Tar­ja Pit­kä­nen

Tarja Pitkänen

95


Satakunnan vaalipiiri


http://tarjapitkanen.fi

HARVAINVALLASTA KANSANVALTAAN - Puheista teoiksi!

Saanko esitellä itseni?

Olen Tarja Pitkänen Kokemäeltä, äiti, mummu ja koiramummu sekä maa- ja metsätalousyrittäjä.   Äiti-ammatin jälkeen minusta tuli sairaan- ja terveydenhoidon sekä perushoidon ammattilainen.  Teen vieläkin keikkatyötä Norjassa ja voisin toimia firmassani Luontaisterapia Tarja Pitkänen vyöhyketerapeuttina.  CV:ni on  pitkä, nuorena olin myyjä, nyt aikuisiällä olen tehnyt enimmäkseen sairaanhoitajan töitä Ruotsissa, Norjassa ja Suomessakin.  Vuoden 2008 aikaan kiinnostuin valtakunnan politiikasta, olen ollut kansalaiskirjoittaja siitä asti tähän päivään. Useat vuodet Kokemäen Vasemmiston kokouksissa saivat minut lähtemään ääntenkerääjäksi vuonna 2017.  Sain yllätyspotin, nyt olen valtuutettu ja sivistyslautakunnassa.  Oli mukava lähteä myös ehdolle eduskuntavaaleihin mutta nyt kerään ääniä tosissaan itselleni – kilpailen voitosta mutta en unohda miten tärkeää jokainen ääni  – Sinun äänesi  on Satakunnan Vasemmistolle.

On aika lukea madonluvut

Äänestyspäivä on lähellä. On aika ryhtyä hommiin, haastamaan poliittisia puolueita. Aloitan kokoomuksesta. Puolue ilmoittaa, että ”Autot kuuluvat tielle. Luotamme Suomeen.” Siinä mieliinpainuvat tienvarsimainokset! Petteri Orpo, tuijottelee valtateiden varsilla. Orpolla ei ole katsekontaktia äänestäjiin. Hänellä ei ole yhden yhtäkään lupauksen sanaa paremmasta tai toivosta.

Kokoomuksen politiikalla on ollut tekemistä vanhushoidon alasajon kanssa pitkältä ajalta. Nyt suomalaiset ovat joutuneet heräämään karmeaan todellisuuteen. Vanhuksia epäillään kuolleen hoitamatta jättämisen, heitteellejätön vuoksi. Voitonahnaat yksityiset, vastuuuntunnottomat suurfirmat olivat asialla. Lopunalku onkin käsillä Suomen hoito-alalla, ellei komento muutu. Eikä se muutu, jos Orpo on ohjaimissa. Hän epäröi jopa antaa lupausta edes 0,7 %:n hoitajamitoitusta varten. Tällä hetkellä kokoomus ei ole tulevaisuuspuolue, ei ilman Jan Vapaavuorta.

Seuraavaksi kiikari keskustaan päin. Vanhushoidon alasajo alkoi keskustan osalta jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Esko Aho sen aloitti, häntä hoitajat eivät uhohda koskaan. Hän tiesi Superin ja Tehyn heikoiksi puolustautumaan. Lisäksi oli helppo aloittaa koko Suomen alasajo. Laumoittain hoitajia lähti Norjaan, Englantiin ja maailmalle. THL:n tutkimus osoittaa lisäksi, että 1987 syntyneet kahden laman lapset kärsivät Ahon hallituksen leikkauksista paljon: Lapsiperheiden palveluista, päivähoidosta, äitiys- ja lastenneuvolasta sekä kouluterveydenhuollosta leikattiin, kotiintuodut palvelut hävisivät. Nuorisotyöttömyys ja köyhyys lisääntyivät sekä turvattomuus. Tämä on ollut pitkä murheellinen jatkumo työttömille, perheille ja nuorisolle.

Vasta sitten koko Suomi heräsi vähäksi aikaa kun kävi tapaus Erika. Yhteiskunta oli sokeutunut. Puolustuskyvyttömien lasten hengiltä ottaminen ja piinaaminen oli täyttä totta Suomessa. Viranomaiset eivät puuttuneet asioihin, hoitajat olivat pelkureita tekemään väliintulon lapsen pelastamiseksi. Suomi oli olevinaan oikeusvaltio mutta sitä se on vain monille, ei puolustuskyvyttömille. Kupittaan psykiatrisen sairaalan kaltoinkohtelut olivat jatkuneet kauan. Psykiatrisesta hoidosta oli tullut kidutuskammio eikä tekijöitä tuomittu.

Sipilän hallitus on jatkanut erittäin kovan käden politiikalla Ahon aloittamalla linjalla. Esko Aho oli sentään toisessa tilanteessa kuin tänäpäivänä on oltu. Yhtäkkiä Suomessa oli 700000 työtöntä Neuvostoliiton romahdettua. Hävyttömintä tämän hallituskauden teoista on ollut julkista sektoria kohtaan tehdyt työraipat eli 24 tunnin lisätyöt aloilla, jossa muutenkin painetaan niska limassa.

Lisäksi tehtiin 30 % kesälomarahavarkaus julkiselta sektorita. EK ja ammattiliitot kehuskelivat hiljan kikystä miten vaikeaa heillä oli ollut kun siitä neuvoteltiin. Ja pyh! Sanon minä. Annoin heille kovaa palautetta SAK:n Ääni työlle tilaisuudessa Porissa. Vasemmisto oli ainut puolue, joka sanoutui irti tästä tempusta. Mielestäni keskustan johtajat Sipilä ja Aho sekä Anne Berner ovat olleet pahimmat itsevaltiaat mitä keskustassa ikinään on ollut.

