Jus­si Sa­ra­mo

Jussi Saramo

348


Uudenmaan vaalipiiri


http://www.saramo.net

Pehmeiden arvojen kova puolustaja

Jussi järjestää työkseen tuettuja lomia ihmisille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta lomailla kodin ulkopuolella. Jussi asuu Tikkurilassa puolisonsa ja tyttärensä kanssa sekä harrastaa politiikan lisäksi muun muassa salibandytuomarointia ja perheuintia. Jussin pitkä kokemus vaikuttamisesta Vantaan ja Porvoon kaupunginvaltuutettuna, ministerin ja europarlamentaarikon erityisavustajana sekä vasemmistoliiton politiikan suunnittelijana tekee Jussista valmiin kansanedustajan, josta me uusmaalaiset saamme eduskuntaan pehmeiden arvojen kovan puolustajan.

  • 39 vuotta
  • Varakansanedustaja 2011-2015 ja 2015-2019
  • Toiminnanjohtaja
  • Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 2009
  • Porvoon kaupunginvaltuutettu 2000-2008
  • Aiemmin mm. Suomen Attacin ja Vasemmistonuorten puheenjohtajana

Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019