Ilk­ka Port­ti­ki­vi

Ihmiset, luonto ja hyvät teot

Kuka Ilkka?

Olen 39 vuotias kaupunginvaltuutettu Tampereelta. Asun viisi lapsisessa uusperheessä. Itselläni on kolme lasta ja avopuolisollani kaksi. Olen koulutukseltani sosionomi (amk) ja työskentelen Rikosseuraamuslaitoksella rikosseuraamustyöntekijänä. Olen erikoistunut työskentelemään väkivalta- ja seksuaalirikollisten kanssa. Minulla on työkokemusta myös lastensuojelusta ja etsivästä työstä usean vuoden ajalta.

Parhaiten viihdyn luonnossa ja vietän siellä paljon aikaa. Erityisesti olen kiinnostunut linnuista, joita valokuvaan ja tarkkailen lähes päivittäin. Linnunpönttöjä olen ripustanut puihin myös ahkerasti ja kiihtyvällä tahdilla. Lisäksi luontoretkillä etsin samalla myös geokätköjä. Avantouinti ja saunominen on minulle muiden harrastusten lisäksi tärkeä ja rakas harrastus ja keino rentoutua.

Politiikka

Olen ollut aktiivisesti politiikassa mukana vuodesta 2011 alkaen. Aluksi kunnanvaltuustossa varavaltuutettuna ja nyt varsinaisena kuntapäättäjänä Tampereen kaupunginvaltuustossa. Minulla on kokemusta lautakuntatyöskentelystä nykyisen asunto- ja kiinteistölautakunnan jäsenyyden lisäksi, lasten ja nuorten palveluiden lautakunnasta, joukkoliikenne lautakunnasta ja jätehuolto lautakunnasta. Olen lisäksi toiminut myös ay-aktiivina hallituksen jäsenenä, mutta en tällä hetkellä.

Arvot ja vaaliteemat

Teen politiikkaa ensisijaisesti arvojeni pohjalta, joista merkittävimmät ovat:

  • Vastuullisuus
  • Oikeudenmukaisuus
  • Tasa-arvo
  • Luonnon kunnioittaminen
  • Läpinäkyvyys

Keskeisimmät vaaliteemani ovat:

  • Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja ilmastonmuutoksen ehkäisy
  • Päihde- ja mielenterveys palveluiden kehittäminen
  • Kohtuuhintaisen vuokra- ja omistusasumisen lisääminen
  • Tuloerojen tasaaminen
  • Perustulo

Vaalivideo


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019