Tii­na Koi­va­lo

Tiina Koivalo

334


Uudenmaan vaalipiiri


Elämäsi edustaja

Ilmiömäinen ehdokas Nurmijärveltä!

 

Olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi. Työskentelen Nurmijärven kunnan rekrytointipalveluissa rekrytoijana. Valtaosa työhistoriastani koostuu julkishallinnon monipuolisista tehtävistä, pääosin henkilöstöhallintoon liittyvistä. Olen ollut töissä myös risteilyaluksessa, matkatoimistossa ja alkoholipoliittisessa tutkimuslaitoksessa. Olen ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu sekä toimin Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n ja Uudenmaan Työterveys Oy:n hallituksen jäsenenä. Vuosia olen myös toiminut erilaisissa luottamustehtävissä muun muassa ammattiliiton paikallisosaston hallituksen jäsenenä.

 

Me tarvitsemme tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa

Ajan kestävää perusturvaa sukupolvelta toiselle. Pidän tärkeänä, että jokaisella on aito mahdollisuus turvalliseen ja hyvään elämään koko elämänkaaren ajan, riippumatta elämäntilanteesta. Haluan olla rakentamassa oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa Suomea.

 

Tavoitteeni eduskuntatyöhön:

  • Hyvä julkinen terveydenhoito ja hoiva
  • Yhdenvertainen oikeus koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen
  • Oikeus yksilölliseen ja kasvua tukevaan päivähoitoon
  • Riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja
  • Oikeudenmukaista työllisyyspolitiikkaa
  • Loppu eriarvoistumiselle
  • Kulutustapamuutos luonnon suojelemiseksi

 

Löydät minut:

Facebook

Instagram

 

Tukiryhmäni tilinumero: FI59 4260 0010 3629 18/Tiina Koivalo


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019