Millainen on Mikon eduskuntavaalikampanja?

Eräs viikko kansanedustajaehdokkaana sunnuntaista sunnuntaihin. Kansa taisteli, miehet kertovat:

Viime sunnuntaina 27.1. osallistuin Uudenmaan Vasemmiston vaalityöpajaan Helsingissä. Lähtö oli haasteellinen, pakkasta lienee ollut 17 astetta ja täältä metsänreunasta lähimmälle bussipysäkille oli 9 kilometrin kävelymatka. Lähtö viivästyi ja piti kävellä itsensä hikeen. Bussissa oli riisuttava ylävartalo ja laitettava aluspaita kuivumaan. Lopun päivää selviydyin pelkällä villapaidalla. Kansan Sivistystyön Liiton koulutukseen osallistui tusina meitä ehdokkaita ja tukijoukkoja lisäksi. Hyödyllistä yhteishengen kannalta. Koetin parhaani mukaan rohkaista nuorempia ja ujompia, joinakin hetkinä tuntui, että onnistuin siinä. Porukalla päätettiin seminaarin päätteeksi, että esittelen piirihallitukselle, kuinka tarvitsemme lisää some- ja videokoulutusta, että voimme vastata ison rahan ja trollien meille asettamaan haasteeseen.

Maanantaina Sipoossa Itä-Uudenmaan kuntien vammaisneuvostojen ja vammaisjärjestöjen vaikuttamistilaisuudessa. Kunnalliset viranhaltijat olivat huomattavasti vastaanottavaisempia, kuin vuosina 2017 ja 2018 vastaavissa tilaisuuksissa. Helsingin Matkapalvelukeskuksen tähän saakka pakollinen lobbausluentokin loisti poissaolollaan. Vaadimme, että muutkin paperit kuin palvelukuvaus tulee osallistaa vammaisneuvostojen ja vammaisjärjestöjen ja matkapalveluita käyttävien asiakkaiden saataville. Näyttää siltä, että taximatkojen pakollinen yhdistely kyetään torjumaan. Yhdenvertaisuustyö kantaa hedelmää, kun sitä jaksetaan viljellä. Usein kyse on viranhaltijoiden arkuudesta ja luottamushenkilöiden tietämättömyydestä. Oikeiston kilpailutusretoriikka ja leikkauspolitiikka ei enää uppoa kuulijoihin yhtä helposti kuin aiemmin tällä hallituskaudella. Ihmiset ovat rohkaistuneet puolustamaan oikeuksiaan.

Tiistaina Porvoon vammaisneuvoston kokous. Purettiin eilistä. Maanantaina sain sukkuloida huoneesta ja pöydästä toiseen kuulemassa ja ohjeistamassa, mitä mikäkin viranhaltija tai lobbari on taas sanonut. Valistuneisuus vammaisneuvoston jäsenten keskuudessa on kuitenkin korkealla tasolla ja ovat motivoituneita, joten tiistaina vain kokosin muutamassa puheenvuorossani asioita yhteen. Itsellenikin yllätykseksi neuvosto rohkaistui vaatimaan, että vammaisneuvostot ja vanhuusneuvostot tulee rinnastaa nuorisovaltuustoihin ja näille on taattava mandaatti kaikissa kunnallisissa lautakunnissa. Tämä on voimakas linjanveto!

Keskiviikkona Vasemmiston vaalistartissa Helsingissä. Li Andersson pääpuhujana käyttää metallisen säihkyvää ääntään ja elegantisti poliittisten iskulauseidensa lomaan sijoitettuja tanssiaskeliaan taidokkaammin, kuin kukaan muistamani suomalainen poliitikko. No, olen vasta 57-vuotias, enkä ehkä tarpeeksi tunne ja muista oikein vanhoja ja parempia aikoja. Paljon nopeita keskusteluita, joissa ei kauhean syvälle ollut mahdollista päästä. Tilaisuus luonteeltaan tähtäsi ulkoiseen viestintään ja minä hyvin harvoin hymyilen. Varmasti näkyvin tällä viikolla osallistumistani tapahtumista. Otatin tilaisuuden virallisella valokuvaajalla kuvani pitelemässä plakaattia, johon oli valmiiksi kirjattu: ”Haluan sellaisen Suomen, missä …” Täydensin tussilla sen loppuosaan tekstiksi”… kasautunut varallisuus jaetaan uudelleen.”

