisäksi teollisuuspolitiikalla on kansainvälinen taso, mikä on kytköksissä esimerkiksi EU-tasolla muihin unionin keskeisiin politiikka-aloihin, kuten sisämarkkinoihin, tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin (TKI), kauppaan, työllisyyteen, energia-asioihin ja ilmastotavoitteisiin.

Missiopolitiikka

Missiolla viitataan tehtävään, jonka suorittamiseen jokin taho on sitoutunut. Historiallisia esimerkkejä missio-orientoituneesta politiikasta ovat valtioiden avaruuskilpailu 1960-luvulla ja internetin kehittäminen. Missiopolitiikan ytimessä ovat perinteisesti olleet tieteen suuri rooli ja suuret haasteet. Missiopolitiikkaa ovat perinteisesti määrittäneet julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoiminta, suunnitelmallisuus ja markkinoiden taloudellista voittomotiivia suurempi pyrkimys johonkin päämäärään. Riskit ovat olleet suuria, mutta niin ovat olleet myös palkinnot. Kotimaisena esimerkkinä missiopolitiikasta voidaan pitää hyvinvointivaltion kehittämistä 1960–80-luvuilla, jolloin julkinen sektori oli aktiivisesti mukana muokkaamassa yhteiskunnan rakenteita ja talouskehitystä.

Klusteri

Klusterit ovat tietyn alan toimijoiden muodostamia teollisia keskittymiä.

Kabotaasiliikenne

Tavaraliikenteessä maan sisäistä kuljetusta toiseen maahan rekisteröidyllä kulkuneuvolla.