Han­na Jo­ki­nen

Hyvinvointi kasvaa tasa-arvosta

Olen 38-vuotias Lähihoitaja, työtäni teen vanhustenhoidossa hektisellä kuntoutus- ja lyhytaikaisosastolla Hämeenlinnassa. Vanhustenhoidon kenttää olen nähnyt laajasti aina kotihoidon yötiimistä saattohoitoon asti

Olen ollut Jussini kanssa kimpassa jo melkein kaksi vuosikymmentä. Asustelemme Hattulassa yhdessä kissamme kanssa. Elämäämme kuuluu olennaisena osana musiikki, vanhat amerikan autot ja olemme hyvin kiinnostuneita mm. suomen lähihistoriasta. Lisäksi Kreikan matkailu on yhteinen intohimomme.

Itselle hyvin rakas ammattiliitto-aktiivisuus on vienyt mennessään jo kymmenisen vuotta sitten. Nyt toimin SuPerin Hämeenlinnan ammattiosasto 610:ntä PJ:.n roolissa. Edelliset 8 vuotta olen toiminut saman ammattiosaston sihteerinä.

Kirjoittaminen on teinistä asti ollut intohimoni ja olenkin SuPerlehden pakinoitsija ja Hämeen Sanomien vierailevana kolumnistina toimin vuosina 2016 ja 2017.

Toimin Hattulassa ensimmäistä kauttani kunnanvaltuutettuna. Olen myös Hattulan vanhusneuvoston varapuheenjohtaja ja Elinvoimajaoston varsinainen jäsen. Varajäsenenä vaikutan Hattulan sivistyslautakunnassa, tarkastuslautakunnassa ja ylikunnallisessa pelastuslautakunnassa.

Lähellä sydäntäni on myös työ omaishoitajien ja ikäihmisten hyväksi. 2018 tammikuussa aloitin Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n johtokunnassa.

 

VAALIVIDEONI

VAALITEEMOJANI JA TOIMINTAANI OHJAAVIA ARVOJA

 

Pidetään kii reilusta työelämästä, jossa pelisäännöt sovitaan kolmikannassa ja omalla palkallaan tulee toimeen.

Perustulon kautta yhä useampi pääsee kii työelämään, lyhyissäkin pätkissä, kun ei tarvitse pelätä että tuet menevät sekaisin moneksi viikoksi ja toimeentulo vaarantuu.

Hoivaa tarvitsevien ja heidän hoitajiensa asiat on korjattava inhimilliselle tolalle.

Hoidettavien hoitoisuus näkyväksi ja määrittämään hoitajamitoitusta. Hoitoisuus tulee tehdä näkyväksi ja sitä pitää seurata säännöllisesti. Hoitajamitoituksen vähimmäismäärä on kirjattava sitovasti lakiin.

Hoitoalan valvontaa on tehostettava ja valvontakäynnit tulee aina tehdä ennalta ilmoittamatta.

Omaishoidontuki on oltava kaikkialla sama, palkkioita tulee korottaa, vapaapäivät turvata ja verotusta järkeistää.

Ihmisen arvo ei riipu yksityiskohdista.Kaikkia on kohdeltava tasa-arvoisesti ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, terveydentilaan, varakkuuteen tai muihin määreisiin katsomatta.

Olen sitoutunut ajamaan Setan kärkitavoitteita omassa poliittisessa työssäni;

  1. Sateenkaaripoliittinen toimintaohjelma 
  2. Translain kokonaisuudistus 
  3. Intersukupuolisten oikeuksien turvaaminen 
  4. Kolmas oikeudellinen sukupuolivaihtoehto 

 

Hyvää tulevaisuutta turvataan mahdollistamalla pienemmät ryhmäkoot varhaiskasvatuksessa ja koulussa, aidosti ilmaisella toisen asteen koulutuksella, riittävällä palkkatasolla, tehokkaammalla syrjäytymiseen puuttumisella ja ilmastonmuutoksen hillitsemisellä.

 

Poliittista toimintaani voit seurata:

facebookissa

kotisivuillani

 

Somessa vaikutan myös ahkerasti:

Twitterissä

Instassa

Snapchat: @ivoryd.wine

 

Kirjoitan myös blogia osoitteessa:

https://blogit.kansanuutiset.fi/ole-se-muutos-jonka-haluat-maailmassa-nahda/

 

Tule tekemaan kanssani inhimillisempää Suomea!

Kaikille, ei harvoille!

#sinäpäätät


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019

Hanna on ehdokkaana myös näissä vaaleissa: