Ari Har­la­mow

Ari Harlamow

3


Keski-Suomen vaalipiiri


Puolustamalla työehtosopimuksia suomalaisest saavat rakentaa itse tulevaisuutensa

Suomen maa makaa miten sen kansa petaa. Kansalaisilla on oikeus vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa maassamme tehdään. Paras mahdollinen vaikuttamiskeino on äänestäminen. Kulunut hallituskausi on osoittanut, että jokaisella suomalaisella tulisi olla velvollisuudentunto käydä äänestämässä niitä ehdokkaita, jotka ajavat palkansaajien ja kaikista heikoimmassa olevien kansalaisten etua.

Myös rakentajien ääni tulee kuulua ja näkyä eduskuntavaalityössävaalityössä, eikä eriarvoisuudelle ole tilaa kansallisilla työmarkkinoilla. Yhdet työmarkkinat, yhdet työehdot sekä kolmikannassa sovitut pelisäännöt takaavat Suomen työmarkkinoille vakaan ja reilun kilpailutilanteen.

Harmaa talous rehottaa, eikä Suomen lainsäädäntö tunne alarajaa työstä maksettavalle palkalle. 300000 suomailaista on vailla työpaikkaa ja tuhannet tempputyöllistetyt kituuttavat yhteiskunnan tukien varassa, saamatta työstään kunnollista palkkaa.

Kokemukseni Äänekosken biotuotetehtaan työmaan pääluottamusmiehenä antoi riittävän kuvan ulkomailta lähetettyjen työntekijöiden törkeästä hyväksikäytöstä, niin rakentamisen kuin metalliteollisuuden sektoreilla. Kahdet ja paikoin kolmet työmarkkinat tulee estää lainsäädännön turvin ja viranomaisille on taattava riittävät resurssit harmaan talouden kitkemiseen.

On sanomattakin selvää, että palkansaajien tule pitää työvoiman tarveharkinnasta lujasti kiinni ehkäistäkseen vähimmäispalkkojen tarjouskilpailun.

Puolustamalla työehtosopimuksia suomalaiset saavat rakentaa itse tulevaisuutensa. 


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019