Al­ba­na Mus­ta­fi

Politiikkaa käsi sydämellä

Albana Mustafi on 34-vuotias kemiläinen kolmen lapsen äiti ja kauneusalan yrittäjä liikunnanohjaaja sekä tuore poliitikko. Hän oli kevään 2017 kunnallisvaaleissa ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja tuli heti valituksi Kemin kaupunginvaltuustoon ensimmäisenä ulkomaalaistaustaisena poliitikkona. Tällä hetkellä Albana tekee töitä kemiläisten hyväksi valtuuston lisäksi muun muassa kunnanhallituksen varajäsenenä ja Kemin Aikamme Naisten johtokunnassa.

– Politikka on ollut minussa läsnä heti synnyttyäni, koska vanhempani antoivat Kosovossa nimekseni Albana osoittaakseen poliittisen mielipiteensä. Albana tarkoittaa albanialaista. Perheeni muutti Suomeen, kun olin 8-vuotias. Olen kiitollinen Suomen meille suomasta turvasta ja hyvinvoinnista. Identiteetiltäni olen sekä suomalainen että kosovolainen, mikä antaa laaja-alaista näkemystä moniin asioihin, Albana kertoo taustoistaan.

– Yhteisten asioiden hoitamisessa aviomieheni ja sukulaisteni tuki on ollut korvaamaton etu ja ilman sitä en pystyisi olemaan tällainen monitoiminainen, politiikkaa käsi sydämellä tekevä Albana lisää.

Albana Mustafin mukaan suomalainen yhteiskunta on muuttunut viime vuosina.
– Pahoinvointi ja eriarvoistuminen on kasvanut, mikä näkyy suoranaisena köyhyytenä, työttömyytenä, nuorten syrjäytymisenä ja vihapuheen nousuna. Tämä kehitys on pysäytettävä. Siksi olen eduskuntavaaleissa ehdolla kansanedustajaksi.
– Haluan tuoda politiikkaan inhimillisyyttä, lämpöä ja ihmisten arjen ymmärtämistä. Eriarvoistuminen on pysäytettävä, Albana painottaa.

Albana Mustafin vaalityön tukiryhmää vetää Reijo Viitala. Tule mukaan tukiryhmään, jossa tehdään yhdessä töitä, jotta Albana saadaan eduskuntaan kevään vaaleissa. Tukiryhmän jäseneksi voit ilmoittautua esimerkiksi Facebookissa Albana Mustafin kampanjasivuilla https://www.facebook.com/albanaeduskuntaan/?ref=br_rs Siellä kerrotaan muun muassa tukiryhmän seuraavista kokoontumisista.

Mikäli haluat tukea Albanan kampanjaa taloudellisesti, tukitilin numero on FI75 8146 9710 2287 67. Jokainen euro on tervetullut. Kiitoksia tuestasi.


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019