Jaak­ko Jänt­ti

Jaakko Jäntti

90


Satakunnan vaalipiiri


Kymmenen litran ämpäriin ei mahdu yhtätoista litraa vettä.

Itsekkyys, ahneus ja oman edun tavoittelu ovat tämän päivän kovia arvoja. Nuo arvot voivat myös mitä luultavimmin suistaa länsimaiset demokratiat sekasortoon. Politiikkaa on tehty lyhytnäköisesti ja elinkeinoelämän ehdoilla. Välillä poliittinen kenttä on näyttänyt pelkältä lobbareiden noutopöydältä, jossa on ollut tarjolla verohelpotuksia, yritystukia ja ketjutettuja hyvävelijärjestelmiä pyöröovi-ilmiöineen. Tämä on ollut yksi hyvinvointiyhteiskuntaa rapauttava tekijä. Tavallisen suomalaisen aliarvioiminen saa loppua, sillä meistä on vaikka mihin, kun siihen annetaan mahdollisuus.

Samalla kun politiikka rapautuu sisältäpäin, meihin kohdistuu ennennäkemättömiä haasteita, joista ilmastonmuutos on aivan oleellinen. Tätä asiaa ei voi käsitellä silkkihansikkain, vaan jokaisen tulee olla osa muutosta. Kulutus on yksinkertaisesti puolitettava. Tiedän sen olevan hyvinkin mahdollista, sillä olen itse toteuttanut 50% filosofiaa eli höylännyt oman arjen kulutuksesta pois jopa yli puolet: puolet vähemmän autoilua, lentämisen lopettaminen (jo kaksi vuotta ilman siipiä), ruoan kulutuksen puolittaminen (näkyy välittömästi hyvinvoinnissa ja painossa) ja niin edelleen.

Tärkeimmät vaaliteemani ovat ilmastonmuutoksen torjumisen lisäksi seuraavat:
– Kotitalouksien velkaantumisen hillitseminen
– Soten päivittäminen parlamentaalisesti
– Perustulon vaiheittainen käyttöönotto
– Hyvinvointi
– Yritystukien leikkaus ja uudelleenkohdistaminen
– Verotuksen kehittäminen ja sitä kautta valtiontalouden tasapainottaminen

Noissa riittää puuhaa, joten hihat heilumaan.


Vasemmiston ehdokkaat ja vaaliteemat, eduskuntavaalit 2019

Jaakko on ehdokkaana myös näissä vaaleissa:


Eh­dok­kaan kir­joi­tuk­set

Unel­mia ve­lak­si

22.02.2019

Kahvilassa mies sulkee silmänsä ja on hetkessä Alpeilla laskettelemassa tai Bells Beachilla lainelautailemassa. Unelmissa vilisee…

Lue lisää