Poliitikot Timo Soini ja Jussi Halla-aho viihtyvät kuutamolla. Soini kirjoitti plokissaan, että avattaisiin seuraava lähetystö Filippiineille ja tuotaisiin hoitajia sieltä sillä filippiiniläiset hoitajat ovat ”työteliäitä, hyvää väkeä, joka tekee työnsä korkealla moraalilla.” Plokissaan hän ylistää, että Suomessa saa hyvää hoitoa. Hänen isänsä ja äitinsäkin ovat saaneet. Se siitä – päärynöistä, melooneista, joiden päähän ei sovi sama lippis. Tosiasia on, että Suomessa on vieläkin valtaosa maailman parhaiten koulutetuista hoitajista. Ja erittäin arvostettuja Norjassa ja Ruotsissa ahkeruutensa ja taitavuutensa takia.

Jussi Halla-aho on huomattavasti vaarallisempi kuin simppeleitä puhuva sininen Soini. Se tuli todistettua kun hallitus kippasi hänet ulos ja valikoi loikkarit joukkueeseensa senjälkeen kun Halla-aho oli valitttu oman puolueensa puheenjohtajaksi. Persut voivatkin tällä hetkellä hyvin noin kannatusprosenteissaan. Jopa niin hyvin, että Halla-aho laittoi hiljan huonon vanhustenhoidon vastakkain maahanmuuton kanssa. Niin, olen juuri edellä todistellut miten Suomen vanhustenhoito ajettiin alas. Sllä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Halla-aho ei ole tietävinään tätä vaikka hän aivan varmasti tietää. Sitä hän ei hoksannut, että äänestäjäjille ei tämä hänen huttu kai sentään uppoa. Lehdisto pitäneet huolta että sote- ja vanhustyö ovat ykkösteemat vaaleissa. Olen valmis osallistumaan kaksinväittelyihin näistä oman alani asioista.

Sotilaallinen harjoittelu Naton ja Yhdysvaltain kanssa

Olen vastannut  Alma-median väittämään “Suomen pitää rajoittaa sotilaallista harjoittelua Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.” Toimittaja Juhani Ojalehto on kirjoittanut Suomenmaassa (2.12.2015, muokattu 21.8.2017) keskustan Juha Sipilän sanoneen, että “Suomi voi liittoutua sotilaallisesti, jos tilanne ratkaisevasti muuttuu.” Kuinka tilanne sitten on muuttunut ratkaisevasti Suomessa? Ei mitenkään mutta paljon on tapahtunut. Suomen nykyiset lait olisivat riittäneet YK:n ja EU:n rauhanturvaoperaatioihin.

 

Kuitenkin Suomen maankamara on jo saateltu vieraan vallan, Yhdysvaltain käyttöön isäntämaasopimuksella vuonna 2014. Tämä kaikki vähin äänin, suomalaisten tietämättä. Sekään, ei ollut merkinnyt mitään harvain valtaa toteuttaville poliitikoille, että suurin osa suomalaisista vastustaa sotilaallista liittoutumista. Suomalaiset muistavat vielä aivan hyvin mitä tapahtui saksalaisten kanssa, jotka määräsivät miten jatkosodan kulussa pitää tehdä. Suomi ei käynyt siis erillissotaa Neuvostoliiton kanssa vaan ajautui ja joidenkin halun mukaan liittyi Saksan leiriin tuhoisin seurauksian. Vain ihme pelasti meidät.

 

Terrorismi Euroopassa ei ole mitään uutta toimittaja Ojalehdon mukaan. Kuitenkin Ranska teki siitä sellaisen Ranskan terrorismin jälkeeen. Macron kaivoi Lissabonin sopimuksen avunantovelvotteen: Aseellisen hyökkäyksen kohteelle annetaan tuki “kaikin mahdollisin keinoin.” Ei kuitenkaan koske maita joilla on erityisluonne. “Suomen erityisluonne on ollut sotilaallinen liittoutumattomuus.” Kansallisen itsetunnon murentuminen on mielestäni johtanut tähän, että poliitikot kuten Sipilä yhdessä toisen kokemattoman poliitikon Macronin ehdotuksesta ryhtyi toimiin. Sipilä ryntäsi ensimmäisenä Ranskaan. Hallitus valmistelee jo lakimuutosta, jossa Suomi antaa sotilaallista tukea rauhan aikana jopa Nato maalle.

 

Toimittaja Juhani Ojalehto kirjoittaa: “Nato-maana Ransakn tapa vastuuttaa sotilasliiton ulkopuoliset EU-maat on häikäilemätön.” Miksei Ranska turvautunut iskujen jälkeen Naton omiin turvatakuihin? Ranska hairasi kiinni ensimmäiseen löysään EU:n valtioon ja nyt vertaus sopiikin presidentti Niinistön käyttämään vihjeeseen, että kasakka vie sen mikä on löysässä. Ei vienytkään Venäjä vaan Ranska nappasi Sipilän – miehen, jolta oli hämärtynyt, että hän on Suomen pääministeri. Ei vielä tulevan EU:n sotilasliiton johtohahmo.

 

 

 


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019