Kat­ri Ka­pa­nen

Katri Kapanen

23


Varsinais-Suomen vaalipiiri


http://www.katrikapanen.fi

Kaiken kestävä! - Katri Kaarinasta eduskuntaan

Olen syntynyt Forssassa vuonna 1980 ja monien vaiheiden jälkeen päätynyt asumaan ja työskentelemään Turkuun ja sieltä Kaarinaan. Koulutukseltani olen Sosionomi (YAMK) ja toimin tällä hetkellä lähiesimiehenä ja vastaavana perheohjaajana lastensuojelun perhekuntoutusyksikössä. Olen työskennellyt sosiaalialalla lastensuojelun kentällä erilaisissa työtehtävissä yli 15 vuoden ajan.

Työkokemusta minulla on ennen valmistumistani niin raviradan toto-kassana ja Euromarket-ketjun kassana työskentelystä 7 vuoden ajalta, kuin muutamasta Lontoossa ja Dublinissa vietetyistä työjaksoistakin.

Olen naimisissa ja minulla on kaksi tytärtä. Poliittisen urani aloitin kuntavaaleista 2017. Olen Kaarinan kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan varajäsen. Toimin myös Maakuntavaltuustossa varajäsenenä ja Kaarinan Vasemmistoliitto ry:n puheenjohtajana toista kautta. Nyt olen myös ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä Vasemmistoliiton listalla.

Kansalaisvaikuttaminen ja perhe ovat harrastuksiani, joiden lisäksi pidän matkustelusta, laulamisesta ja ystävieni kanssa tapaamisesta naurun ja hyvän ruoan merkeissä.

Teemani kevään eduskuntavaaleihin ovat kestävä yhteiskunta, kestävä talous ja kestävä ympäristö.

Kestävän yhteiskunnan kulmakiviä ovat toimivat ja saavutettavat palvelut ja tasa-arvoinen sosiaaliturva. Yhteiskunnasta pitää rakentaa kestävä niin, että kunnalliset palvelut muodostavat palveluverkoston ja yksityiset täydentävät niitä.

Kestävä talous ei voi perustua vain hyvätuloisten verokevennyksiin, vaan talouden pitää olla kestävällä pohjalla niin, että siitä hyötyvät kaikki kansalaiset tasapuolisesti.

Verotuksen on perustuttava progressiivisuuteen, jolloin jokainen kansalainen kerryttää verovaroja oman maksukykynsä mukaan. On panostettava työikäisten ihmisten työhyvinvointiin ja mahdollistettava urapolkujen suunnittelu niin, että ihmiset jaksavat tehdä töitä eläkeikään asti.

Työn pitää olla kannattavaa ja arvostettavaa. Tulevaisuudessa työ tulee muuttumaan entisestään pätkätöiden yleistyessä. Automaatio ja digitalisaatio tulevat korvaamaan ihmisen työpanosta, jolloin vanhoja ammatteja häviää ja uusia muodostuu tilalle.

Kestävä ympäristö tarkoittaa ekologisempaa asumista ja liikennettä sekä uusiutuvia energiamuotoja. Näiden kehittämiseen tulee myös panostaa rahaa, jotta Suomen luonto pysyy puhtaana tulevaisuudessakin.


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019