Mik­ko Aal­to­nen

Mikko Aaltonen

177


Pirkanmaan vaalipiiri


Luottamus vaatii muutoksen - Muutos tehdään yhdessä

Olen 43-vuotias syntyperäinen tamperelainen. Koulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri ja työskentelen tällä hetkellä talouspäällikkönä terveydenhuollossa. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi kouluikäistä lasta.

Tampereen kunnallispolitiikassa olen toiminut vuosituhannen alusta asti. Kaupunginvaltuustossa olen ollut kolme kautta. Viime kaudella toimin apulaispormestarina vastuualueenani sosiaali- ja terveyspalvelut. Kaudellani saatiin Tampereella toteutettua esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien aktiivipassi ja sosiaalinen luototus, asunnottomien määrää saatiin laskettua yli sadalla, ikäihmisten kotihoitoon palkattiin 93 hoitajaa lisää, ympärivuorokautisen hoivan paikkoja tehtiin yli 300 kaupungin omaan tuotantoon.

Valtuutettuna ja apulaispormestarina toimiessani olen huomannut kuinka paljon eduskunnan tekemät päätökset lainsäädännöstä ja taloudesta vaikuttavat toimintamahdollisuuksiin kunnissa. Haluan jatkaa vaikuttamista ja suomalaisten arjen parantamista eduskunnassa.

Kampanjani pääteemat ovat:

Muutos työelämään Työntekijöiden ja yrittäjien hyvinvointia tulee parantaa. Työtulojen ja tukien yhdistämisestä on tehtävä helppoa ja toimivaa. Työttömiä tulee tukea rankaisemisen sijaan. Työstä on saatava palkkaa, joka riittää elämiseen. Pienyrittäjien kynnystä palkata työvoimaa on madallettava.

Muutos yhteiskunnan palveluihin Palveluita täytyy saada tarpeen mukaan, ilman taistelua. Lääkäriin pääsee ja siihen on kaikilla varaa. Päivähoitopaikka on jokaisen lapsen oikeus. Laadukas koulutus on tulevaisuuden pohja. Jokaisen on voitava luottaa hoivapalveluiden laatuun ja saatavuuteen, omalla ja läheistensä kohdalla.

Muutos yhteiseen talouteen Veronkierto ja harmaa talous on saatava kuriin lakimuutoksilla ja lisäämällä valvontaa, näin saamme lisää verotuloja meidän kaikkien käyttöön. Säästämme uudistamalla ja kehittämällä – ei leikkaamalla. Julksia palveluita ja luonnonvaroja ei saa luovuttaa keinottelijoille ja veronkiertäjille.

Muutos arkeen ja tulevaisuuteen Köyhyyttä poistetaan teoilla. Korotamme matalia eläkkeitä. Otamme käyttöön riittävän perustulon kaikille. Saavutamme yhdessä sovitut ilmastotavoitteet. Varmistamme kaikille oikeuden kasvaa, elää ja vanheta turvallisesti.


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019