Mitä kaikkea me emme tiedä?

Tällä viikolla meidän hallintoalamaisten luottamusta on ravisteltu perin pohjin.

Helsingin Sanomat julkaisi keskiviikkona (HS 10.4.) jutun käsiinsä saamasta valtioneuvoston kanslian tilaamasta erittäin kriittisestä sote-raportista, joka oli määrä julkistaa maaliskuussa mutta jonka julkaisemisen alivaltiosihteeri Päivi Nerg päätti siirtää eduskuntavaalien jälkeen.

RAPORTTI KRITISOI ankarasti hallitusta. Näkihän sen jo täältä katsomostakin, että valmistelu alkoi mennä väärille urille 2015, kun kokoomus sai valinnanvapautensa ja keskusta maakuntahallinnon.

HS:n siteeraama raportti syyttää hallitusta poikkeuksellisen vahvasta poliittisesta ohjauksesta, täysin epärealistisesta aikataulusta ja poukkoilevista tavoitteista. Tuota kritiikkiä antoivat lainvalmistelun asiantuntijat.

Eikä päivääkään ilman ikäviä ”lisämausteita”! Nyt on käynyt ilmi (HS 12.4.), että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saanut kaikkea pyytämäänsä soten valmisteluun liittyvää tietoa.

Tällä kertaa portivartijana olivat valtionvarainministeriön virkamiehet, jotka päättivät olla kertomatta eduskunnalle kaikkia huomaamiaan virheitä (210 miljoonaa euroa kustannuksia) ja luottivat siihen, että valiokunnassa asiaa ei huomata.

Jälkipyykin ja selittelyjen keskiössä on alivaltiosihteeri Päivi Nerg. Hän on jyrkästi kiistänyt, että tarkoitushakuisesti asioita olisi jätetty kertomatta. Uskokoon ken haluaa!

MEILLÄ SUOMESSA luottamus virkamiesten puolueettomuuteen on tähän saakka ollut kohtalaisen vahva. Poliitikkoja sen sijaan on tämän tästä syytelty epärehellisiksi.

Mitä siis nyt vastata vaalikentillä kyselijöille? Kuka uskoo, kun valtionvarainministeriö seuraavan kerran ilmoittaa, kuinka paljon vyötä on kiristettävä?

Luottamuksen voi menettää vain kerran.

Kirjoitus on ilmestynyt Keskisuomalaisessa 13.4.2019

 

Takaisin Eilan profiiliin
tai muihin Ellun kanaviin:
Facebook
Instagram