Sul­daan Said Ah­med: Suo­men ja EU:n on ase­tet­ta­va Is­rae­lil­le tun­tu­via pa­kot­tei­ta

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Suldaan Said Ahmed tuomitsee Israelin miehitysjoukkojen hyökkäykset Al-Aqsan moskeijaan Jerusalemissa. The Guardianin mukaan pääsiäisen aikana moskeijalla on loukkaantunut reilu 170 ihmistä. Väkivaltaisuudet alueella ovat jatkuneet viikkoja ja johtaneet ainakin 36 ihmisen kuolemaan.

– On erityisen häpeällistä, että moskeijaan hyökätään aikana, jolloin ihmiset ovat kokoontuneet sinne viettämään aikaa yhdessä ja harjoittamaan hartautta. Erityisesti ramadanin ja pääsiäisen aikaan uskontojen välistä rauhaa tulee kunnioittaa, Said Ahmed sanoo.

Amnesty International toteaa helmikuisessa raportissaan, että Israelin palestiinalaisiin kohdistamat sortotoimet täyttävät apartheidin tunnusmerkistön. Raportti perustuu yli kaksi vuotta kestäneeseen tutkimukseen ja oikeudelliseen analyysiin ja paljastaa sortoon ja alistamiseen perustuvan järjestelmän.

– Kansainvälisen yhteisön hiljaisuus Israelin toimia kohtaan herättää ylipäätään kysymyksen, ovatko ihmisoikeudet maailmassa samat kaikille. On tekopyhää meiltä suomalaisilta, että sallimme väkivallanteot palestiinalaisia kohtaan vuosikymmenestä toiseen puuttumatta tilanteeseen, Said Ahmed sanoo.

– Vaadin Suomelta johdonmukaisuutta ulkopolitiikassa ja ihmisoikeuskysymyksissä. Suomen tulee vaatia EU:ta asettamaan sanktioita Israelin valtiota kohtaan, kuten Venäjänkin tapauksessa on toimittu. Taloussaarto olisi toimiva pakote. Lisäksi asekauppa Israelin kanssa on lopetettava välittömästi. Suomen pitää myös tunnustaa Palestiinan valtio.