Ka­ti Ter­vo

Sinä merkitset - Olet tärkeä <3 Äänesi puolesta Kati Tervo.

Rohkeus tehdä inhimillisiä ja oikeudenmukaisia uudistuksia päätöksenteossa

 

Olen 35-vuotias viisilapsisen uusperheen äiti Kemistä. Yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostanut minua pienestä asti ja haluan olla mukana parantamassa tavallisten ihmisten arkea eduskunnassa. Inhimillinen päätöksenteko ohjaa toimintaani. Olen koulutukseltani tradenomi ja suoritan parasta-aikaa työni ohessa YAMK-tutkintoa Lapin ammattikorkeakoulussa, liiketalouden johtamisen koulutusohjelmassa. Toimin hankinta-asiantuntijana Kemin kaupungilla.

Minulla laaja kokemus ay- ja järjestötyöstä. Olen toiminut useissa luottamustehtävissä vuosien varrella. Olen Vasemmistoliiton puoluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja, kuulun Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) edustajistoon. Olen myös varapuheenjohtajana Lapin liiton maakunnan yhteistyöryhmässä (MYR).

Vaaliteemojani ovat perheet, koulutus, työ ja toimeentulo sekä aluepolitiikka. Lappilaisena haluan tuoda erityisesti Lapin asioita esiin ja vaikuttaa siten maakunnan elinvoimaisuuden vahvistamiseen. Alla lisää vaaliteemoistani:

PERHE JA ARKI OVAT KAIKEN PERUSTA

• Perheet ovat erilaisia ja erikokoisia, niiden tuki ja tarpeet on tunnistettava.
• Turvallinen ja sujuva arki ovat osa ihmisten hyvinvointia.
• Maksuton varhaiskasvatus tukee merkittävästi lapsiperheitä.
• Kaikilla tulee olla samanlaiset mahdollisuudet koulutukseen taustasta
riippumatta ja harrastusten hintaa on kohtuullistettava.

LAPPI ON MEIDÄN KOTIMME

• Peruspalvelujen saatavuus ja elämän edellytykset on taattava Lapissa.
• Jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa, haluamme pitää Lapin asuttuna.
• Maakunnan elinvoiman edellytykset, kuten koulutus, työpaikat,
liikenneväylät sekä investoinnit täytyy turvata.
• Yksityisautoilun verotusta on kevennettävä pitkien välimatkojen
maakunnassa.

TYÖ JA TOIMEENTULO KUULUVAT KAIKILLE

• Palkansaajien verotusta on kevennettävä elämän helpottamiseksi.
• Tarvitsemme uudistuksia työn tekemisen tapoihin sekä joustoa työelämään
esimerkiksi vuorottelu- ja vanhempainvapaita uudistamalla.
• Perustulomalli takaa toimeentulon kaikille ja parantaa kaikkein
heikommassa asemassa olevien tulotasoa.
• Pienemmän ja heikompiosaisen puolta on pidettävä,
pidämme jokaisen mukana.

 


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019