Torstai ja perjantai työmaalla, ei reissaamista. Hyvä niin, vauhdissa on hanskoja hukkunut, repun hihna katkennut ja silmälasien sangat poikki. Pitäisi tulla korjatuiksi suutarilta ja optikolta, koska likinäköisenä joudun puolisokeasti tihrustamaan. Nyt oli enemmän aikaa someviestintään, jota muutenkin teen useita tunteja päivittäin. Videoprojektit ovat poikineet halvoilla vehkeillä ja amatöörivoimin hyvää jälkeä. Satunnainen parkkipaikkavideo Puistokulman edustalla on noussut jo 12.000 katselukertaan. Kavereiden määrä Facebookissa on viidennellä tuhannella. Tykkäyksiä on kampanjan kuluessa tullut 150.000, ainakin. Lumenluontia ja puiden pilkkomista normaalia enemmän, luonto muistaa meitä. Pidän talvesta ja ankarista olosuhteista. Mieli seestyy eikä murehdi turhia.

Lauantaina Loviisan markkinoilla. Viikonloppuisin olen autottomana omien jalkojeni varassa. Pyrystä ja kovasta itätuulesta huolimatta polkupyörällä matkaan auringon noustua. Pyöräilyä + kävelyä kertyi päivän mittaan 33½ kilometriä. Kannatti käydä, vaikka väkeä oli vähemmän kuin otaksuin. Kiersin torin lisäksi sivukatuja, jututin vanhoja mummoja, virolaisia työmiehiä, aasialaisia ja arabeja, pääsin Loviisan rähjäisimpään kerrostaloon jakamaan mainoksia ja kiinnitin nastoilla aitoihin ja ilmoitustauluille kymmenisen mainosta, luukutin lisäksi kirjaston ja marketin ja kioskin ja Loviisan Sanomien ja Östnylandin toimitukset. Neljän tunnin tehojakso, mihin sisältyi puoli tuntia kebab-baarissa ja sinnekin jätin esitteet kahdella kielellä.

Tänä sunnuntaina lunta tuli taivaalta niin paljon, ettei eilinen pyöräilyosuus olisi onnistunut. Pikkuteillä auraus ei pysy tässä kelissä ajan tasalla. Telttailua ja muita vaalitilaisuuksia on nyt ollut kuutena viikonloppuna kuudessa paikassa ja tahti tulee tästä edelleen tiivistymään ja paikkojen määrä kasvamaan, Esitteiden kanssa olen muuttanut taktiikkaa. En jaa niitä sokkona. Levitän eri paikkoihin, mukaan lukien käyttämieni bussien takapenkille. Keskusteluiden yhteydessä ojennan esitteen vasta, jos lamppu syttyy. En pidä mielekkäänä esitteistä eroon pääsemistä ilman henkistä kohtaamista. Yksi mummoista pyysi lopulta neljä esitettä, toinen sanoi vaihtavansa persuista vasemmistoliittoon ja kolmannen kanssa juttelin parin tunnin välein zilga-rypäleistä, lehtokotiloista ja vanhustenhoidosta ja sain molemmilla kerroilla iloisen katseen.

Tällaista on kansan palvelijan työ. Vuorovaikutusta ja kohtaamista, varsinkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka yhteiskunta on syrjäyttänyt. Suosittelen arkiseksi toimintamalliksi kaikille. Maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta eikä se häviä, ellemme suostu sitä omassa elämässämme kohtaamaan.

Rohkeutta kohdata! 😊